Kaikissa kulttuureissa kuolema ja kuolleisiin liittyvät käytänteet ovat yhteisöllisen elämän keskiössä. Hautausmaat, hautajaisrituaalit ja muistelu ilmentävät yhteisön arvoja ja maailmankuvaa, yhdistäen elävät ja kuolleet. Jaottelu tunnustukselliseen ja tunnustuksettomaan kuolemaan hämärtää alleen sen moninaisuuden, jolla ihmiset antavat merkitystä kuolemalle ja kuolleille. Tässä tekstissä Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Helena Krohn käsittelee tunnustuksetonta kuolemaa keskittyen hauta-alueisiin, jotka toimivat sekä fyysisinä ja symbolisina paikkoina antaen tilaa muistelulle ja kaipaukselle.
Kun mennyt kaikki on
Niin jäljelle jää vain tuo
Ihmisen ikävä toisen luo
(Mikko Alatalo)
Laajalti tunnetun laulun säe ”ihmisen ikävä toisen luo” saa kuoleman kohdalla erityisen sävyn. Toinen on paljon teoretisoitu filosofinen ja sosiokulttuurinen käsite, jolla tämän kirjoituksen yhteydessä viittaan olemassaololle merkitystä luovaan prosessiin, jossa suhde ‘toiseen’ tarkoittaa myös ‘itsen’ muodostumista. Luovuus taas saa sanoituksen myötä kaksi erilaista tulkintaa. Yhtäältä kaipuu kohdistuu poissaolevan toisen ”luo”. Toisaalta sana ”luo” tarkoittaa tekoa, jossa ”toinen” tulee jatkuvasti uudelleen luoduksi muistelun ja rituaalien myötä. Suhde toiseen ei pääty kuolemaan. Perinteisesti uskonnot tarjoavat rituaaleja, joiden kautta suhde kuolleisiin jäsentyy, mutta myös tunnustuksettomissa konteksteissa tämä suhde rakentuu ja uudistuu muistelun ja käytänteiden kautta.
TUNNUSTUKSETTOMUUS, USKONNOTTOMUUS VAI KATSOMUS?
Maailmankatsomukset luovat maiseman, jossa kuoleman jälkeistä suhdetta toiseen ylläpidetään. Kiinnittyminen perinteisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin vähenee Suomessa kaiken aikaa. Suomessa kolmasosa väestöstä ei kuulu rekisteröityyn uskonnolliseen yhteisöön. Kategoriat tunnustuksettomuuden, uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden välillä eivät ole kuitenkaan tarkkarajaisia. Kun puhumme tunnustuksettomista identiteeteistä, kuten agnostikoista, ateisteista tai sekulaareista humanisteista, emme puhu vain yksittäisistä termeistä, vaan ihmisistä, joiden henkilökohtaiset ja syvät kokemukset kietoutuvat erilaisiksi maailmankatsomusten yhdistelmiksi.
Luokittelujen, kuten ”tunnustuksellinen” tai ”tunnustukseton” sijaan maailmankatsomus -käsitteen käyttö kattaa myös sekulaarit näkökulmat, jolloin huomio on helpommin kohdistettavissa tutkittavien elettyyn arkeen ja heille keskeisiin teemoihin, esimerkiksi ekologisiin kysymyksiin sekä lainsäädännön rajoituksiin. Tekemissäni 18 haastattelussa kahdessa suomalaisessa hautausympäristössä, luterilaisen hautausmaan tunnustuksettomalla hautausalueella ja Vapaa-ajattelijoiden hautausmaalla, keskustelu kääntyy usein uskonnolliseen tai katsomukselliseen identiteettiin liittyvän pohdinnan sijaan omasta elämästä kumpuaviin arvostuksiin.
Jatkuvassa liikkeessä oleva maailma haastaa kuoleman teeman parissa toimivat. Tutkija André Droogers on ehdottanut, että uskonnontutkimuksen ydin tulisi olla ihmisten maailmankatsomusten luomisvoimaisuudessa (worldview‑making capacities). Maailma luodaan kohtaamisissa erilaisten toisten kanssa ja uskontoja ja maailmankuvia on tarkasteltava tätä luomisvoimaa vasten. Monet toimijat vastaavat jo käytännön tarpeisiin tarjoamalla lisääntyvästi ympäristöystävällisiä ja yksilöllistyviä hautauspalveluita. Vireillä on ollut kansalaisaloite vesituhkauksesta ja toiveita katsomusneutraaleista metsähautausmaista. Uskonnon tai uskonnottomuuden välinen rajanveto ei useinkaan ole näissä yhteyksissä toimintatapoja ensisijaisesti määrittävä tekijä.
