Tuotantoeläimet muistoissamme

Lukuaika: 3 min.

Tuotannossa elävät eläimet ja niiden kohtaama kuolema jäävät useimmille ihmisille näkymättömiksi. Monet silti kokevat tuotantoeläinten asemasta johtuvia tunteita, kuten surua ja ahdistusta. Sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Tiina Ollila Turun yliopistosta ja uskontotieteen väitöskirjatutkija Terhi Hannola Helsingin yliopistosta kirjoittavat kulttuurissamme vallitsevasta puutteesta tunnistaa näitä tuotantoeläinten kohtelun aiheuttamia tunteita.

Muiden eläinten kuin ihmisten kuolemaan liittyvät muistamisen ja suremisen käytänteet tai niiden puute voivat toimia eläinsuhteittemme heijastuspintana. Yleensä sosiaalisesti sopivaksi katsotun suremisen piiriin mahtuu lähinnä ihmiset ja enenevissä määrin myös lemmikkieläimet, joskin valikoiduissa tilanteissa. Jos suremme eläimiä, suremme lähinnä niitä, jotka pääsevät lähellemme perheenjäsenen tavoin.

Lemmikkinä pidettäville eläimille on olemassa hautausmaita ja samantyyppisiä palveluita kuin ihmisille. Suomessakin on mahdollista hakea apua lemmikkisururyhmästä koirakaverin kuoleman jälkeen. Samaan aikaan teurastetut maa- ja merieläimet, tai vaikka autoteiden uhrit, eivät kuulu surtavien piiriin. Yksityinen, lähellä ollutta koskeva suru on helpompi ilmaista, kun taas julkiselle suremiselle ja suruajan näyttämiselle ei ole kulttuurissamme nykyään vakiintuneita käytäntöjä. Tällaisia näkyviä surun merkkejä voisivat olla esimerkiksi surunauhat tai -vaatetus.

Poikkeuksia kuitenkin on. Jyväskylässä lemmikkieläinten hautausmaalla on anonyymin taiteilijan teos Tuntemattoman tuotantoeläimen muistomerkki. Lisäksi tietyt yhteisöt, kuten tuotantoeläimiin keskittyvät turvakodit tai kansainvälinen Animal Save -liike, ritualisoivat tuotantoeläinten kuolemaa, eli tuottavat aktiivisesti eläinten kuoleman huomioimiseen ja muistelemiseen liittyviä käytäntöjä.

Tällaisia käytäntöjä voivat olla teurastamoon matkalla olevien tuotantoeläinten hyvästelyä varten järjestetyt tilaisuudet, vigiliat, tai jo kuolleiden eläinyksilöiden muistokirjoitukset ja -videot ja teuraalta säästyneiden yksilöiden pelastustarinat. Hautakynttilöiden sytyttäminen eläinten vuoksi on kuulunut useina vuosina myös eläinoikeusjärjestö Animalian paikallistapahtumien ohjelmistoon. Mainitut esimerkit rikkovat totutun suremisen rajoja ja antavat tilan niin surun kuin muidenkin eläinten asemasta ja kohtelusta johtuvien tunteiden ilmaisemiselle ja jakamiselle.

Lähikuva palavista hautakynttilöistä

Eläinten vuoksi sytytettyjä hautakynttilöitä. Kuva: Animalian Kotkan paikallisosasto

”RIKI JÄTTI MAAILMAN TAVALLA, JONKA SOISI JOKAISELLE ELÄVÄLLE OLENNOLLE”

Tuotantoeläinten turvakodeissa laadituissa muistokirjoituksissa yksittäisen eläimen elämälle ja kuolemalle annetaan merkityksiä, jotka eivät liity eläimen totuttuun asemaan ihmisen hyödykkeenä. Otsikossa mainitun Rikin muistokirjoitus alkoi sanoin: Legenda on poissa. Riki oli Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä kuuden vuoden ajan asunut myskisorsa, joka säästyi metsästäjän padalta. Turvakodeissa eläimet on opittu tuntemaan yksilöinä, jolla on omat elämäntarinansa ja erityiset luonteensa, joita muistokirjoitusteksteissä kuvataan. Tekstejä saatetaan rakentaa esteettisiksi kokonaisuuksiksi, joissa toisinaan ilmaistaan myös toiveita kuoleman jälkeen odottavasta hyvästä, kuten vapaudesta ilman ihmisen säätämiä rajoitteita.

