Kristinuskon suhde eläimiin on viime aikoina ollut alati laajemman keskustelun aihe. Perinteisiltä tuntuvat käsitykset ihmisestä luomakunnan kruununa eivät vastaa useiden kristittyjen luontosuhteista nouseviin kysymyksiin. Erityisesti ajatukset siitä, että ihmisellä tulisi olla oikeus käyttää eläimiä hyväkseen haluamillaan tavoilla vaikuttaa moraalisesti kyseenalaiselta. Populaarissa kristinuskossa esiintyviä kertomuksia ihmisten vallasta luontoon ja eläimiin voidaan kyseenalaistaa tarkastelemalla G. W. F. … Jatka artikkeliin Herra armahda? Herruuden käsitteen eläinteologisen kritiikin mahdollisuuksista
Avainsana: eläinteologia
Uskonnontutkimus, eläimet ja ympäristökysymys
Eläinten ja uskonnon tutkimus ei ole ainoastaan 1970-luvulla syntyneen eläinoikeusliikkeen vanavirrassa syntynyt ilmiö, vaan eläinten asema uskonnoissa on myös yksi uskonnontutkimuksen perustavanlaatuisista kysymyksistä, kirjoittavat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan väitöskirjatutkijat Terhi Hannola ja Noora Koivulahti. Eläinten massasukupuutto, luonnollisten elinympäristöjen tuhoutuminen ja ihmisten syötäväksi kasvatettavan karjan valtavat hiilidioksidipäästöt ovat huolestuttavia esimerkkejä vakavista ympäristöongelmista, jotka koskettavat kaikkia maapallon … Jatka artikkeliin Uskonnontutkimus, eläimet ja ympäristökysymys