Kristinuskon suhde eläimiin on viime aikoina ollut alati laajemman keskustelun aihe. Perinteisiltä tuntuvat käsitykset ihmisestä luomakunnan kruununa eivät vastaa useiden kristittyjen luontosuhteista nouseviin kysymyksiin. Erityisesti ajatukset siitä, että ihmisellä tulisi olla oikeus käyttää eläimiä hyväkseen haluamillaan tavoilla vaikuttaa moraalisesti kyseenalaiselta. Populaarissa kristinuskossa esiintyviä kertomuksia ihmisten vallasta luontoon ja eläimiin voidaan kyseenalaistaa tarkastelemalla G. W. F. Hegelin käsitystä herruudesta ja sitä, miten kristillisessä etiikassa on pyritty vastaamaan herruuden asettamiin moraalisiin ongelmiin, kirjoittaa sosiaalietiikan väitöskirjatutkija Toni Koivulahti Helsingin yliopistosta.
Alati läsnä oleva herruus
Yksinkertaistaen, Hegelin Hengen fenomenologiassa (1807) esittämä näkemys herruudesta voidaan tiivistää seuraavaan esimerkkiin: siinä missä renki valmistaa tuotteita ja saavuttaa tätä kautta itsetietoisuuden työn kautta, herra vain passiivisesti kuluttaa niitä. Renki siis näkee, kokee ja osaa luoda, mutta herra vain vastaanottaa hyödykkeitä, jolloin hänen tietonsa näiden alkuperästä ja niiden valmistamisesta jää olemattomaksi. Herra onkin hegeliläisittäin ajateltuna määräystensä takana sokea, tietämätön alistaja ja kuluttaja.
Me kaikki nyky-yhteiskunnassa elävät toimimme kuluttajina markkinoilla, jolloin meille ilmenevien tuotteiden alkuperä on vaikeasti havaittavissa tai ymmärrettävissä. Suklaapatukan käärepaperista löytyvä tuoteseloste saattaa näyttäytyä meille vain listana ainesosia, mutta toisesta näkökulmasta katsottuna se voisi olla tarina esimerkiksi lapsiorjuudesta Afrikassa, sademetsien tuhoutumisesta tai eläinten kärsimyksestä tehotuotantotiloilla.
Eetikon näkökulmasta erityisen kiinnostava onkin sellainen epistemologinen positio, tai näkökulma, joka ylittää kuluttajan arkikokemuksen ja jonka kautta on mahdollista nähdä herruuden meille tarjoaman järjestelmällisen hyväksikäytön läpi. Tällainen ajattelu vaatii kuitenkin kykyä kohdata nyky-yhteiskunnan kipeätkin moraaliset ongelmat, kuten ihmisoikeusloukkaukset ja eläinten hyväksikäytön.
Keskeisellä sijalla tällaisessa ajattelussa on pyrkiä näkemään, miltä oma toiminta näyttää toisen silmin. Mikäli hylkäämme herran itselleen kertomat fantasiat ja yhteiskunnallisten sekä taloudellisten kerrostumien peiton ja katsomme tarkkaan omaa eettistä toimintaamme, miltä silloin näytämme, kun hyväksikäytämme eläimiä?
Kristillinen etiikka ja eläimet
Perinteisesti kristinuskoon liittyvää etiikkaa ei olla pidetty eläinten oikeuksien kannalta erityisen myönteisenä. Tällaisen ajattelun taustalla on muiden muassa historioitsija Lynn White Jr.:n 1966 julkaisema “The Historical Roots of Our Ecologic Crisis” -artikkeli. Tekstissään White asemoi kristinuskon käsitykset lähtökohtaisesti antroposentrisiksi.
Teologinen etiikka on kuitenkin monimuotoista ja erityisesti viime aikoina tällaisia yksioikoisia käsityksiä siitä on alettu kyseenalaistaa. On kuitenkin totta, että yksi kristinuskon piirre on ollut asettaa eläimet ja luonto ylipäätään ihmistä alemmaksi ja tämän hyväksikäytettäväksi.
Teologit Stanley Hauerwas ja John Berkman ovat kyseenalaistaneet tällaisia käsityksiä ihmiskunnan vallasta muun luomakunnan yli ja kirjoittaneet siitä, miten ihmisen ja eläimen välillä ei ole kuin yksi keskeinen ero. Heidän mukaansa ihmisen velvollisuutena on kertoa toiminnallaan muulle luomakunnalle siitä, minkälainen Jumala on. Kiinnostavaa herruuden näkökulmasta Hauerwasin ja Berkmanin ajattelussa on se, että siinä ihminen joutuu asettumaan palvelijan asemaan ja näin hylkäämään herran aseman.
Hauerwasin ja Berkmanin eskatologisessa etiikassa tärkeää on luopuminen vallasta toisten yli ja Jeesuksen elämän kertoma tarina, jonka kautta ihmisen tulisi peilata omaa toimintaansa. Tietyllä tavalla tällainen etiikka vaatii mahdotonta, jonkinlaista asettautumista yhteiskunnan ulkopuolelle. Samaan aikaan se kuitenkin avaa mahdollisuuden ajatella kristillisen etiikan eläinsuhdetta herruuden käsitteen kautta.
Tällaisessa herruuden position hylkäävässä ajattelussa on monia yhtäläisyyksiä ekofeministiseen ajatteluun, kuten Ariel Sallehin ajatukseen siitä, miten, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ulkoistettu, usein feminiininen, näkökulma näkee juuri vieraantuneisuutensa takia poliittiset ja moraaliset ongelmat selvemmin kuin miltä ne näyttävät järjestelmän sisällä oleville. Herruuden keskeinen piirre on se, että sen positiosta on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää oman toimintansa edellytyksiä.
Tarinoita linnuille
Hauerwasin ja Berkmanin ajattelun avulla voimme nähdä, miten kristinuskon sisäisissä eettisissä keskusteluissakin herruuden ongelmaa on pohdittu ja sitä kyseenalaistamaan yhteiskunnallisen toiminnan lähtökohtana.
Räikeä esimerkki herruuden aiheuttamasta moraalisesta sokeudesta on Riistakeskuksen turkistarhoille heinäkuussa 2023 myöntämä poikkeuslupa noin kymmenen tuhannen linnun tappamisesta. Turkistarhat, joissa eläimet joutuvat ahtaissa oloissa elämään useimmiten tuskallisen ja epälajityypillisen elämän, ovat lintuinfluenssaviruksen nisäkkäisiin muuntautumisen kannalta riskialttiita paikkoja. Ihmiseen muuntautuneen lintuinfluenssapandemian riski onkin nykyään todellinen. Herruuden aiheuttama sokeus näyttäytyy erityisen julmana, kun ymmärtää miten keskeisenä ratkaisuna eläinten hyväksikäytön aiheuttamien vaarojen torjunnassa nähdään ympärillä olevan luonnon eläinten tappaminen.
Eettisen toiminnan totuus aukeaa usein parhaiten toiminnan kohteena oleville. Herruuden kyseenalaistavasta Hauerwasin ja Berkmanin esittelemästä näkökulmasta voikin kysyä, minkälaista tarinaa ihmiset kertovat itsestään eläinkunnalle?
Kirjoitus perustuu maaliskuussa 2023 julkaistuun Toni Koivulahden ja Noora Koivulahden artikkeliin ”Herruuden sokaiseva voima: teologisen etiikan näkökulma uhraamiseen ja eläinten asemaan” teoksessa Eläinteologia ja eläinoikeudet kirkon kysymyksinä (toim. Kari Latvus ja Heikki Pesonen).