Huhtikuun 23. päivänä vietettiin Helsingin yliopiston Porthaniassa uskontotieteen päivää. Suomen uskontotieteellisen seuran kokouksen jälkeen seurasi kaikille avoin kristillistä sionismia käsitellyt yleisöluento politiikantutkija Timo R. Stewartilta ja kommenttipuheenvuoro uskonnon ja politiikantutkija Elizabeth Shakman Hurdilta. Yleisöluennon ja keskustelun annista kirjoittaa Tampereen yliopiston tutkijatohtori Jere Kyyrö.
Timo R. Stewart on tullut tunnetuksi muun muassa Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin kommentaattorina. Lähi-idän konfliktin lisäksi hän on tutkinut uskonnollista nationalismia ja kristillistä sionismia. Hänen yleisöluentonsa, jonka otsikko oli “The political implications of Christian Zionist theology for the Gaza war” käsitteli jälkimmäistä aihetta. Hän on julkaissut aiheesta myös tietokirjan Luvatun maan lumo (Gaudeamus 2022).
Sionismin juurilla
Stewart aloitti pohtimalla “Israelin” monia merkityksiä: se on viitannut kansaan, Raamatun henkilöihin ja Jumalan solmimaan liittoon. Se on ollut myös muinaisen kuningaskunnan nimi. Uudessa testamentissa ”Israel” viittaa myös kristilliseen kirkkoon ja uuteen liittoon. Suomessa sanalla on viitattu erityisesti juutalaisiin. Vuonna 1948 Palestiinaan perustetun valtion nimi olisi voinut olla myös jokin muu kuin Israel.
Lisäksi hän esitteli sionismin historiaa. Stewart yhdistää liikkeen synnyn 1800-luvun lopulla muihin kansallisuusliikkeisiin, joiden kanssa sionismi jakaa sen, ettei niiden ajamaa valtiota vielä ollut olemassa. Erona esimerkiksi suomalaiseen nationalismiin oli se, ettei maa-aluetta kansallisvaltiolle ollut vielä olemassa, eikä valtion kansa asunut siinä maassa, johon valtio aiottiin perustaa. Palestiina olikin vain yksi vaihtoehto juutalaisvaltion sijainnille: sionismin perustaja Theodor Herzl pohti Argentiinaa yhtenä vaihtoehtona, britit taas muun muassa Ugandaa.
Palestiinassa oli asunut jatkuvasti juutalaisia, mutta he olivat vähemmistö, eivätkä he olleet sionisteja, vaan olisivat halunneet ensimmäisen maailmansodan jälkeen organisoida itse oman alueensa. Alueella vaikuttivat myös panarabialaiset ja suur-syyrialaiset liikkeet. Niin juutalaisuuden kuin sionismin sisälläkin oli eroja: uskonnolliset juutalaiset tunnistivat Israelin maan merkityksen ja näkivät sionistit sekularisteina; kommunistit taas pitivät nationalismia myrkyllisenä.
Stewart pohti myös sitä, miksi britit ryhtyivät tukemaan juutalaisvaltion perustamista Palestiinaan. Yhdeksi syyksi on tarjottu hallinnon antisemitismiä ja sitä, että sionismi nähtiin ongelmallisena juutalaisväestön integroinnin kannalta. Toiseksi syyksi on tarjottu sitä, että britit tarvitsivat kunniallisen syyn Jerusalemin valloittamiselle ensimmäisessä maailmansodassa ottomaaneilta. Sellainen löytyi juutalaisvaltiosta.
Kristillinen sionismi Suomessa ja maailmalla
Pyhän maan kartoista kertovan kirjan julkaissut Stewart nosti esiin, miten suomalaisissa kartoissa esitettiin moderneja valtioita, mutta yllättäen Palestiinan kohdalla saatettiin käyttää raamatullisia paikannimiä. Tämä kertoo siitä, miten aluetta pidettiin erityisenä. Suomalaisille kristityille sionistien syyt ja tavoitteet olivat ymmärrettäviä ja myös kristityt voivat mieltää itsensä sionisteiksi.
Moderni Israelin valtio voitiin nähdä osana Jumalan suunnitelmaa ja Stewart mainitsikin, että jos moderni Israel samaistetaan Raamatussa esiintyvään Israeliin, ja moderni Israel ikään kuin osoittaa Raamatun tapahtumat tosiksi, on tässä kyse yhdestä kristillisen sionismin tunnusmerkistä. Samanlaista samaistusta ei tehdä esimerkiksi Rooman valtakunnan ja modernin Italian välillä. Kyse onkin historiallisesta determinismistä, jossa historian kulku nähdään ennalta määrättynä, osana Jumalan suunnitelmaa ja valtiot nähdään ikiaikaisina historiallisina toimijoina.
Koska kyse on Jumalan suunnitelmasta, ei esimerkiksi sellaisten alueiden miehittämistä, jotka nähdään oikeutetusti Israeliin kuuluvina, nähdä laittomina, vaikka kansainvälinen laki näin väittäisikin. Alueiden miehittämistä pidetään syntinä ja esimerkiksi jotkut kristilliset sionistit näkivät Israelin pääministeri Ariel Sharonin vaipumisen koomaan olevan rangaistus siitä, että hän purki juutalaissiirtokunnat Gazasta vuonna 2005. Toisaalta, vaikka Israelin voidaan nähdä tekevän virheitä, se siitä huolimatta täyttää Jumalan suunnitelmaa.
Keskustelua
Kommenttipuheenvuorossaan Elizabeth Shakman Hurd nosti esiin Itä-Euroopan juutalaisten parissa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vaikuttaneen vasemmistolaisen bundismin, joka pyrki kansallis-kulttuuriseen autonomiaan, edisti jiddishinkielistä kulttuuria ja vastusti sionismia. Lisäksi hän pohti, miten toimijuus liittyy kristilliseen sionismiin. Yhtäältä siinä suhde maailman tapahtumiin näyttää passiiviselta, koska Jumalan suunnitelman nähdään keriytyvän auki. Toisaalta jotkut kristilliset sionistit pyrkivät nopeuttamaan tämän suunnitelman toteutumista yrittämällä vaikuttaa Lähi-idän politiikkaan.
Hurd pohti myös, onko olemassa kristillistä antisionismia. Tähän Stewart vastasi, että Suomessa on vähän nationalismin vastaisia kristittyjä ja siksi myös vähän antisionistisia kristittyjä, mutta totesi, että suomalaisesta papistosta löytyy myös kristillisen sionismin vastustajia. Lisäksi hän nosti esiin Betlehem Bible Collegen papin Munther Isaacin ja palestiinalaiset evankelikaaliset, jotka käyvät dialogia kristillisten sionistien kanssa.
Yleisöluento ja kommenttipuheenvuoro toivat kiinnostavalla tavalla esiin Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin monia ajallisia kerrostumia. Kyseisessä konfliktissa uskonnoilla on näkyvä rooli, joka kietoutuu myös moninaisiin käsityksiin historiasta ja sen merkityksestä. Myös juutalaisuuden sekä kristinuskon moninaisia suhtautumistapoja konfliktiin ja sionismiin nostettiin esiin. Konfliktin ymmärtämisen kannalta onkin syytä tunnistaa, että historia ei ole etukäteen määrittynyttä ja eri ryhmien sisältä löytyy monenlaisia suhtautumistapoja ja toimijuuksia.