Mitä uskonnontutkijat kuulevat Antti Tuiskun uudessa levyssä Valittu kansa? Tuore albumi resonoi kirjavasti suomalaisessa mediassa kuvaten 2020-luvun arjen henkisyyttä suuria uskonteemoja kaihtamatta. Suomalainen uskontosuhde saa levyllä hyvän ravistelun Tuiskun sanottaessa ääneen monen mielenmaisemaa, kirjoittavat Heidi Rautalahti, joka tutkii digitaalista populaari- ja pelikulttuuria sekä uskontoa ja Laura Kokkonen, joka puolestaan tutkii suomalaisten kirkkojen markkinaistumista ja brändäystä, … Jatka artikkeliin Katkeransuloinen suomalainen uskonto – Antti Tuisku kertoo sen, mitä muut eivät myönnä
Kategoria: Puheenvuorot
Uskonto- ja katsomusdialogi
Kun lähdin 1990-luvun alussa tutustumaan naisten koraanipiiriin Helsingin Foorumissa, en ollut käynyt mitään dialogikursseja saatikka tiennyt islamista lukion kursseja enempää. Se riitti, että olin positiivisella tavalla utelias ja kiinnostunut kuulemaan naisten elämästä ja kunnioitin sitä, mikä heille oli tärkeää. Olin tullut moskeijaan saadakseni uusia ystäviä, kertoo uskontodialogin parissa pitkään toiminut Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Heidi Rautionmaa. … Jatka artikkeliin Uskonto- ja katsomusdialogi
Lattiakuvakertomus lukiolaisten kanssa
Uskonnonopetus.fi:ssä kouluttajana toimiva Anna Saurama kokeili symbolididaktista menetelmää lukiolaisryhmän kanssa. Millaista oli käydä läpi profeetta Muhammadin ilmestyskertomusta tällä tavoin? Alla oleva teksti on muokattu Uskonnonopetus.fi-sivustolla joulukuussa 2019 julkaistusta blogikirjoituksesta. Uudelleenjulkaisu ja muokkaus kirjoittajan luvalla. Kertomuksen ja kuvan yhdistäminen Symbolididaktisissa menetelmissä kertoja luo tarinaa kertoessaan siitä samalla kuvaa esimerkiksi lattialle tai pöydälle erilaisten symboliesineiden avulla. … Jatka artikkeliin Lattiakuvakertomus lukiolaisten kanssa
Uskonnollisiin tiloihin tutustumisesta
Kun kuljemme tutussa ympäristössä, emme aina kiinnitä huomiota erilaisiin kulttuurisesti merkittäviin rakennuksiin. Lomamatkalla, kun ei ole kiire mihinkään, katse suuntautuu helpommin ihailemaan katukuvaa, eri vuosikymmenten ja -satojen jälkiä arkkitehtuuriin sekä erilaisen kulttuurin ilmentymiä. Jos uskaltautuu sisälle kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen tilaan, huomaakin jo, miten monenlaisia viestejä tila kätkee sisälleen. Joissakin tiloissa lattioilla on matot, joissakin … Jatka artikkeliin Uskonnollisiin tiloihin tutustumisesta
Uskonnot ja rauha
Katsomukset-blogin uskonto ja rauha -teemaviikot päättää kansanedustaja ja Euroopan rauhaninstituutin EIP:n puheenjohtaja Pekka Haaviston puheenvuoro uskonnoista, perinteistä ja rauhasta. Kun mietimme maailman konfliktien alkusyitä, ajattelemme helposti, että kysymys on luonnonvaroista, öljystä tai mineraaleista. Tai vähintään vedestä tai viljelykelpoisesta maasta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Monien konfliktien alkusyynä ovat ideologiat, maailmankatsomukset ja arvot. Joskus uskonnollisetkin näkemykset … Jatka artikkeliin Uskonnot ja rauha
Usko pyhään ylläpitää auttamista
Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin kirja Hyvän tekemisen markkinat (Gaudeamus) julkaistiin viime vuonna. Seuraava teksti on katkelma pidemmästä luvusta, joka käsittelee uskoa ja pyhää auttamisen alalla. Kun pari vuotta sitten ryhdyin kirjoittamaan kirjaa humanitarismista eli kansainvälisestä auttamisesta toimialana, törmäsin nopeasti siihen, että lähes kaikkien tällä hyvän tekemisen markkinoilla toimivien suurten järjestöjen taustalta löytyy … Jatka artikkeliin Usko pyhään ylläpitää auttamista
Kuvien lukemisen taito
Kuvista on mahdollista lukea monenlaisia viestejä. Kuvan tekijällä on aina jokin ajatus siitä, mitä hän haluaa kuvalla viestiä. Kuvan katsojalle kuvan viesti ja merkitys määräytyvät hänen omasta tulkintahorisontistaan käsin: se voi olla yhtenevä kuvan tekijän intentioiden kanssa tai sitten ei. Myös taidekuvaa voi tarkastella viestien välittäjänä, mediana, kirjoittavat Uskonnonopetus.fi:n kouluttajat Salla Vainio ja Essi Ikonen. … Jatka artikkeliin Kuvien lukemisen taito
Uskonnonvapaus ulkopolitiikan ytimessä
Ulkopolitiikassakin käsitellään uskontoon liittyviä kysymyksiä. Kirjoittaja, Janina Hasenson, toimii lainsäädäntöneuvoksena ulkoasiainministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikössä. Kirjoitus on uudelleenjulkaisu, kirjoittajan ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston luvalla. Alkuperäinen, 21.6.2017 julkaistu teksti löytyy SENin blogista. Euroopan unionista ei välttämättä ensimmäisenä nouse mieleen uskonto tai uskonnonvapaus. Monen ajatuksissa EU liittyy lähinnä kauppapolitiikkaan, vapaaseen liikkuvuuteen tai Brysselin hallintokoneistoon. Harvempi tulee ajatelleeksi sitä, että … Jatka artikkeliin Uskonnonvapaus ulkopolitiikan ytimessä
Uskonnon- tai vakaumuksenvapauden edistäminen – helppo nakki?
Uskonnon- tai vakaumuksenvapaus, tuttavallisemmin uskonnonvapaus, on epäilemättä vähiten tunnettu ja ymmärretty ihmisoikeus, kirjoittaa Suomen Ekumeeninen Neuvoston Anna Hyvärinen. Usein kuulee väittämiä, joiden mukaan uskonnonvapaus suojaa vain tiettyjä intressejä tai ryhmiä, tai sitten tätä oikeutta ei tunneta juuri ollenkaan. Uskonnonvapautta voidaankin käyttää mitä mielikuvituksellisempien asioiden ajamiseen, mutta toisaalta uskonnonvapaudesta puhumista tai sen edistämistä voidaan myös pelätä. … Jatka artikkeliin Uskonnon- tai vakaumuksenvapauden edistäminen – helppo nakki?
Uskonnonvapaus – selvä asia, vaikea käsitellä?
"Uskonnonlukutaitoa tarvitaan yhä enemmän", pohtii dosentti Hanna Ojanen, joka toimii myös Kirkkojen maailmanneuvoston kansainvälisten asiain komission jäsenenä. Kirjoitus on uudelleenjulkaisu, kirjoittajan ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston luvalla. Alkuperäinen, 26.5.2017 julkaistu teksti löytyy SENin blogista. EU:n uskonnonvapauden erityislähettiläs Ján Figel’ aloitti äskettäin toisen vuoden mittaisen kauden työssä, jossa hän edistää uskonnon- ja vakaumuksenvapautta EU:n ulkopuolella. Erityislähettiläs on … Jatka artikkeliin Uskonnonvapaus – selvä asia, vaikea käsitellä?