Uskontodiplomatia auttaa rauhan rakentamisessa

Jari Portaankorva väitteli keväällä 2018 tutkimuksellaan ”Uskontodiplomatia ja konfliktin ratkaisu: Muslimit ja kristityt sovinnon rakentajina.” Väitöskirja käsittelee Sierra Leonen sisällissotaa, muslimien ja kristittyjen yhteistyötä ja uskontodialogia. Seuraavassa Portaankorva avaa tutkimuksensa keskeisiä teemoja. 

Mediassa liitetään uskontoihin usein sodat, väkivalta ja terrorismi. Uskontoja pidetään julkisessa keskustelussa konfliktien aiheuttajina ja vähemmälle huomiolle on jäänyt uskonnollisten toimijoiden osallistuminen rauhan työhön. Viime vuosikymmenten aikana eri uskontojen edustajat ovat osallistuneet aktiivisesti rauhan rakentamiseen Etelä-Afrikassa, Pohjois-Irlannissa, Jugoslaviassa ja eri puolilla maailmaa. Uskonnolliset yhteisöt ovat tukeneet rauhanneuvotteluja ja konfliktien jälkeistä sovinnontyötä. Esimerkki uskontojen aktiivisesta osallistumisesta rauhan rakentamiseen oli Uskontojen neuvoston toiminta Sierra Leonen sisällissodan (1991–2002) keskellä. Sodan sytyttyä muslimit ja kristityt tuomitsivat hallituksen ja kapinallisten toisiaan kohtaan tekemät väkivallan teot syntinä Jumala vastaan ja vaativat kaikkia sodan osapuolia laskemaan aseensa ja tekemään sovinnon.

 

Uskontodiplomatia

Uskontojen edustajilla on tärkeä merkitys rauhan rakentamisessa. Uskontodiplomatian (faith-based diplomacy) kautta voidaan jakautuneissa valtioissa vaikuttaa konfliktien kulkuun tukemalla väkivallattomia tapoja ristiriitojen ratkaisemisessa. Uskonnot ovat kaksiteräisiä miekkoja, joiden traditioita ja kirjoituksia voidaan käyttää väkivallan perustelemiseen, mutta myös rauhan rakentamiseen. Konfliktien keskellä väkivaltaa usein kiihdytetään vetoamalla ihmisten uskonnollisiin tunteisiin tilanteissa, joissa selkkaukset limittyvät erilaisiin uskonnollisiin identiteetteihin ja uskonnollisten ryhmien kokemaan epäoikeudenmukaisuuteen. Uskontoihin perustuvan rauhan rakentamisen lähtökohtana on väkivallattomuus, sovinto ja restoratiivinen eli korjaavaa oikeus, jossa huomioidaan konfliktien uhrit ja väkivallantekijöitä tuetaan palaamaan takaisin osaksi kansalaisyhteiskuntaa.

Professori John Paul Lederachin transformaatiivista mallia konfliktien muuntumisesta on toteutettu monien eri konfliktien keskellä. Mallin lähtökohta on ns. moniraiteinen sovinnon rakentaminen. Konflikteja sovitellaan yhteiskunnan ylätasolla, keskitasolla ja ruohonjuuritasolla. Sovintoprosessissa uskonnolliset toimijat rakentavat yhteiskunnan keskelle verkostoja ruohonjuuritasolta aina kaikkein korkeimmalle poliittiselle päätöksenteon tasolle, jotta rauhan rakentamiseen sitoutuisi mahdollisimman laaja ja vaikutusvaltainen joukko ihmisiä. Rauhan rakentajien pyrkimyksenä on vahvistaa ihmisten uskoa rauhan ja sovinnon mahdollisuuksiin. Ihmiset tarvitsevat uskoa, että on mahdollista löytää tulevaisuudessa ystävyys niiden ihmisten kanssa, jotka nyt ovat vihollisia. Uskonnolliset tahot pyrkivät tukemaan rauhan rakentamista eri yhteiskunnan tasoilla etsimällä sille perusteluja omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan käsin. Sisällissotien keskellä valtioiden rakenteiden sortuessa uskonnot voivat tarjota voimavaroja ja edustaa pysyvyyttä.

