Uskonnolliset yhteisöt joutuvat jatkuvasti reagoimaan muuttuviin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin. Ajankohtaiset ongelmat, kuten ympäristöongelmat, sisältävät eettisiä ja maailmankatsomuksellisia kysymyksiä, joihin uskonnot ovat perinteisesti tarjonneet vastauksia. Uskonnolliset yhteisöt ovatkin viime vuosikymmeninä tuottaneet runsaasti monenlaista ekoteologista kirjallisuutta ja toteuttaneet toimintaa, joka on usein näyttäytynyt rituaalisessa muodossa, kirjoittaa uskontotieteen vanhempi yliopistonlehtori Heikki Pesonen.
Niin sanotut suuret maailmanuskonnot, kuten islam, kristinusko ja buddhalaisuus, syntyivät ja kehittyivät maailmassa, jossa niiden ei tarvinnut kiinnittää huomiota ympäristökriisiin liittyviin kysymyksiin. 1960-luvulla tapahtuneen länsimaisen ympäristötietoisuuden nousun jälkeen uskontoperinteet haastettiin kuitenkin ottamaan kantaa ja toimimaan ympäristökriisien ehkäisemiseksi. Perinteissä palattiin oman tradition teologisiin perusideoihin ihmisen ja luonnon suhteesta sekä alettiin ammentaa niistä periaatteita ympäristöä suojelevalle toiminnalle. Instituutiot ja yhteisöt alkoivat tuottaa kasvavalla tahdilla sekä ympäristökriisiin liittyvää ekoteologista kirjallisuutta että jäsenille suunnattuja käytännön ohjeistuksia kohti ekologisempaa elämäntapaa.
Uskonnollisesti motivoitua ympäristötoimintaa esiintyy 2000-luvulla niin kaikissa suurissa uskontoperinteissä kuin alkuperäiskansojen traditioissa. Monet ekologisesti orientoituneet kristityt ovat osallistuneet erilaisten ympäristöjärjestöjen toimintaan. Samoin on syntynyt esimerkiksi kristilliseltä, islamilaiselta, buddhalaiselta, hindulaiselta ja juutalaiselta pohjalta ponnistavaa ympäristöaktivismia.
Gangesin ekologiset rituaalit
Yksi uskonnollisten yhteisöjen keskeisiä toimintoja on rituaali, minkä takia ympäristötoiminta näyttäytyy usein rituaalisessa muodossa. Perinteisiä rituaaleja uudelleen tulkitaan ekologisesta näkökulmasta tai luodaan kokonaan uusia ympäristörituaaleja, jotka sidotaan eri tavoin osaksi perinnettä.
Esimerkiksi Intiassa Gangesin varrella on ympäristötietoisuuden leviämisen myötä alettu toteuttaa rituaaleja, jotka ovat lähtökohtaisesti perinteisiä, mutta joihin on lisätty mukaan ympäristönsuojelullisia elementtejä. Ganga-jumalattaren palvontaan liittyvissä Ganga-aarti-rituaaleissa ekologinen ulottuvuus on mukana erityisesti puheissa ja erilaisissa näytelmäosuuksissa. Puheissa – joita pitävät usein paikalliset gurut – perinteinen uskonnollinen ja hartaudellinen sanoma kytketään ekologiseen ja pedagogiseen viestiin liittyen ympäristönsuojelullisiin huoliin Ganges-joen suojelemiseksi.
Gangesin yläjuoksun Rishikesh-kaupungissa toteutettavaan rituaaliin liittyvässä näytelmässä jumaluudet Shiva (yksi hindulaisuuden tärkeimmistä jumalista, luoja, säilyttäjä ja tuhoaja), Ganga (puhdistautumisen ja anteeksiannon jumalatar, ihmiskunnan äiti) ja Saraswati (taiteen, oppineisuuden ja viisauden jumalatar) keskustelevat joen suojelusta. Jumalattaret pyytävät Shivaa estämään hänen palvojiansa heittämästä roskia ja ulostamasta Gangesiin. Vaikka Shiva ei aluksi ymmärrä miten on mahdollista, että Ganges voi saastua – koska Ganga puhdistaa itse itsensä – jumalattaret saavat hänet vakuutettua, kuinka hirveäksi tilanne on muodostunut.
