Aktivistina ja hyväntekijänä tunnetuksi tulleen kuurosokean Helen Kellerin (1880–1968) elämäntarina on paitsi innoittava myös uskonnontutkimuksen kannalta mielenkiintoinen. Opittuaan seitsemänvuotiaana kommunikoimaan kädestä lukemalla, Kellerille avautui uusi tajunnallinen maailma: käsitteellisen ajattelun kehittyminen johti hänet omaperäiseen uskonnolliseen vakaumukseen, joka sai vaikutteita Emanuel Swedenborgilta (1688–1772). Kellerin uskonnollisuudesta ja käsitteellisestä ajattelusta kirjoittaa Helsingin yliopiston systemaattisen teologian väitöskirjatutkija Aleksi Sakkolan-Leppänen.
Helen Kellerin muistelmateos valottaa poikkeuksellisella tavalla uskonnollisuuden ja kielen tajun kehittymisen yhteyttä. Teos on harvinainen omakohtainen kuvaus symbolifunktion eli käsitteellisen mielen synnystä.
Ensimmäisistä elinvuosistaan Keller kertoo olleensa kuin tiedoton maankappale: ilman käsitteellistä ajattelua Keller eli välittömien vaistojensa ja tunnekokemustensa kanssa ulkomaailmalta suljetussa kokemuksellisuudessa.
Kelleriä opettamaan palkattu Anne Sullivan (1866–1936) kehitti kehollisen symbolikielen, joka avasi Kellerin käsitteellisen tajunnallisuuden. Keller kuvaa, kuinka hän ensimmäisen kerran oivalsi käteen piirretyn merkin ja aistimuksen yhteyden.
Keller kuvaa oivallustaan tulemisena tietoiseksi toisesta mielestä kokemuksessaan. Kokemus käsitteelliseen reflektioon kykenevästä toisesta mielestä saattaa liittyä aivopuoliskojen välisen tehtävänjaon heräämiseen.
Kieli lateralisoituu eli jakautuu käsiteltäväksi eri aivopuoliskoille ja -alueille. Aivopuoliskojen keskinäisellä tehtävänjaolla on kielen tajun kehittymisen kannalta ratkaiseva merkitys. Aihetta on käsitellyt hiljattain filosofi Iain McGilchrist.
Vertauskuvallinen uskontokäsitys
Keller omaksui kristillisen vakaumuksen, jota sävyttivät Swedenborgin painotukset. Keller mielsi Swedenborgin tavoin Raamatun symbolisena kuvauksena henkiselle ihmiselle.
Swedenborg kehitti raamatuntulkintatavastaan järjestelmällisen vastaavuusopin, jossa symbolinen lukutapa sisältää tulkinta-avaimen luonnossa esiintyvään jumalalliseen. Swedenborg käsitti Jumalan aineellisen maailman kautta itsestään tietoiseksi tulevaksi perimmäisyydeksi. Luotu maailma ja siihen kuuluva ihminen ovat Jumalan ilmentymismuotoja, jolloin luontoa tutkimalla ihminen saavuttaa tietoa jumalallisesta.
Aine ja henki: vastaavuuden kognitio
Keller kirjoittaa kokemuksesta, jossa hän tuli tietoiseksi olemuksestaan aikaan ja paikkaan sitomattomana sieluna. Kuvaus uskonnollisesta kokemuksesta osoittaa kokemuksen tajunnallisiin syntyprosesseihin. Kaksi merkittävää kokemusta määrittävää piirrettä ovat ulkoisen aisti-informaation vähäisyys ja voimistunut vertauskuvallinen kielellisyys.
Voimistunut vertauskuvallinen kielellisyys tarkoittaa tiedonkäsittelyä, jossa kielen todellisuutta paljastava luonne korostuu todellisuutta jäljittelevään toimintoon nähden. Kyse on metaforisesta kognitiosta, joka tieteenfilosofi Henri Bortoftin (1938–2012) mukaan on käsitteellisen havainnoinnin perustila. Se on tiedonmuodostuksen lähtökohta, jossa todellisuus antautuu käsitettäväksi symbolifunktiolle eli käsitteellisen kielen tajulle.
