Päiväkoti-ikäisten lasten merkityksellisyyden kokemusta tutkitaan Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa Lapsi ajassa — eksistentiaalinen resilienssi varhaislapsuudessa (2023-2027). Aiheesta kirjoittavat Lari Launonen, Katri Pardon, Saila Poulter ja Arniika Kuusisto Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta.
Oletko koskaan tavannut pientä lasta, joka kärsii eksistentiaalisesta kriisistä? Lasta, joka etsii vimmatusti merkitystä olemassaololleen?
Kokemus on epäilemättä harvinainen varhaislapsuudessa. Onko syy siinä, että turvallisessa ympäristössä lapset kokevat elämänsä pääsääntöisesti merkityksellisenä? Vai ehkä siinä, että merkityksellisyyden ja merkityksettömyyden kokemukset edellyttävät myöhemmin kehittyviä psyykkisiä kykyjä ja pidempää elämänkokemusta?
Kokemusta elämän merkityksellisyydestä on tutkittu 2000-luvulla valtavasti. Tutkimus on keskittynyt pääsääntöisesti aikuisiin ja nuoriin. Muutamia tutkimuksia on tehty kouluikäisillä lapsilla, jokin yksittäinen myös päiväkoti-ikäisillä.
Edellä esitettyihin kysymyksiin vastaaminen on vaikeaa, sillä pienten lasten kohdalla aiheen tutkiminen kohtaa erityisiä haasteita. Esimerkiksi merkityksellisyyden käsite on useimmille heistä vieras. Tutkijat ovatkin sen sijaan kysyneet esimerkiksi mikä lapsille on elämässä tärkeää tai mitä he haluaisivat mukaansa autiolle saarelle.
Jako kolmeen
Elämän merkityksellisyys tarjoaa kiinnostavan näkökulman aineistoon, jota keräämme Lapsi ajassa -tutkimushankkeessa. Lapsille jaetaan tablettitietokoneet, joilla he viikon ajan dokumentoivat kuvien, videoiden, piirrosten ja ääniviestien avulla sitä, mikä heille on elämässä tärkeää. Tämän jälkeen tutkija haastattelee jokaista lasta tämän keräämän aineiston pohjalta.
Tarkastelemme haastatteluja muun muassa kolmiosaisen elämän merkityksellisyyden mallin näkökulmasta. Sen mukaan merkityksellisyys muodostuu kolmesta osatekijästä, joita ovat
– arvoisuus (significance) tai merkittävyys (mattering),
– päämäärä (direction/purpose), ja
– koherenssi (coherence/comprehension/sense-making).
Merkityksellinen elämä voidaan näiden osatekijöiden pohjalta määritellä esimerkiksi sellaiseksi, “joka koetaan ymmärrettävänä, jota ohjaavat ja motivoivat arvokkaina pidetyt tavoitteet, ja jolla on väliä maailmassa”.
On minulle ja muille hyvä, että olen olemassa
Arvoisuuden (significance) voidaan katsoa viittaavan tunnepohjaiseen kokemukseen siitä, että ”olemassaoloni on arvokasta minulle”. Arvoisuus on perustavanlaatuinen kokemus hyvästä elämästä. Siksi lähes kaiken, mitä lapset pitävät tärkeänä itselleen — kuten ihmissuhteet, luonto, leikit, eläimet sekä joulut ja syntymäpäivät herkkuineen ja lahjoineen — voidaan katsoa vahvistavan tätä kokemusta. Erityisesti perheen tärkeys korostuu lasten vastauksissa.
Merkittävyyttä (mattering) on pidetty saman merkityksellisyyden ulottuvuuden toisena puolena. Sitä voidaan pitää kokemuksena, että ”olemassaoloni on arvokasta maailmalle/muille”. Siinä, missä arvoisuus voi sisältää myös passiivisia kokemuksia, merkittävyydellä tarkoitetaan usein yksilön aktiivista vaikutusta maailmaan.
