Uskonnottomuuden kasvu on suomalaisen uskonnollisuuden muutoksen määrällisesti merkittävin ilmiö. Helsinkiläiset nuoret aikuiset ovat Suomen uskonnottomin väestönosa. Heidän ajattelustaan kuitenkin tiedetään vähän. Uskonnottomien helsinkiläismillenniaalien uskontosuhteessa keskeistä on etäisyys uskontoon, kirjoittaa uskontotieteen väitöskirjatutkija Tiina Parkkinen Helsingin yliopistosta.
Uskonnottomuuden voidaan sanoa olevan uusi normaali pääkaupungin millenniaalien, eli 80–90-luvulla syntyneiden keskuudessa. Mitä uskonnottomaksi identifioituvat helsinkiläismillenniaalit ajattelevat uskonnottomuudestaan? Entä uskonnosta ja henkisyydestä? Tilasto- ja haastatteluaineistoja yhdistelemällä pystytään tarkentamaan kuvaa uskonnottomimman väestönosan ajattelusta, identifikaatiosta ja suhteesta uskontoon.
KÄTEVÄ MUTTA VÄHÄMERKITYKSINEN
Uskonnoton on helsinkiläismillenniaalien parissa suosituin katsomuksellinen identiteettikategoria. Kun uskonnottomaksi identifioituvilta helsinkiläismillenniaaleilta kysytään kategoriasta, he mieltävät sen neutraaliksi ja käteväksi. Mutkatonta suhtautumista tuki kokemus siitä, ettei uskonnottomuuteen liity samanlaista painolastia, kuin vaikkapa ateismiin. Uskonnottomuuden käsite ei kuitenkaan ole siihen identifioituneiden arjessa läsnä. Uskonnottomat kertovat myös liikkuvansa katsomuksellisten identiteettikategorioiden välillä tilannekohtaisesti ja tarpeen mukaan. Sama henkilö saattaa olla yhdessä hetkessä ateisti ja toisessa agnostikko.
Uskonnottomat määrittelevät uskonnottomuutta haastatteluissa itselle mieluisten arvojen, kuten vapauden ja kriittisen ajattelun kautta. Identiteettikategoria ei kuitenkaan näyttäydy voimakkaan sisällöllisenä. Se näyttää merkitsevän uskonnottomille helsinkiläismillenniaaleille pikemminkin vähäistä kiinnostusta uskontoon kuin uskontokriittistä aktivismia.
USKONNOT, VALTIO JA YKSILÖNVAPAUS
Tilastojen valossa uskonnottomimman väestönosan suhde institutionalisoituneeseen uskontoon on etäinen. Etäisyys ilmenee myös haastatteluissa. Uskonnottomat eivät juuri olleet pohtineet suhdettaan uskontoon. He jäsensivät uskonnollisuutta kristinuskon ja evankelis-luterilaisen kirkon kautta. Kirkon ja valtion ero oli heille tärkeä periaatteellinen lähtökohta, ja uskonnottomat toivoivat sen toteutuvan nykyistä paremmin. Kirkon auttamistyöhön, kuten sairaalasielunhoitoon, oli helpompi suhtautua myönteisesti, mutta siihenkin uskonnottomat liittivät varauksia. Heitä epäilytti erityisesti palvelujen tasapuolinen saatavuus sekä katsomuksellisen tasa-arvon toteutuminen.
Kyselyjen perusteella uskonnottomat helsinkiläismillenniaalit suhtautuvat muuta väestöä myönteisemmin vähemmistöuskontoihin. Haastattelujen perusteella he suhtautuivat myönteisesti vähemmistöuskontojen näkyvään läsnäoloon naapurustossa, mutta toisaalta uskonnollisten kokoontumispaikkojen läheisyys ahdisti. ”Uskontovapaalla” alueella asuminen tuntui ”henkisesti helpommalta”, kuten eräs haastateltava kuvasi.
Vaikka suhtautuminen uskontokuntiin saattoi olla varauksellista, uskonnottomat kokivat ihmisten uskonnollisen itseilmaisun kuuluvan yksilönvapauden piiriin. Heitä myös pohditutti yksilönvapauden toteutuminen joidenkin liikkeiden piirissä. Uskonnottomat kuitenkin näkivät pyrkimyksen hyväksyvään suhtautumiseen tärkeänä, vaikka vähemmistöasemassa oleviin uskontoihin ei olisi vielä arjessa totuttu.
Uskonnottomaksi identifioituminen on yleistä helsinkiläisten millenniaalien parissa. Etäisyys uskontoon liittyviin asioihin korostuu uskonnottomien ajattelussa. Kuva: Angelo_Giordano/Pixabay
KUKA ON ”OIKEA” KRISTITTY TAI LUTERILAINEN?