Kognitiotieteilijät George Lakoff ja Mark Johnson ovat esittäneet, että vertauskuvallinen kielellisyys yhdistää aistinvaraisen kokemuksen käsitteelliseen. Metaforinen kognitio osallistuu tuottamaan kokemuksen aineen ja hengen kaksijakoisuudesta: aineellinen ja henkinen ovat vertaavan tajunnallisuuden ominaisuuksina ehtoja kokemukselle. Metaforisen kognition tuottamien mielikuvien kautta Keller pystyi kokemaan musiikin, valon ja värit aistipuutoksistaan huolimatta.
Kellerin käsitys ihmisen aineellisesta ja henkisestä olemuksesta vertautuu Bortoftin näkemykseen kielestä, jolla on ainutlaatuinen tajunnallinen rakenne. Kieli on kaksinkertainen: se edellyttää sanan muodon ja sen edustaman merkityksen samanaikaista tajuamista. Kielen kaksinkertaisuus heijastuu tietoisuudessa jäsentyvän kokemuksen ominaisuudeksi. Keller mielsi sielun ruumiillisen ihmisen henkiseksi vastineeksi.
Yleispätevien ideoiden tietoteoria
Keller käsittää kuvittelukyvyn henkisenä aistina. Henkisen aistin tehtävä on välittää ideoita, joista Keller käyttää myös ilmaisua ajatuskuva. Käsitystä on vaikea olla vertaamatta Platonin (n. 427–347 eaa.) ideaoppiin, semminkin, kun henkisessä aistissa ilmenevät ajatuskuvat muodostavat Kellerin mukaan yleispätevän merkitysjärjestelmän eli universaalikielen.
Universaalikieli on filosofinen teema, jota lukuisat ajattelijat ovat käsitelleet. Uskonnollisissa käsityksissä universaalikieli ymmärretään tyypillisesti myyttiseksi, ihmiskunnalle yhteiseksi kieleksi, jota käsitellään esimerkiksi juutalaiskristillisessä Baabel-tarussa.
Universaalikieli oli esillä myös Swedenborgilla. Hän pyrki universaalikielen kokonaisesitykseen. Pyrkimys vaikutti laajasti eurooppalaiseen taiteeseen muun muassa Charles Baudelairen (1821–1867) runouskäsityksen kautta. Runollinen kieli ilmaisee vertauskuvallista tajunnallisuutta.
Kognitiivisen kielentutkimuksen kannalta Kellerin käsitys universaalikielestä on kiinnostava. Hänelle universaalikieli on eräänlainen ideaalinen yleissemantiikka: käsitteen merkitys ei ole sidoksissa kontekstuaalisiin tai kielen muodollisiin piirteisiin, vaan käsite muodostaa ideaalisessa merkityksessään reflektoivan tajunnan perustan.
Aistipuutosten takia Keller vaikuttaa olleen kokemuksellisesti tavallista lähempänä käsitteiden tajunnallista perustaa. Hänelle tarjoutui mahdollisuus tarkastella tiedonkäsittelyään introspektiivisesti, kyeten erottamaan käsitteiden ideaalisen sisällön aistihavaintoon perustuvasta merkityssisällöstä.
Osallistuva tieto: kieli todellisuuden paljastajana
Kellerin mukaan taivasta ja helvettiä ei voi tavoittaa todellisuutta jäljittelevällä abstraktilla päättelyllä. Abstrakti päättely tuottaa esineellistäviä käsityksiä eli representaatioita kokemuspohjaisista ilmennyksistä. Representatiivinen kielentaju näyttäytyy Kellerin uskonnollisen tajunnan kannalta vieraana.
Tiedonmuodostamisen tapana Kellerin kielikäsitys tulee lähelle William Jamesin (1842–1910) pragmatismia. Kellerille uskonnollinen kuvittelu on ajatuskuvan todellisuuteen osallistumista. Kuvallisen ajattelun merkitystä painottanut C. G. Jung (1875–1961) piti Jumalaa empiirisenä tosiasiana, Kellerin tavoin.
Kellerille käsitteet ovat henkisiä kuvia, joiden todellisuuteen osallistutaan. Kellerin uskonnollisuus haastaa representatiivista kielikäsitystä. Vertauskuvallisen kielen riippumattomuus aistihavainnosta antaa viitteitä itsetietoisen kokemuksen muodostumisesta.