Professori Tuula Sakaranaho piti 6.2.2018 puheen ennen valtiopäivien avajaisia pidetyssä Tunnustuksettomassa juhlatilaisuudessa, jonka järjestivät Suomen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain Liitto. Puheessaan hän pohti kulttuurien kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä. Puheesta on koottu tähän muutamia otteita, mutta se on kokonaisuudessaan luettavissa erillisenä liitetiedostona: Sakaranahon puhe 060218
Vieraista tuttuja
Viime viikolla vietettiin yhteisymmärrysviikkoa. Sen teemana oli vieraanvaraisuus, jonka tiimoilta rohkaistiin ottamaan kontaktia ihmisiin, jotka eivät välttämättä kuulu omaan lähipiiriin, joiden kieli, etnisyys, uskonto tai kulttuurinen tausta ei ole sama kuin itsellä. Toisin sanoen ihmisiä kehotettiin rohkeasti kohtaamaan erilaisuutta ja ylittämään kuilun, jota erilaisuus usein luo. Perussanoma tässä viestissä oli se, ettei itselle vierasta tarvitse pelätä. Pelko synnyttää helposti vihaa ja halua paeta tai linnoittautua omaan poteroon. Pelon ja linnoittautumisen sijaan tavoitteena oli kohdata kulttuurista erilaisuutta ja tietyllä tavalla tehdä vieraista tuttuja.
Kehotuksen – ja koko viikon – taustalla on eräänlainen kontaktihypoteesi eli ajatus siitä, että kohtaamalla itselle vieraan ihmisen ja tutustumalla häneen, rakennetaan luottamusta ja vähennetään ennakkoluuloja. Tuota toista ihmistä ei enää nähdä jonkin itselle vieraan uskonnon tai kulttuurin edustajana vaan ihmisenä, jolla on oma henkilöhistoria, omat – hyvin arkisetkin toiveet ja unelmat siitä, miten elää hyvää elämää. Ihminen kohtaa ihmisen, jolloin tullaan yhteisen ihmisyyden äärelle.
Vuorovaikutusta ja neuvottelua
Humanistisilla tieteenaloilla – joihin luen myös teologian – on kautta aikojen pohdittu ihmisten erilaisia arvoja ja korostettu arvojen merkitystä oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Ihanteellisessa maailmassa eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat istua saman pöydän ääreen, kuunnella toisiaan herkällä korvalla ja tuoda rakentavasti esiin omat kantansa, jotka pohjautuvat heidän edustamiinsa arvoihin.
Retoriikan tutkimuksessa on paneuduttu siihen, missä tilanteessa vuorovaikutteista keskustelua voi ylipäätään syntyä. Retoriikkaa ilmenee siellä missä ihmiset eivät ole liikaa samanmielisiä. Jos kaikki vain hymistelevät toistensa näkemyksille – tai vaikenevat, ei asioista synny keskustelua. Toisaalta sitä ei voi myöskään syntyä tilanteissa, joissa eri osapuolet ovat niin kaukana toisistaan etteivät he jaa mitään yhteistä intressiä, joka ajaa keskustelemaan ja väittelemään. Jokin täky keskusteluun ryhtymisessä täytyy olla.
Ymmärryksen haasteet
Usein ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa käy niin että ihmiset puhuvat toistensa ohitse. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun puheenaiheena ovat henkilökohtaiset ja arat aiheet kuten uskonnot ja katsomukset. Tilanne on tietyllä lailla ihan sama kuin missä tahansa konfliktitilanteessa, jossa yritetään sovitella ja ratkaista ongelmia. Mittakaava vain on erilainen ja ihmisten määrä, joita ongelma koskee, on erilainen. Peruskysymys on, miten ymmärtää toista osapuolta. Ymmärrystä koetellaan sitä enemmän, mitä kauempaa osapuolet lähtevät vuorovaikutusta rakentamaan.
On kuitenkin tilanteita, joissa ohipuhumista ei saisi tapahtua tai sillä on vakavat seuraukset. Yksi esimerkki on lasten huostaanotto. Millainen vuorovaikutustilanne syntyy silloin, kun yhdellä puolen pöytää on suomalainen sosiaalityöntekijä ja toisella puolen pöytää maahanmuuttajaperhe, jolla on lasten huoltoon liittyviä ongelmia? Kumpikin osapuoli hakee ratkaisua lapsen ongelmaan omista lähtökohdistaan käsin. Huoli on sama mutta näkökannat voivat olla hyvinkin erilaisia. Kaikesta huolimatta yhteinen ratkaisu pitäisi löytyä.
Identiteetin moninaisuus
Tuli ihminen mistä maasta tahansa hänen identiteettinsä rakentuu monista eri tekijöistä, joihin voidaan lukea ainakin ikä, sukupuoli, yhteiskunnallinen asema, koulutus, työ ja perhesuhteet. Näiden ohella tietenkin myös kulttuuriset tekijät, kuten etnisyys, kieli, uskonnot ja aatteet, voivat toimia ihmisen identiteetin tärkeinä rakennusaineina. Nykyajan markkinayhteiskunnassa myös ulkonäkö ja elämäntyyli määrittävät vahvasti sitä, kuka tai mitä ihminen on.
Luetteloa voisi jatkaa mutta varmasti me kaikki jaamme ajatuksen identiteetin moninaisuudesta. Se on oikeastaan ihan itsestäänselvä, kun sen muotoilee näin. En usko että kukaan ryhtyisi tässä asiassa väittämään vastaan. Mutta miten tämä itsestäänselvyys näkyy käytännön vuorovaikutustilanteissa?
Vuorovaikutustilanteissa edellä mainitsemani identiteettitekijät toimivat ikään kuin linsseinä, joiden lävitse tulkitsemme toisen ihmisen olemusta ja käyttäytymistä. Tämä taas herättää kysymään, mikä linssi meidän päässämme aktivoituu, kun kohtaamme itsellemme vieraan ihmisen. Mihin huomiomme kiinnittyy ensimmäisenä, ja kuinka nopeasti lähdemme toista ihmistä tulkitsemaan ensivaikutelmamme perusteella?