Suomalaisen kulttuurikristillisyyden on sanottu heikkenevän millenniaalien parissa. Tämä tarkoittaa sitä, että toisin kuin vanhemmille sukupolville, valtaosalle millenniaaleista mahdollinen kristillinen identifikaatio kytkeytyy kristilliseen uskoon, ei kristillisen kulttuuriperinnön arvostamiseen vailla henkilökohtaista uskonvakaumusta.
Haastatteluissa uskonnottomilta helsinkiläismillenniaaleilta kysyttiin kristillisyyden ja luterilaisuuden merkityksistä. Jotkut korostivat kategorioiden viittaavan uskoon, eivätkä siksi identifioituneet niihin. Toisille kysymys ei ollut näin suoraviivainen. Osa uskonnottomista katsoi hieman vastentahtoisesti, että suomalaisen yhteiskunnan kasvatteina ja kirkkoon aiemmin kuuluneina hekin ovat kristittyjä tai luterilaisia, vaikka eivät usko, kuulu tai arjessaan identifioidu. Uskonnottomat jäsensivätkin kristityn ja luterilaisen käsitteitä kahdella tavalla. Yhtäällä oli uskonnollisia, eli ”oikeita” kristittyjä ja luterilaisia. Toisaalla oli niitä, joiden taustalla vaikuttaa luterilainen kristinusko.
HAASTAVA HENKISYYS
Viime aikoina on keskusteltu paljon ihmisistä, jotka katsovat olevansa henkisiä mutta eivät uskonnollisia. Uskonnottomat helsinkiläismillenniaalit suhtautuvat henkisyyteen myönteisesti. Sen merkityksen pohtiminen ei ollut kuitenkaan helppoa, vaan herätti ihmetystä ja vaati pohdintaa.
Haastatteluissa uskonnottomat ymmärsivät henkisyyden kahdella toisistaan poikkeavalla tavalla. Yksille siitä tuli mieleen esimerkiksi meditaatio sekä usko jonkinlaiseen tarkoitukseen tai johdatukseen, johon ei kuitenkaan kuulunut jumalauskoa. Tällaiset tarkemmin määrittelemättömät yliluonnolliset uskomukset olivat uskonnottomillekin mahdollisia.
Toisille henkisyyteen ei liittynyt mitään yliluonnollista. Tätä kantaa edustaville uskonnottomille henkisyys on lukemista ja sivistystä, ”henkistä pääomaa”, ihmisyyden ja maailman pohtimista sekä sitä että korvien välissä ”tapahtuu”. Kun haastattelija otti joogan ja meditaation puheeksi, osa uskonnottomista näki ne henkisyydestä, hengellisyydestä ja uskonnosta erillisinä. Aiheiden esiintymistä uskontoon liittyvässä tutkimuksessa jopa ihmeteltiin. Eräs uskonnoton helsinkiläismillenniaali katsoi, että jooga on ”lainaus jonkun uskontokunnan toiminnoista”. Hänen mukaansa joogaa on kuitenkin mahdollista harjoittaa niin, ettei ”ota sitä uskontoa”.
ETÄISYYS JA VAPAUS
Uskonnottomien helsinkiläismillenniaalien uskontosuhteessa korostuu ennen kaikkea etäisyys uskontoon liittyviin asioihin. Tästä etäisyydestä myös halutaan pitää kiinni. Uskonnottomat katsoivat, että uskonnollisuus voi rajoittaa yksilönvapautta. Heidän ajattelussaan keskeistä olikin vapaus uskonnon vaikutuspiiristä, eli negatiivinen uskonnonvapaus.
Uskonnottomimpaan väestönosaan kuuluvien näkemyksissä ilmenevät suomalaisen uskontosuhteen muutoksen kipupisteet, kun yhteiskunta maallistuu, moninaistuu ja jäsentää suhdettaan kristinuskoon. Selvää on, että kaupunkilaisten, erityisesti pääkaupunkilaisten nuorten aikuisten uskonnottomuudella on merkitystä. Näillä näkymin mikään ei viittaa siihen, etteikö uskonnottomuus jatkaisi yleistymistään. Onkin syytä kysyä, kuinka uskonnottomimman väestönosan uusi normaali tulee muuttamaan suomalaista uskontosuhdetta laajemmin.
Kirjoitus perustuu Tiina Parkkisen ja Teemu Tairan tekeillä olevaan tutkimusartikkeliin.
