Monitieteinen tutkimushanke ”Uuden etsijät. Esoteerisuus ja uskonnollisuuden murros modernisoituvassa Suomessa, 1880-1940” on neljän vuoden ajan selvittänyt suomalaisen esoteerisuuden kulttuurihistoriaa. Kulttuurihistoriallisen näkökulman ohessa hankkeen vahva uskontotieteellinen asiantuntemus on edistänyt alan kansainvälisen käsitteistön juurruttamista suomalaiseen tutkimuskenttään. Syksyllä 2021 ilmestyneessä ”Uuden etsijät. Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930” (Teos) -kirjassa hankkeen tutkijat lähestyvät aikakautta ja sen esoteerisia ilmiöitä … Jatka artikkeliin Esoteerisuuden kulttuurihistoriaa: monitieteisesti uutta etsimässä
Avainsana: uskonnollisuus
Passiiviset ortodoksit arvostavat kirkon perinnettä ja jumalanpalvelusta
Uskonnollisuus on Suomessa vähentynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös kirkon toimintaan osallistuminen on matalalla tasolla. Moni passiivinen kristitty kuitenkin pysyy kirkon jäsenenä. Mitä kirkon jäsenyys heille merkitsee? Tähän vastaa osaltaan Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus, jossa tutkittiin passiivisten ortodoksien käsityksiä kirkon jäsenyydestä, kirjoittaa käytännöllisen teologian apulaisprofessori Pekka Metso. Kirkon jäsenyyttä selittävät tekijät Itä-Suomen yliopiston tutkijat … Jatka artikkeliin Passiiviset ortodoksit arvostavat kirkon perinnettä ja jumalanpalvelusta
Big dataa uskovien ja uskonnottomien Facebook-käyttäytymisestä
Ihmisen uskonnollisuutta voi tutkia vaikkapa hänen Facebook-päivitystensä kautta. Tässä uudelleenjulkaisussa uskontopsykologi, filosofian tohtori Teemu Pauha esittelee tutkimusartikkelia, jossa on tutkittu big datan avulla uskovien ja uskonnottomien Facebook-käyttäytymistä. Teksti on julkaistu alunperin Teemun Uskontopsykologia.fi-blogissa 22.9.2018. Uudelleenjulkaisu, ja tekstin hienoinen muokkaus kirjoittajan luvalla. Big data ja digitaaliset ihmistieteet (digital humanities) ovat tämän hetken akateemisia hittitermejä. Usko algoritmien … Jatka artikkeliin Big dataa uskovien ja uskonnottomien Facebook-käyttäytymisestä