 

Sierra Leonen rauhanprosessi

Sierra Leonessa uskontojohtajien käymän keskinäisen vuoropuhelun kautta rakennettiin perusta muslimien ja kristittyjen yhteiselle organisaatiolle (Sierra Leonen Uskontojen neuvosto). Uskontojohtajat antoivat esimerkin yhteisöjensä jäsenille yhteistyöstä toisen uskonnon edustajien kanssa osallistumalla itse aktiivisesti rauhanprosessiin. Moniraiteinen sovinnon rakentaminen kosketti yhteiskunnan ruohonjuuritasoa, keskitasoa ja myös ylintä poliittista tasoa presidentti Kabbahin sitouduttua yhteistyöhön. Uskontojohtajat toimivat neutraalisti ja puolueettomasti auttaen kapinalliset mukaan rauhanneuvottelupöytään yhdessä hallituksen kanssa.

Rauhansopimuksen solmimisen jälkeen alkoi sovintoprosessi, jolloin Uskontojen neuvosto työskenteli yhdessä eri kirkkojen, moskeijoiden kanssa antamalla humanitaarista apua. Sovintoprosessin tavoitteena oli katkaista vihan ja koston kierre, jotta väkivallan kulttuuri ei palaisi takaisin rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. Uskontojohtajat työskentelivät aktiivisesti eri puolilla maata tukien sovintoprosessin etenemistä. Kylissä järjestettiin sovinnonjuhlia, joihin osallistui muslimeja, kristittyjä ja afrikkalaisen uskonnon edustajia. Eri uskontojen ja afrikkalaisten traditionaalisten puhdistumisrituaalien kautta tuettiin paikallisten yhteisöjen rakentumista ja integraatiota.

Sodan jälkeen nähtiin tärkeäksi auttaa erityisesti sodassa maineensa menettäneiden nuorten naisten paluuta kyläyhteisöihin. Naisia rohkaistiin osallistumaan traditionaaliseen puhdistusseremoniaan, jonka jälkeen he palasivat takaisin kotikyliinsä. Siellä heille järjestettiin juhlat ja heidät puettiin uusiin vaatteisiin yhteisön johtajien julistaessa ”heidän olevan nyt uusia tyttöjä eikä enää kapinallisten vaimoja”. Julkinen kunnianpalautus vapautti naiset stigmasta.

Hauraiden valtioiden poliittisen järjestelmän murtuessa ihmisten luottamus uskonnollisiin instituutioihin säilyy vahvana, kun uskonnolliset tahot osoittavat moraalista vahvuutta. Konfliktien siirtymävaiheissa sosiaalisten rakenteiden murtuessa ja turvallisuuden tunteen kadotessa uskonnot edustavat jatkuvuutta. Uskonnollisten toimijoiden läsnäolo ja rituaalit eivät ratkaise yhteiskunnallisia ongelmia, mutta ne voivat rohkaista ihmisiä selviytymään vaikeiden olosuhteiden keskellä. Myös Sierra Leonen rauhanprosessissa näkyi uskontojen läsnäolon tärkeys. Sovintoprosessissa pyrittiin demokraattisiin uudistuksiin ja kapinallisten RUF -armeijasta muodostettiin poliittinen puolue. Muslimit ja kristityt tukivat rauhaa ja kapinallisten armahtamista sekä julistivat yhdessä anteeksiantamusta ja sovintoa.

Yksi Sierra Leonessa haastattelemani pastori oli menettänyt sodassa isänsä ja totesi: ”Armahtaminen on hyvä. Koen näin myös itse, vaikka kapinalliset tappoivat isäni. Kun joku surmaa lapsesi tai isäsi, voit yleisen armahduksen tähden antaa anteeksi. Tämä saa aikaan suuria asioita maassamme. Me elämme kylässä yhä kapinallisten kanssa. Voimme elää, koska armahdus on toteutettu. Me emme voi unohtaa, mitä on tapahtunut, sillä kun näen isäni tappaneen miehen, oma mieleni kuohahtaa. En kuitenkaan tee mitään, sillä minun täytyy antaa anteeksi”.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s