Vuosi 2022 oli Katsomuksille aktiivisen toiminnan ja toiminnan vakiinnuttamisen aikaa. Katsomusten tapahtuma- ja blogitoimintaa sekä omia kokemuksiaan kuluneelta vuodelta summaa yhtenä Katsomusten kolmesta päätoimittajasta työnsä vuoden alussa aloittanut, Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen yliopisto-opettaja Jere Kyyrö. Päätoimittaja viimeistelemässä vuosikatsausta (Kuva: Jere Kyyrö). Katsomukset-tiedetoimijan kuudes vuosi on lähtenyt käyntiin. Kulunut vuosi 2022 oli paitsi aktiivisen toiminnan myös … Jatka artikkeliin Summausta Katsomusten vuodesta 2022
Uskontotieteilijöiden jatkokoulutusseminaari Tvärminnessä
Suomen uskontotieteellisen seuran jatkokoulutusseminaari kokoaa eri yliopistojen uskontotieteen väitöskirjatutkijat vuosittain tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan tutkimusaiheistaan. Marraskuussa seminaari järjestettiin pitkästä aikaa Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisellä tutkimusasemalla Hangossa. Seminaarista kirjoittavat Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Richard Croft, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijat Roosa Haimila, Terhi Hannola ja Tiina-Mari Mällinen sekä Turun yliopiston väitöskirjatutkijat Hanna Gebraad ja Hanne Metsähinen sekä yliopisto-opettaja Jere … Jatka artikkeliin Uskontotieteilijöiden jatkokoulutusseminaari Tvärminnessä
Ramadania oppimassa
Vuoden kohokohtana pidetty pyhä kuukausi ramadan on yhtäältä perheen ja yhdessäolon aikaa, toisaalta ramadania leimaa hiljentyminen, itsetutkiskelu ja uskonnon opiskelu. Miten suomalaiset muslimit löytävät tietoa ramadanista ja oppivat ramadanin viettoon, kysyy Helsingin yliopistossa toimivan Suomen Akatemian rahoittaman Learning from New Religion and Spirituality ‑tutkimushankkeen tutkijatohtori Maija Butters. Uusien asioiden omaksuminen vaatii aina opettelua. Näin on … Jatka artikkeliin Ramadania oppimassa
Sigurd Wettenhovi-Aspa – den sökande konstnären och författaren
Esoterisk visionär eller tragikomiskt original? Konstnären och författaren Sigurd Wettenhovi-Aspa har ofta betraktats som en kuriositet inom den finländska kulturhistorien, men Pekka Pitkälä, doktorand i kulturhistoria vid Åbo universitet, ifrågasätter den traditionella uppfattningen om marginalkonstnären. Pitkälä vill istället lyfta fram honom som en representant för strömningar inom den samtida västerländska esoterin i en finländsk kontext. … Jatka artikkeliin Sigurd Wettenhovi-Aspa – den sökande konstnären och författaren
Ja suurin niistä on toivo: Z-sukupolven kosmopoliittinen eletty teologia
Nuorten aikuisten Z-sukupolvi elää moninaisuuden ja epävarmuuksien maailmassa, jota leimaavat niin ympäristöön kuin ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyvät suuret kysymykset. Samalla tämä sukupolvi muovaa uskonnollisia perinteitä omien arvojensa ja kokemustensa pohjalta. Miten poliittisesti valveutuneet ja uskonnollisesti avarakatseiset nuoret aikuiset hahmottavat kristinuskon merkityksen ja sisällön, kysyy Itä-Suomen yliopiston uskontososiologian nuorempi tutkija Marjukka Laiho. Z-sukupolven arvot ja uskonnollisuuden muutos … Jatka artikkeliin Ja suurin niistä on toivo: Z-sukupolven kosmopoliittinen eletty teologia
Tarvitaanko kansalaisuskonnon käsitettä?
Tutkijat ovat käyttäneet kansalaisuskonnon käsitettä monissa eri yhteyksissä, ja he ovat myös määritelleet käsitettä monin eri tavoin. Tiivistäen kansalaisuskonnosta voidaan puhua suppeassa ja laajassa merkityksessä. Suppeassa merkityksessä kyse on kansakunnan transsendentista tai jumalallisesta legitimoinnista. Laajassa merkityksessä voidaan fokusoitua siihen, mille asioille annetaan kansallista arvoa, jolloin voidaan tarkastella myös uskonnon eri muotojen kansallista merkitystä, kirjoittaa suomalaista … Jatka artikkeliin Tarvitaanko kansalaisuskonnon käsitettä?
Mikä on tyypillistä suomalaiselle islamille?
Olen saanut vastata otsikon kysymykseen useasti viime kuukausien aikana. Yhdessä Johanna Konttorin kanssa toimittamani Suomalaiset muslimit -kirja ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa, ja haastattelijoita on ymmärrettävästi kiinnostanut, mikä kirjan aiheessa on erityistä. Miksi tarvitaan oma kirja nimenomaan suomalaisista muslimeista, kysyy islamilaisen teologian yliopistonlehtori Teemu Pauha. Olen yleensä vastannut kysymykseen viittaamalla väliotsikkoon luvussa, jonka kanssatoimittajani Johanna kirjoitti … Jatka artikkeliin Mikä on tyypillistä suomalaiselle islamille?
Kirtan – indisk religiös sång i Finland
Vad betyder kirtan för utövare i Finland? Hur utövas kirtan här och vad får utövarna ut av att delta i kirtan? Tero Heinonen, doktorand i religionsvetenskap vid Åbo Akademi, har sökt svar på de här frågorna och intervjuat 100 finländska kirtan-utövare. Kirtan är ackompanjerad allsång inom indiska religiösa traditioner. Kirtan kom till Finland från … Jatka artikkeliin Kirtan – indisk religiös sång i Finland
Vegaaniksi kääntyminen uskonnollisen konversion kaltaisena tapahtumana
Ihminen syntyy tietyn ruokakulttuurin määrittämien raamien sisälle, hieman samaan tapaan kuin tietyn uskonnonkin edustajaksi. Yksi kokonaisvaltaisimmista toimista, mitä ihminen voi tehdä elämässään, on muuttaa ruokavaliotaan radikaalisti. Jos yksilö tahtoo liikkua kohti vegaanisuutta, hänen täytyy yleensä hylätä valtava määrä totuttuja tapoja ja kasvaa todennäköisesti pois siitä ruokavaliosta, johon hänet on kasvatettu. Vegaaniseen ruokavalioon siirtymistä tarkastelevat tutkimukset … Jatka artikkeliin Vegaaniksi kääntyminen uskonnollisen konversion kaltaisena tapahtumana
Myytit ja rituaalit vampyyrisarjojen faniudessa
Teologian tohtori, uskontotieteilijä Minja Blomin väitöskirja Fanius muutti elämäni: Myytit ja yhteisölliset fanirituaalit televisiosarjojen Buffy vampyyrintappaja, True Blood ja Vampyyripäiväkirjat faniudessa tarkastettiin Helsingin yliopistossa keväällä 2021. Seuraavassa tekstissä Blom tarkastelee väitöskirjansa pohjalta faniuteen liittyviä myyttejä ja rituaaleja osana nykyuskonnollisuutta. Sarjojen kautta fanit luovat merkityksiä arkeensa ja fanirituaalit tarjoavat yhteisöllisyyttä sekä tukea elämän kriiseissä. Nykykulttuurin myytit … Jatka artikkeliin Myytit ja rituaalit vampyyrisarjojen faniudessa