Turvakodit ovat paikkoja, joissa piiloon jäävä suru tai suru, joka aiheutuu tuntemattomien lukemattomien yksilöiden massatappamisesta tuotannossa, saa kanavan. Jonkun tietyn yksilön menettämisen aiheuttama suru on kuitenkin erilaista kuin arkisena jäytävä suru ja epäusko miljoonien ja taas miljoonien elämien hukkaan heittämisestä.

Ympäristösurulle on jo sana, ja ilmastoahdistuksesta on puhuttu nyt useampi vuosi. Lajikadon aiheuttamasta tunnemyrskystäkin on kirjoitettu. Eläinsuru sen sijaan sanana on vieraampi, ja koko sanan merkityssisältö hieman epäselvä. Ehkä voisimme puhua tuotantoeläinsurusta tai -ahdistuksesta? Sen lisäksi, että monimuotoisuuskato tuottaa huolta ja menetyksen tunteita, ja lajikatokin aiheuttaa isona vellovaa kauhua, tarvitsemme sanoja ja tarkennuspistettä lajien ja laajojen kokonaisuuksien näkemisen lisäksi yksilöihin. ”Tuotantoeläinsuru” tai ”eläinsuru” osoittaisi sen, mikä hahmottomasta ilmastoahdistuksesta ehkä puuttuu: suru ja hätä kärsivistä ja kuolemaan kasvatettavista yksilöistä, joita ihminen ei pelasta.

VIGILIAT TEURASTAMOIDEN LÄHEISYYDESSÄ

Vigilia voi tuoda ensimmäisenä mieleen kristillisessä kontekstissa tapahtuvan yöllisen jumalanpalveluksen tai rukoushetken. Animal Save Movementin tapauksessa vigilioissa kokoonnutaan teurastamoiden ulkopuolelle hyvästelemään viimeisellä matkallaan olevia tuotantoeläimiä. Vigiliaan osallistujat yrittävät saada teurasautojen kuljettajat pysähtymään hetkeksi hyvästelläkseen eläimet. He eivät yleensä yritä esimerkiksi vapauttaa eläimiä, vaan osallistujien tarkoituksena on todistaa tapahtumia sekä yrittää auttaa edes vähän, kuten antamalla vettä. Lisäksi vigiliaan voi sisältyä muistotilaisuuksista tuttuja elementtejä, kuten kynttilöiden tai kukkien asettamista teurastamon edustalle.

Julkisina ja sosiaalisen median kautta näkyväksi tehdyissä tilaisuuksissa nähdään paitsi surtavat teuraseläimet myös surijat ja heidän tunteensa ja tukensa toisilleen. Vigilioissa ei ilmaista surua henkilökohtaisesti tunnettujen eläinten menetyksestä, vaan tehdään näkyväksi sitä, että osa ihmisistä kokee surua ja myötätuntoa tuotannon piirissä kuolevien eläinten puolesta. Tutkija-taiteilija Teya Brooks Pripac puhuu etäältä suremisesta. Käsite viittaa ihmisiin, jotka surevat tuntemattomia, kuten tuotannossa tapettuja tai metsästettyjä, eläimiä.

TUNTEET TIENVIITTOINA ELÄINTUOTANNON ONGELMIIN

Erilaiset eläinten oikeuksien puolesta puhuvat yhteisöt pyrkivät tuotantoeläinten kuoleman ritualisoinnilla viestimään, että tuotannossa pidettävillä eläimillä on arvoa, ja että ihmisen lisäksi myös muiden lajien kuolemalla on väliä. Tuotantoeläinten kohtaloista aiheutuvat tunteet surusta ahdistukseen ja turhautumiseen eläintuotannon mittakaavasta ovat olemassa oleva ilmiö, jonka moni kettujen, broilerien ja sikojen puolesta puhuja tunnistaa.

Tuotantoeläimen kuoleman sureminen on ilmiö, jonka kautta voidaan havainnoida sitä, mikä kaikki tuotantoeläimiksi luokiteltujen yhteiskunnallisessa asemassa on pielessä. Jos siis tuotantoeläinten kohtelusta aiheutuvalle surulle, ahdistukselle ja muille tunteille annetaan enemmän tilaa, tehdään myös niiden asemaan liittyvät ongelmat näkyvämmiksi ja tosiksi.