Kokemus tai toive, että elämälläni olisi myönteistä vaikutusta toisiin, on kuitenkin lasten kommenteissa harvinainen. Vain muutamat mainitsevat jakamisen tai toisten ilostuttamisen tärkeänä itselleen. Eräs viisivuotias tyttö tosin toivoi voivansa vaikuttaa isona siihen, että naiset — ja myös hän itse — tienaisivat saman verran kuin miehet.
Toiveammatti voi olla aito päämäärä
Päiväkoti-iässä harvoilla lapsilla on vielä merkityksellisiä pitkän tähtäimen päämääriä (purposes), joiden eteen he tekevät määrätietoisesti töitä. Toisaalta tämä osatekijä voidaan jakaa elämän kattavaan missioon (mission), päämääriin (purposes) ja lyhyen tähtäimen tavoitteisiin (goals). Näistä ainakin tavoitteita voidaan havaita jo pienillä lapsilla.
Esimerkiksi toiveammattia voidaan pitää pitkän tähtäimen päämääränä, jos lapsi toimii aktiivisesti sen eteen. Eräs taitoluistelua aktiivisesti harrastava viisivuotias tyttö toivoi, että hänestä tulisi ammattiluistelija. Hän kuvasi, kuinka kauniita luistelijoiden tekemät kaarteet ja hypyt olivat. Kauneuden luomista onkin totuuden ja hyvyyden tavoittelun ohella pidetty perinteisesti yhtenä merkityksellisen elämän ilmentymänä.
Arjen koherenssi koostuu rutiineista
Koherenssin (coherence) kokemuksessa on kyse elämän hahmottamisesta ymmärrettävänä ja johdonmukaisena kokonaisuutena. Myös koherenssin kokemuksessa on eri tasoja. Ylätasolla voidaan puhua esimerkiksi narratiivisesta identiteetistä — oman menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden hahmottamisesta eheänä tarinana — joka kehittyy yleensä aikuisuuden kynnyksellä. Alatasolla kuitenkin voidaan puhua arjen koherenssista, joka muodostuu tapahtumien ennustettavuudesta ja ymmärrettävyydestä.
Arjen koherenssia heijastaa esimerkiksi erään viisivuotiaan tytön ääniviesti, jolla hän kuvaili yksityiskohtaisesti iltatoimiaan aina hampaiden pesusta äidin lausumaan iltarukoukseen. Tyttö sanoi pitävänsä tärkeänä, että samat asiat toistuvat joka ilta.
Myös aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa rutiinien on havaittu olevan yhteydessä elämän merkityksellisyyteen ja erityisesti koherenssin kokemukseen. Erilaiset arjen rituaalit ovat tärkeitä myös lasten kognitiivisen, sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta.
Tukeeko lapsen usko merkityksellisyyttä?
Uskonnolla on useissa aikuisilla tehdyissä tutkimuksissa havaittu yhteys merkityksellisyyden kokemukseen. Lasten kohdalla yhteyttä ei ole erityisesti tutkittu, mutta se tulee jossain määrin esiin omassa aineistossamme.
Esimerkiksi uskonnollisen perheen lapsi saattaa todeta, että Jumala on luonut hänet ja Jumalalla on tarkoitus heidän elämälleen. Uskonnottomien perheiden lasten vastauksissa uskonnolliset teemat eivät nouse esiin juuri lainkaan, mutta toisaalta mielikuvituksen tuotteet ja taikuus ovat niissä toisinaan läsnä.
Lopuksi
Tutkimuksemme selkeyttää sitä, missä mielessä pienten lasten voidaan sanoa kokevan elämänsä merkitykselliseksi. Jotkut merkityksellisyyden ulottuvuudet — kuten arvoisuuden kokemus — näyttävät kehittyvät hyvin varhain, kun taas esimerkiksi kyky tarkastella omaa elämää eheänä kertomuksena kehittyy myöhemmin.