Mikään ei viittaa siihen, että uskonnollisuutta tarvittaisiin enää mihinkään. Historiallisena kuriositeettina se on mielenkiintoinen, mutta samalla puistattava kertomus pakottamisesta yhdenmukaisuuteen.
Olen 61-vuotias helsinkiläis mies. Minut kastettiin kun synnyin mutta vanhempani erosivat kirkosta kun olin kolme vuotias. Kansakoulussa piti lukea uskontoa mutta minulle ne olivat vaín tarinoita tarinoiden joukossa. Minusta muumien tarinat olivat paljon mielenkiintoisempia ja väitän että niistä olen annostanut aimo annoksen nykyistä maailmankuvaani. Keskikoulussa oli ensimmäisellä luokalla vielä osallistuttava uskonnon tunneille, jossa opettaja vain luki meille ”Juokse, poika juokse” kirjaa. Luin sen aikuisella iällä ja tulin siihen tulokseen että mitä tulee nuoren miehen elämän kuvaukseen ”Kiveä kovempi” on parempi kirja. Toiselta luokalta lähtien uskonnon tunnit olivat hyppytunteja ja kun kemian opettajamme huomasi että hänelläkin on hyppytunti aina samaan aikaan mne neljä ei uskontoa opiskelevaa saimme tyhjässä kuokkahuoneessa yksityisopetusta matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Ne olivat elämni parhaat hyppytunnit. Nykyään kuulun Helsingin Vapaa-ajattelijoihin, -Humanisteihin ja Skepsikseen. En tunnista itseäni ateistiksi koska pidän sitä teistien haukkumasanana, vain pakanaa hieman lievempänä, uskonnottomista. Tunnistan itseni paremminkin ingostikoksi, tai kuten itse mielumiin lyhentäisin ignostikoksi. Eli en keskustele uskontoasioista ellei termit ole selviä. Eli jos kysyt minulta onko jumala olemassa, niin minun täytyy kysyä mitä niistä tarkoitat. On aivan selvää että Siktuksen kappelin rakennuttajilla oli jonkin sortin jumala sillä eivät he sitä muuten olisi tehneet. Mutta mitä tekemistä heidän jumalan kanssa on minun kanssa?
Aivan! Olisiko syytä enemmänkin tutkia ja selvittää tuota sitaatteihin oheisessa jutussa merkitty käsite ”oikea uskonnollisuus”? Ihan kasvatustieteitä opiskelleena ja käytännössä maalaiskunnissa eri perheissä huutolaisena asuneena pohdiskelin sisältä näiden viiden erilaisen perheen uskonnollisia käsitteitä. Jokainen niistä oli omanlaisensa, mutta myös jokainen ”ainoa oikeassa oleva” – tilanne kuvastui: ”Minä, MINÄ ja NE muut!” Myös kunkin perheen sisällä samaa ilmiötä esiintyi. Kolmessa isännän sana oli LAKI!!! Yhdessä emäntä, vaimo; oli lopulta, joka SANA painoi. Neljässä perheessä viidestä sain myös kuulla toistuvasti, kuinka me saamelaiset olemme tyhmiä, varkaita, juoppoja, mutta ennen muuta pakanoita! Toiko tuollainen lapsen elämään turvallisuutta, rakkautta, yms, mitä kasvava lapsi todella tarvitsee?
Ludvig Feuerbach sanoi, että millaisia ovat ihmisten toiveet, sellaisia ovat heidän jumalansa. Karl Marx toi tähän yhteiskunnallisen ulottuvuuden kuuluisilla sanoillaan, että uskonto on oopiumia kansalle.
Tiivistetysti voi sanoa, että uskonnot ovat ihmisen epätoivoisia yrityksiä vapautua luonnonlaeista. Mikä on suurin ihmistä uhkaava luonnonvoima? Kuolema. Siksi useimmat uskonnot lupaavat tavalla tai toisella vapautusta siitä. Tästä olen kirjoittanut runomuodossa näin:
Kerran syntyä, kerran kuolla,
tämä kahle kaikkia sitoo.
Rajan suuren tuolla puolla
meidät tyhjyys yhdeksi nitoo.
Tahtoo ihminen olla kuolematon,
manan majan luotansa työntää.
Vaikka se toivetta turhaa on,
ei tahdo hän sitä myöntää.
Jumalan sanaan turvaa hän,
kun kuolema luoksensa kulkee,
saada tahtoo hän uuden elämän,
kun pappi entisen hautaan sulkee.
Ja niin edelleen. Koko teksti on kymmeniä sivuja pitkä, eikä sitä ole mahdollista siteerata tässä kokonaan.