Mitä uskonnontutkijat kuulevat Antti Tuiskun uudessa levyssä Valittu kansa? Tuore albumi resonoi kirjavasti suomalaisessa mediassa kuvaten 2020-luvun arjen henkisyyttä suuria uskonteemoja kaihtamatta. Suomalainen uskontosuhde saa levyllä hyvän ravistelun Tuiskun sanottaessa ääneen monen mielenmaisemaa, kirjoittavat Heidi Rautalahti, joka tutkii digitaalista populaari- ja pelikulttuuria sekä uskontoa ja Laura Kokkonen, joka puolestaan tutkii suomalaisten kirkkojen markkinaistumista ja brändäystä, kumpikin Helsingin yliopistossa.
“Kerran vuodes kirkkoon”, kuten suurin osa suomalaisista sanoisi. Uudella 7.2.2020 julkaistulla Antti Tuiskun Valittu kansa -levyllä puhutaan erityisesti suomalaisesta tapaluterilaisuudesta, siis juuri siitä, miten kirkon jäsenyys näkyy usean elämässä tänä päivänä. Kokonaisuudessaan levy kertoo maallisesta ja arkisesta, sekulaarista kaipuusta liitettynä uskomiseen, etsimiseen ja hengelliseen yhteisöön kuulumiseen. Tuisku keimailee levyn nimikkokappaleella itseironisesti julkkispalvonnan teemoilla, mutta laulaa yhtäläisesti kipeistä uskontosuhteista. Levyn ansio on se, että Tuisku onnistuu kertomaan jotain harvemmin kuultua suomalaisista ja arjen uskontosuhteen ikävöinnistä.
Suomen uskonnollinen kenttä on Euroopan kannalta poikkeuksellinen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on uniikki historiallinen ja paikallinen instituutio, johon kuuluu edelleen 68,6 % väestöstä. Suurin osa suomalaisista on jollain tavalla kirkon instituution vaikutuspiirissä, vaikkapa sitten sivullisesti “häissä ja hautajaisissa”. Nykyinen elämänkierto ja arki koostuvat perinteistä, juhlista ja lomista, tavoista, jotka juontuvat kirkon kalenterista, ja joista Tuiskukin on ollut vähintään koululaisena osallinen. Erityisesti Jumalan kämmenellä -kappale muistuu mieleen 90-luvun koululauluista, nyt levylle muotoiltuna synnyttäen kaipuuta kenties lapsuusmuiston auvoiseen ja turvalliseen jumalsuhteeseen.
Populaarikulttuurissa käsitellään uskoa paljon runsaammin, kuin olemme ehkä tottuneet myöntämään. Valittu kansa on Tuiskun uralla poikkeuksellinen esiintulo nyttemmin bilepopparina tunnetulta artistilta. Arkiseen uskontosuhteeseen on tarttunut muutama muukin suomalainen muusikko, ei tosin ihan yhtä näyttävästi ja tähän päivään tuotuna kuin Antti Tuisku. Muita Suomen musiikkikentälle ilmestyneitä arjen kristillisestä tematiikasta lainaavia pop-kappaleita ovat esimerkiksi Spektin Pitkä perjantai ja Tomi Amorin Viimeinen ehtoollinen. Toisaalta myös jo vuonna 2008 Happoradion kappaleen Puhu äänellä jonka kuulen voi ymmärtää kertovan niin ikään sekulaarista jumalsuhteesta. Juha Tapio on myös osaltaan pitkään sanoittanut maanläheisesti arkisen kaipuun teemaa. Uskonkysymykset näyttävät olevan yhtäläisesti jatkuva puheenaihe siinä missä rakkaus – ja siitähän eivät laulut lopu.
Valittuun kansaan on tarttunut myös moni muu keskustelija. Luterilaiset tahot, kuten pääkaupunkiseudun seurakunnat ja Kotimaa-lehti, huomioivat levyn nopeasti ja ottivat Tuiskun sanoman lämpimästi vastaan. Evankelis-luterilaisessa kirkossa ollaan entistä enemmän kiinnostuneita brändäyksestä, ja Valitussa kansassa tarjotaan edullisesti rento luterilaisuus, jossa kukin saa olla miten huvittaa. Lisäksi kirkossa ollaan oltu erityisen innostuneita siitä, kuinka Tuisku on itse haastatteluissa puhunut omasta hengellisestä etsimisestään. Helsingin Sanomat antoi levylle jopa viisi tähteä.
Teologisesti kuunneltuna levyn suurissa teemoissa kaikuvat yhteisönkaipuu, kaitselmus ja teodikea. Tuisku pohtii yhteisöön kuulumista, sitä missä voisi saada Kahvia ja pullaa, tai miten luottaa siihen, että “jumalan kämmenellä saa huomen itkeskellä”, kuvaten kaitselmusta, toisin sanoen johdatusta, ja (jumalallista) huolenpitoa. Teodikea taas kuvaa perinteistä dilemmaa siitä, miten kuitenkin hyvä Jumala sallii pahan olemassaolon. Pidä tunkkis kappaleessa kuuluu pettymys tähän johdatukseen, siihen, missä on Jumala, kun häntä tarvittaisiin. Valittu kansa liikkuu siis perimiltään hyvin teologisella uskonsuhteen kentällä.
Tuisku päivittää suomalaista hengellisyyttä raikkaasti ja menevästi sanoitusten haastaessa suomalaisen uskon jaettua mielenmaisemaa ilman suoria vastauksia. Toisaalta levyn voi ymmärtää osuvana pohdintana ja keskustelunavauksena, nykytilanteen myöntämisellä, sillä Tuisku onnistuu puhumaan kriittisesti maallistuneen ja länsimaisen uskontosuhteen ytimestä. Uskonnollisen instituution tarjoama yhteisöllisyys tai jäsenyysmalli eivät välttämättä enää kohtaa oletettua jäsentä. Suomalaisen kirkon jäsenkatokin voi siis kieliä jäsenyyden merkityksen muuttumisesta, mikä näkyy myös muualla Pohjoismaissa. Mutta mikä on sitten Tuiskun kaipaama yhteisö?
Siispä, Antti, haluamme sanoa sinulle, että sinulla on yhteisö. Katkeransuloinen hengellinen kupla, jossa moni painiskelee samojen kysymysten parissa. Olet myöntänyt ääneen sen, mitä monet suomalaiset hiljaa pohtivat.
Antti Tuisku. 2020. Valittu kansa. Warner Music Finland.