Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatus herättää päiväkodeissa epätietoisuutta siitä, miten sitä tulisi toteuttaa. Henkilöstö ei miellä katsomuskasvatusta tehtäväkseen, vaikka Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma normiasiakirjana tämän määrittää. Äskettäin käynnistynyt opettajankoulutuksen tutkimus- ja kehittämishanke Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa kehittää katsomuskasvatuksen pedagogiikkaa, opettajankoulutusta sekä tukee varhaiskasvatuksen opettajan katsomuskasvatukseen liittyvää ammatillisen osaamisen kasvua. Hankkeesta kertovat sen projektisuunnittelija, jatko-opiskelija Silja Lamminmäki-Vartia ja hankkeen johtaja, dosentti Saila Poulter.
Katsomuskasvatus liittyy lapsen kokonaisvaltaisen kasvun ja identiteetin tukemiseen. Maallistuneessa ja samaan aikaan kulttuurillisesti ja -katsomuksellisesti moninaistuvassa maailmassa myös pienet, alle kouluikäiset lapset tarvitsevat kasvatusta, joka tutustuttaa heidät lähiympäristön uskonnollisiin ja uskonnottomiin katsomuksiin. Katsomuksellisen yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauslain näkökulmasta on tärkeää, että katsomuskasvatus on luonteva osa päiväkotien arkea. Tämä luontevuus tulisi ulottaa myös huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön ja katsomuskasvatuksesta käytävään keskusteluun. Tärkeää on myös pysähtyä miettimään yhteistyörakenteita ja yhteistyön sisältöjä lähialueen toimijoiden, kuten seurakuntien kanssa. Tämän päivän katsomuskasvatus ei saisi ohjautua minkään uskonnollisen yhteisön monopoliasemasta, eikä sitä voi ohjata myöskään näennäisneutraali uskontovastaisuus.
Kuva: Saila Poulter.
Hankkeessa kehitetään katsomuskasvatuksen pedagogiikkaa erityisesti tilan ja tilallisuuden pedagogiikan näkökulmasta ja tutkitaan näiden liittymistä varhaiskasvatuksen opettajan ammatillisuuteen. Hanke yhdistää eri opettajankoulutusyksiköiden varhaiskasvatuksen opiskelijat, päiväkodeissa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat sekä eri katsomusyhteisöt. Hankkeen yhtenä tavoitteena on avata sidosryhmäyhteistyön merkitystä katsomuskasvatuksessa, kuten kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen, järjestöjen ja museotoimen merkitystä.
Hankkeessa tila ymmärretään paitsi fyysisenä, myös metaforisena asioiden tilaa kuvaavana merkityksenä: miten rakentaa sellaista myönteisyyden tilaa tai ilmapiiriä, joka luo päiväkotiin mahdollisuuksia moninäkökulmaisuudelle? Miten katsomuskasvatukselle tehdään ihan käytännössä tilaa päiväkodin toimintakulttuurissa?
Varhaiskasvatussuunnitelma edellyttää erilaisten perheiden kasvatusnäkemyksen kunnioittamista ja lapsiryhmässä läsnä olevan moninaisuuden huomioimista. Haasteena voi olla, että uskonnollinen ja katsomuksellinen moninaisuus saatetaan kokea henkilöstön taholta ongelmallisena, tai pelätään oman osaamisen puutetta aiheen käsittelyssä. Näin etenkin, jos aihetta on lähestytty vain luterilaisen kristinuskon näkökulmasta. Perheiden kunnioittaminen on voinut tarkoittaa uskontoihin tai kulttuuriperintöön liittyvien asioiden sivuuttamista. Normiperustainen asiakirja pitää katsomuskasvatusta kaikille lapsille tarkoitettuna yhteisenä tavoitealueena liittäen katsomuskasvatuksen osaksi kieli- ja kulttuuritietoista varhaiskasvatusta.
Yhteiskuntamme kulttuurisen ja katsomuksellisen moninaistumisen tulee tulevaisuudessa näkyä päiväkotien katsomuskasvatuksessa. Hankkeessa ammatillisten valmiuksien kehittymistä tarkastellaan ensisijaisesti katsomuksiin liittyvien laajenevien oppimisympäristöjen, teema- ja ilmiökokonaisuuksien kautta, jotka hyödyntävät fyysisiä ja myös virtuaalisia oppimisen tiloja. Hanke edistää paikallisuuden ja moninaisuuden huomioivia pedagogisia ratkaisuja. Miten nähdä katsomusyhteisöt yhteistyökumppanina, resurssina ja oppimisympäristöjen tarjoajina?
Hankkeen toiminta- ja ajattelumalli liittyy teoreettisesti näkökulmiin, joissa haastetaan perinteisistä valta-asemista juontuvat etuoikeudet. Hankkeeseen osallistuvia haastetaan kehittämään toimintoja aidosti moniarvoisista lähtökohdista. Hankkeessa synnytettävät toiminta-ajatukset palvelevat näin sellaisia ’toisin’ ajattelun, tietämisen ja toimimisen näkökulmia, jotka palvelevat moniarvoisen yhteiskunnan tarpeita. Kuitenkin siten, että keskiössä on lapsi.
Kuva: Saila Poulter.
Hankkeen yhteistyötahot edustavat maantieteellisesti erilaisia katsomusympäristöjä. Tällä hetkellä hankkeessa on meneillään toimintatutkimuksellinen vaihe, jossa ryhmä Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijoita toimii yhdessä helsinkiläisten päiväkotien varhaiskasvatuksen opettajien kanssa. Opiskelija-opettajaparien pedagogisen ajattelun kehittymistä ja katsomuskasvatukseen liittyvän toiminnan innovointia seuraavat hankkeen suunnittelija ja johtaja. Alkuvuonna on myös kokeiltu eri uskonnollisten yhteisöjen pyhien tilojen tutkimista yhdessä lasten ja varhaiskasvatuksen opiskelijoiden kanssa osana yliopisto-opintoja. Opiskelijat ovat myös tuottaneet lapsiryhmille toiminnallisia katsomuskasvatuksellisia tuokioita.
Syksystä 2019 alkaen myös Itä-Suomen yliopistossa ja Oulun yliopistossa aloitetaan työskentely aiheen parissa. Näin hanke sulautuu osaksi pohjoista ja itäsuomalaista varhaiskasvatuskontekstia, joissa painottuvat oletettavasti hieman erilaiset katsomukselliset kysymykset kuin pääkaupunkiseudulla.
Hankkeen tuloksia voi hyödyntää erityisesti paikallisen moninaisuuden huomioivan varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittämiseen. Tulosten avulla vaikutetaan opettajankoulutuksen uudistumiseen, opettajan ammatillisuuden syventämiseen uskontoihin ja katsomuksiin liittyen ja laajemminkin varhaiskasvatuskulttuurin muuttumiseen katsomuksellisen moninaisuuden näkökulmasta.
Hankkeen toimijat:
Hallinnoivana yhteisönä Helsingin yliopiston Kasvatustieteellinen tiedekunta, sen Kasvatustieteiden osasto (Hankkeen johtaja, Dos. Saila Poulter ja projektisuunnittelija, jatko-opiskelija Silja Lamminmäki-Vartia).
Yhteistyötahoina Itä-Suomen yliopistossa Filosofinen tiedekunta, sen Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto (prof. Sari Havu-Nuutinen) ja Teologinen osasto (prof. Martin Ubani). Oulun yliopistossa Kasvatustieteiden tiedekunta (TT Juha Mikkonen, FM Markku Kuorilehto, KT Outi Yli-Tapio-Mäntylä ja jatko-opiskelija Katja Castillo).