Suomen avioliittolaki on ollut sukupuolineutraali vuodesta 2017, mutta evankelis-luterilaisen kirkon perinteisen avioliittokäsityksen ympärillä kiistellään edelleen. Mistä oikein väännetään ja miksi sopua ei synny? Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Taina Järvenpää etsii vastauksia sosiaalisen median tunteikkaista keskusteluista.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on pitäytynyt käsityksessä avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä, ja ratkaisu kuohuttaa niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolella. Vaikka kristinuskon merkitys yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä on heikentynyt, kirkon linjaukset ja päätökset herättävät laajaa kiinnostusta. Julkista keskustelua käydään samanaikaisesti ikään kuin eri areenoilla: kirkossa kyse on ensisijaisesti sisäisestä erimielisyydestä, mutta yhteiskunnallisesti asia nähdään yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kysymyksenä.
Somekommenttien, pääkirjoitusten tai uutisten takaa on mahdotonta arvioida kirjoittajien todellisia tunnetiloja. Tunteet kuitenkin kuuluvat polarisoituneeseen verkkokeskusteluun. Kirkkoa koskevassa avioliittokeskustelussakin tunnepuheen avulla argumentoidaan, neuvotellaan tai yritetään kumota vastapuolen esittämän perustelut. Tällöin ei ole merkityksellistä, vastaavatko sanoitetut tunteet kirjoittajan omaa sisäistä kokemusta, sillä tunnepuhe on ensisijaisesti retoriikkaa.
Sallitut, oikeutetut ja ohitetut tunteet
Tarkastelimme Jyväskylän yliopiston nykysuomen professori Esa Lehtisen kanssa kirkkoa ja avioliittoa koskevaa julkista, erityisesti sosiaalisen median keskustelua. Aineiston tekstit on kerätty tilanteesta, jossa piispainkokous on elokuussa 2020 vastannut kirkolliskokouksen pyyntöön edistää kunnioittavaa keskustelua ja selvittää mahdollisia ratkaisuja avioliittokiistaan. Piispojen vastauksen lisäksi mukana on esimerkiksi uutisia, pääkirjoitus, tiedotteita sekä Twitter-keskusteluita. Aihetta kommentoivat piispat, toimittajat ja sosiaalisen median käyttäjät niin kirkon sisä- kuin ulkopuolelta.
Tutkimamme tapausesimerkki osoittaa, että yhteiskunnallisen tasa-arvon näkökulmasta tunteet kuuluvat odotuksenmukaisesti myös avioliittokeskusteluun. Sen sijaan uskonnollisesta näkökulmasta ensisijaisiksi nousevat tiedolliset ja opilliset perustelut.
Yhteiskunnallista tasa-arvoa korostavat keskustelijat asettuvat usein keskustelun ulkopuolelle. Kommenteissa ei kuvata suoraan kirjoittajan omia tuntemuksia, vaan niissä korostuvat esimerkiksi seksuaalivähemmistöille ja kirkon edustajille oletetut tunteet. Nämä tunteet saatetaan asettaa vastakkain ja niiden oikeutusta voidaan arvioida. Esimerkiksi: Voiko avioliittokeskustelu olla ”vaikea” sekä samaa sukupuolta oleville pareille että päätöksen kanssa kipuileville piispoille? Vähemmistön tunteet ovat yhdenvertaisuuden näkökulmasta oikeutettuja. Sen sijaan kirkon päättäjien oletettuihin tunteisiin ei reagoida myötätuntoisesti, vaan ne nähdään jopa naurettavina.
Kun avioliittoa lähestytään uskonnollisesta näkökulmasta, tunteita peilataan usein Jumalaan tai Raamattuun. Suhtautuminen on samankaltainen avioliittonäkemyksestä riippumatta, eikä perinteinen jako konservatiiveihin ja liberaaleihin siltä osin erotu. Rakkaus nähdään esimerkiksi Jumalan lahjana, tai sitä tarkastellaan Jumalan tahdon mukaisten tekojen kautta. Kun tiedollinen tai opillinen ulottuvuus nousee keskustelussa ensisijaiseksi, tunteet saatetaan ohittaa tai niitä voidaan väheksyä. Rakkautta ei esimerkiksi nähdä päteväksi perusteluksi kaikille avoimen avioliiton puolesta, jos sen nähdään olevan Jumalan tahtoa vastaan.
Neuvottelu tunteista, avioliitosta vai kirkon paikasta yhteiskunnassa?
Edellä kuvatut tasa-arvonäkökulma ja uskonnollinen näkökulma törmäävät avioliittokeskustelussa, ja yhteisen sävelen löytäminen on haastavaa monellakin tavalla.
Hankausta syntyy, kun vastapuolet suhtautuvat tunnepuheeseen niin eri tavoin: Kun avioliitto nähdään tiedollisena asiana, tunteisiin perustuvat argumentit voidaan ohittaa epäolennaisina. Jos taas avioliitto nähdään ensisijaisesti yhteiskunnallisen tasa-arvon kysymyksenä, oppiin nojaavat argumentit saattavat menettää oikeutuksensa. Vaikka vastapuolet jakavat yhteisiä argumentteja eikä raja näkökulmien välillä ole tarkka, keskustelu on lähtökohdiltaan eriparinen.
Keskustelijat neuvottelevat toki myös avioliittokäsityksistä. Tämä ei tarkoita pelkästään kiistelemistä siitä, pitäisikö sukupuolineutraali avioliitto ulottaa kirkkoon vai ei. Kyse on myös kirkon roolista yhtäältä uskonnollisena yhteisönä, toisaalta yhteiskunnallisena toimijana.
Yhteiskunnallisen roolinsa vuoksi kirkko käy sisäistä keskusteluaan osana laajaa mediakeskustelua, eikä sen ole silloin mahdollista määritellä, miten esimerkiksi avioliitto ymmärretään. Voisi sanoa, että kirkko pelaa omaa peliään, mutta ympäröivän yhteiskunnan pelikentällä ja sen säännöillä. Kun uskonnollinen puhe ja yhteiskunnallinen puhe törmäävät, väärinymmärryksiltä on vaikea välttyä.