KUOLEMA MONIPAIKKAISENA MUISTELUNA
Tunnustuksetonta kuolemaa pohtiva väitöstutkimukseni keskittyy kahteen tunnustuksettomaan hautausmaahan. Toinen on evankelisluterilaisen kirkon hautausmaa, jonka yhteydessä oleva tunnustukseton alue määrittyy suomalaisessa lainsäädännössä seurakunnille asetetusta velvollisuudesta tarjota hautapaikka sitä tarvitsevalle. Vapaaehtoistyön varassa toimiva vapaa-ajattelijoiden hautausmaa puolestaan toimii ilman valtion rahoitusta, jossa uskonnottomuuden voi nähdä määrittävänä ideologisena taustatekijänä. Kysyn molempien hauta-alueiden kohdalla, miten kuolemaan ja muisteluun liittyvät käytänteet luovat tilaa ja tiloja elävien ja kuolleiden välisille suhteille. Tunnustuksettoman hautausmaan moni-ilmeisyys haastaa totunnaisen käsityksen uskonnollisen ja uskonnottoman välisestä jaottelusta. Hautausmaalle on haudattu rinnakkain niin ateisteja, buddhalaisia, muslimeja kuin luterilaisia.
Yksioikoisia määrittelyjä pakenevat myös hautausmaille paikantuvat rituaaliset käytänteet. Esimerkiksi eräs tutkimukseen osallistunut henkilö kertoi, kuinka läheisen tuhkat jaettiin: osa tuhkasta haudattiin vainajan tahdosta uskonnottomien hautausmaalle Suomessa ja osa vietiin vainajan synnyinmaassa olevaan buddhalaiseen sukuhautaan. Valintoja ohjaavana tekijänä painottuu vainajan eletty elämä ja ilmaistu tahto. Tämä havainnollistaa muistamisen monipaikkaisuutta ja katsomusten samanaikaista toteutumista.
Kun tunnustuksetonta kuolemaa lähestyy tilallisena kysymyksenä, on huomattava myös, ettei toisen kuolemaan liittyvä merkityksenanto keskity vain yhteen paikkaan, kuten hautausmaalle, vaan tapahtuu osana arkista elämää kaikenlaisen vainajasta muistuttavan kanssa, toiminnan kautta todentuvana – siis tilanteisena ja suhteisena. Kuolemantilat ovat avoimia moniin suuntiin hautausmaan ulkopuolelle. Ne laventuvat julkisiin puistoihin, yksityisiin koteihin ja luonnon ympäristöihin, heijastaen tunnustuksettomuuden moninaisia maisemia. Tunnustuksettomuuden moninaisuutta onkin mielekästä lähestyä tilan tekemisenä ja tapahtumisena, jossa pyrkimyksenä on tuoda esiin se, mikä on yksilöiden ja yhteisöjen kannalta tärkeää. Mistä välitetään? Millä on merkitystä? Mitä tehdään tai mitä jätetään tekemättä? Tällainen ymmärrys on tärkeää, mikäli yhteiskunnallinen päätöksenteon ohjuriksi halutaan inhimillinen hyvä jähmeiden kategorioiden sijaan.
Kuolemaan liittyvien merkityksenantoprosessien tilallisuus haastaa käsityksen pysyvistä suhteista, muuttumattomista identiteeteistä ja yksiselitteisistä maailmankuvista. Merkitysten muotoutuminen on jatkuva prosessi, joka tapahtuu kohtaamisissa materiaalisen ja fyysisen maailman kanssa, jossa kurkotus kohti toista on aina myös liikettä itsessä. Muistelun paikka avautuu teoista, joita ”toiselle” tehdään. Tilaa tarkastellaan staattisen paikan sijaan tapahtumisena, jossa muistamisen merkitysvirta synnyttää muistelijan ja samalla toisen luo.
Helena Krohnin väitöstutkimus tunnustuksettomasta kuolemasta on osa Helsingin yliopiston Merkitykselliset kuolemantilat (MeDea) -hanketta, jossa tutkitaan katsomusvähemmistöjen, kuten juutalaisten, muslimien, ortodoksien, katolisten ja tunnustuksettomien hauta-alueita ja niiden merkityksiä.