Uskonnot ovat suomalaisessakin yhteiskunnassa alati läsnä monin eri tavoin. Kyky uskonnollisten ja hengellisten teemojen ymmärtämiseen on kuitenkin vajavaista, olipa kyse kansalaiskeskusteluista, politiikasta, työelämästä tai tutkimuksesta, kirjoittaa uskontojen ja kulttuurien politiikan professori Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Asiaa pohditaan keväällä ilmestyneessä kirjassa Uskontolukutaito suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kansainvälisesti verrattuna suomalainen uskonnollinen kenttä on pysynyt pitkään suhteellisen homogeenisenä. Viimeisten vuosikymmenien aikana tilanne on kuitenkin muuttunut nopeassa tahdissa. Evankelis-luterilainen kirkko on menettänyt jäseniään, ja samalla kiinnostus uudenlaisia hengellisyyksiä tai uskonnottomuutta kohtaan on kasvanut. Toisaalta muuttoliikkeen myötä myös muutkin uskonnot ovat saaneet jalansijaa Suomessakin.
Uskonnollisen kentän moninaistuminen on tuonut mukanaan myös uusia uskontojen politisoitumisen ja uskonnollisten identiteettien muotoja. Uskontoihin liittyvät kiistat, oikeudet ja velvoitteet luovat mosaiikkimaisen kokonaisuuden, jossa luovimisessa tarvitaan tuoreita taitoja. Näitä taitoja tarvitsevat tavallisten kansalaisten lisäksi eri alojen ammattilaiset, jotka kohtaavat uskontoihin liittyviä asioita ja ihmisiä. Myös poliitikkojen, media-alalla toimivien ja tutkijoiden uskontolukutaito on yhteiskunnallisesti merkityksellistä.
Tähän tarpeeseen uskontolukutaidon käsite pyrkii vastaamaan. Uskontolukutaidon voi kiteyttää kolmeen ulottuvuuteen: ymmärtämykseen, kriittisyyteen ja kontekstuaalisuuteen.
Ymmärtämys tarkoittaa uskontoihin, uskoon ja uskomiseen liittyvien asioiden ”kuulemista” ja niiden tulkintaa. Ymmärtämyksellä viitataan sekä uskontoihin perehtymiseen että ymmärrettäväksi tekemiseen: millainen niiden sisäinen dynamiikka on, ja miten niiden osallisuutta yhteiskunnassa voidaan tulkita.
Uskontolukutaito ei ole pelkästään uskontojen ymmärtämistä, vaan samalla myös kriittistä suhtautumista uskonnollisiin ilmiöihin. Kriittisyys ei tarkoita itsetarkoituksellisen tuomitsevaa tai kielteistä suhtautumista, vaan avointa, punnitsevaa ja arvioivaa lähestymistapaa. Kriittinen tarkastelu kohdistuu uskontoihin, uskonnollistiin toimijoihin, mutta myös uskontojen ulkopuolella oleviin tahoihin. Uskonnolliset toimijat voivat olla sekä vallan käyttäjiä että vallankäytön kohteita.
Kontekstualisointi puolestaan viittaa siihen, että uskonnot ja uskominen eivät muodosta irrallista vyöhykettä ihmisen elämässä tai yhteiskunnassa. Kontekstualisointi on suhteellistamista: uskontoihin ja uskonnollisiin ilmiöihin liittyviä ulottuvuuksia tulee tarkastella osana ja suhteessa laajempia yhteiskunnallis–poliittisia kokonaisuuksia.
Uskontolukutaito osana yhteiskunnassa toimimista
Uskontolukutaitoa tarvitaan yhteiskunnassa useilla alueilla. Kansalaiset törmäävät uskonnollisiin teemoihin esimerkiksi median välityksellä tai omassa elämässään. Uskontolukutaitoinen kansalainen osaa hahmottaa uskonnon roolin mielekkäällä tavalla eli yhtä aikaa ymmärtävästi ja kriittisesti sekä uskonnolliset ilmiöt kontekstualisoiden.
Uskontolukutaito voidaan nähdä myös osana ammatillista kompetenssia esimerkiksi kasvatuksen, koulutuksen ja viranomaistyöskentelyn piirissä. Tätä kompetenssia tarvitaan, olipa kyseessä vakaumuksellinen tai ei-vakaumuksellinen ammatissa toimiva henkilö.
Poliisi ja sote-alan ammattilaiset kohtaavat omassa toiminnassaan monia uskontoihin liittyviä kysymyksiä. Viranomaisina heidän tulee turvata uskonnollisiin liikkeisiin kuuluvien ihmisten oikeuksia, mutta samalla he joutuvat ratkomaan uskonnoista aiheutuvia ongelmia. Uskontolukutaitoinen viranomainen osaa jäsentää mielekkäästi uskontoon liittyviä ilmiöitä, rakenteita, hankaluuksia ja tarpeita.
Kasvatuksen ja koulutuksen alueella uskonto on ollut jo pitempään keskustelunaiheena. Opettajien uskontolukutaidollinen kompetenssi on väistämättä koetuksella tilanteissa, jossa luokkahuoneessa voi olla vaikkapa viiteen eri uskonnolliseen ryhmään kuuluvia oppilaita erilaisine vaatimuksineen ja oikeuksineen. Toisaalta kysymys uskonnottomien asemasta koululaitoksessa vaatii omanlaistaan uskontolukutaitoa.
Uskontolukutaidon haasteet
Uskontolukutaidon ideaan liittyy paljon optimismia ja sitä peräänkuulutetaan monilta tahoilta. On kuitenkin huomattava, että uskontolukutaito ei ole helppo vastaus vaikeisiin kysymyksiin.
Uskontolukutaidon tyypillisenä haasteena on yleistäminen, jolloin uskontojen tai uskonnollisten ryhmien tiettyjen piirteiden ajatellaan jäsentävän ja määrittävän koko joukkoa. Toisenlainen haaste on tärkeistäminen, jossa uskontojen roolia ylikorostetaan tulkittaessa jonkin uskonnon tai uskonnollisen ryhmän roolia, asemaa tai vaikutusvaltaa jossain tietyssä kontekstissa. Piiloistamisessa uskonnolliset toimijat tai uskonnollisesti sävyttynyt toiminta eivät ole tai tule yhteiskunnassa näkyviksi vaan ne jäävät ja jätetään syystä tai toisesta katveeseen. Asenteellisuus on puolestaan ajattelu- ja toimintatapa, johon liittyy vahva ennakko-oletus jostakin asiasta, mikä voi ilmetä uskontovihamielisyytenä tai uskontojen yliempatisoimisena.
Uskontolukutaito saattaa vaikuttaa leppoisalta ja maailmoja syleilevältä ajatusrakennelmalta. Se on kuitenkin toiminta- ja ajattelutapa, joka asettaa vaatimuksia moneen suuntaan. On helppo olla yksinomaisen kriittinen tai empaattinen uskontoja tai uskonnollisia ilmiöitä kohtaan. Uskontolukutaitoisuus vaatii kuitenkin tasapainoista, puntaroivaa ja moninäkökulmaista lähestymistapaa.
Samalla on huomattava myös se, että uskontolukutaito ei sijaitse jotenkin uskontojen ulkopuolella. Myös uskonnollisilta yhteisöiltä itseltään tulee vaatia uskontolukutaitoisuutta niin omaa hengellisyyttään, muita uskontoja kuin uskonnottomia kohtaan.