Perusidea näytelmässä on se, että Ganga ei enää kykene toteuttamaan jumalallista puhdistamistarkoitustaan johtuen ihmiskunnan ahneudesta ja välinpitämättömyydestä. Vaikka jumalattaren ajatellaan lähtökohtaisesti siivoavan ihmisten sotkut, tietty raja on nyt ylitetty, ja myös jumalatar osoittautuu tässä haavoittuvaksi. Jumalatar on siis ihmisen toiminnan vuoksi ahdingossa. Shiva on mukana näytelmässä siksi, että hänellä on kyky esimerkiksi muuttaa säätä tai ylipäänsä aiheuttaa tuhoa, eli rangaista ihmisiä, mikäli he eivät muuta ympäristön kannalta vahingollista toimintaansa.
Uskonnollisten ympäristörituaalien erilaiset tehtävät
Uskonnollisilla ympäristörituaaleilla on yhteisön kannalta erilaisia tehtäviä. Ensinnäkin rituaaleilla sekä reagoidaan yhteisöön ja sille merkitykselliseen luonnonympäristöön kohdistuvaan uhkaan että aktivoidaan toimintaan. Esimerkiksi Kanadan itärannikolla sijaitsevalle Kelly’s Mountain -vuorelle alettiin 1980–1990-lukujen taitteessa suunnitella valtavaa kivilouhosta. Kun mi’kmaq-alkuperäisyhteisön jäsenet saivat tiedon kaivossuunnitelmista, he alkoivat järjestää vuoren lähellä olevassa kylässä rummutusta ja laulua sisältäviä uskonnollisia rituaaleja. Samoin he toteuttivat vuoren suojelemiseksi myös muita rituaaleja, kuten hikimaja-rituaalin ja powwow-tanssirituaalin. Lisäksi yhteisö teki monenlaista yhteistyötä sekulaarien ympäristöaktivistiryhmien kanssa. Yhteisön edustajat toivat julkisuudessa esille, miten louhos olisi loukkaus Äiti Maata kohtaan. Samoin he esittivät, että vuorella oleva luola oli kansan myyteissä esiintyvän kulttuuriheeroksen tai profeetan (Kluskap) koti, johon hänen oletetaan palaavan jonain päivänä.
Uskonnollisilla ympäristörituaaleilla pyritään myös palauttamaan yksilöllistä ja yhteisöllistä tasapainoa – usein paikallisen – ympäristökatastrofin jälkeen. Tämä saattaa ilmetä erilaisina sururituaaleina, joilla pyritään käsittelemään ja vähentämään tapahtuman aiheuttamaa ympäristöahdistusta. Esimerkiksi Suomessa Senaatti-kiinteistöt toteutti avohakkuut Hvitträskin museolle johtaneen tien ympäristön vanhassa kuusimetsässä vuonna 2015. Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen totesi, että paikan henki on tuhottu ainakin 200 vuodeksi. Kristillinen ympäristöyhdistys A Rocha järjesti hakkuuaukiolla suruhartauden, jossa esitettiin kristillistä musiikkia, pidettiin puhe, rukoiltiin ja vietettiin hiljainen hetki. Myös muualla Suomessa on järjestetty vastaavia muistohartauksia kaadetulle metsälle tai puille.
Paikallisesta globaaliin vaikuttamiseen
Edelliset esimerkit kertovat paikallisesta vaikuttamisesta, jossa rituaaleilla pyritään saamaan aikaan muutoksia lähiympäristössä tai reagoidaan jo tapahtuneeseen ympäristökatastrofiin. Paikallisen vaikuttamisen lisäksi voidaan puhua myös vaikuttamisesta uskonnollisten instituutioiden tasolla, mistä kertoo esimerkiksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon ilmastotyö. Globaalilla tasolla uskontoperinteet ja uskonnolliset johtajat ovat puolestaan merkittäviä potentiaalisia vaikuttajia ainakin satojen miljoonien ihmisten elämässä. Uskonnot ovat monille syvimpien moraalisten arvojen lähteitä, ja muodostavat tätä kautta periaatteessa valtavan resurssin ympäristötoiminnalle.
Kirjoitus pohjaa osin Pesosen yhdessä Timo Kallisen kanssa toimittamaan tietokirjaan Henkipuita ja tilanhoitoa. Uskonnot ympäristökriisien aikakaudella (Eetos, 2025).