Mikä on tyypillistä suomalaiselle islamille?

Lukuaika: 3 min.

Olen saanut vastata otsikon kysymykseen useasti viime kuukausien aikana. Yhdessä Johanna Konttorin kanssa toimittamani Suomalaiset muslimit -kirja ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa, ja haastattelijoita on ymmärrettävästi kiinnostanut, mikä kirjan aiheessa on erityistä. Miksi tarvitaan oma kirja nimenomaan suomalaisista muslimeista, kysyy islamilaisen teologian yliopistonlehtori Teemu Pauha.

Olen yleensä vastannut kysymykseen viittaamalla väliotsikkoon luvussa, jonka kanssatoimittajani Johanna kirjoitti kirjaamme: ”Vanha tuttu ja uusi tulokas”. Otsikko kiteyttää hyvin kahtalaisuuden, joka luonnehtii Suomen islamilaista kenttää: Suomessa on yhtäältä muslimivähemmistö, joka on muuhun Pohjois- ja Länsi-Eurooppaan verrattuna varsin vanha. Toisaalta muslimiväestö pysyi pitkään pienenä ja alkoi kasvaa selvästi myöhemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa.

Kun Suomesta 1800-luvun alussa tuli osa Venäjän keisarikuntaa, tänne sijoitettiin muslimisotilaita. Heitä varten Suomenlinnassa oli oma rukoushuone ja varuskuntaimaami. Pysyvää muslimiväestöä alkoi muodostua 1870-luvulla, kun Suomen alueelle saapui tataareita Nižni Novgorodin alueelta. Suomessa on täten asunut muslimeita pidempään kuin Suomi on ollut olemassa itsenäisenä valtiona.

Tataarien muuttoliike jatkui aina siihen asti, että itäraja 1920-luvulla sulkeutui. Vuonna 1923 Suomessa astui voimaan uskonnonvapauslaki, joka mahdollisti myös muun kuin kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan perustamisen. Tataarien Suomen muhamettilainen seurakunta (nyk. Suomen Islam-seurakunta) rekisteröitiin hyvin pian tämän jälkeen, vuonna 1925. Suomi onkin eräs ensimmäisiä Pohjois- ja Länsi-Euroopan maita, joka on antanut tunnustetun aseman islamilaiselle uskonnolliselle yhdyskunnalle.

Kuva on Suomalaiset muslimit -kirjan kansikuva

Kuva: Gaudeamus

Suomessa on omanlaisensa maahanmuuttohistoria

Tataarit ovat aina olleet pieni, alle tuhannen hengen suuruinen yhteisö. Suomen muslimiväestö pysyi muutenkin pitkään hyvin pienenä ja alkoi kasvaa vasta 1900-luvun lopussa ja 2000-luvulla.

Monissa muissa Euroopan maissa vastaavaa kasvua oli tapahtunut jo aiemmin: Esimerkiksi Ranska ja Iso-Britannia paikkasivat toisen maailmansodan jälkeistä työvoimantarvettaan vierastyöläisillä, joita haettiin ennen kaikkea niiden entisistä ja nykyisistä siirtomaista – Iso-Britannian tapauksessa Intian niemimaalta ja Ranskan tapauksessa Pohjois-Afrikasta. Länsi-Saksa solmi samassa tarkoituksessa Turkin valtion kanssa sopimuksen, jonka myötä maahan tuli paljon turkkilaista työvoimaa.

Pohjoismaat seurasivat perässä: 1970-luvulla Norja alkoi vastaanottaa maahanmuuttajia Pakistanista, Ruotsi ja Tanska puolestaan Turkista, Marokosta ja Jugoslaviasta. Poikkeuksena oli Suomi, joka oli tässä vaiheessa vielä visusti maastamuuttomaa. Suomeen ei haettu siirtotyöläisiä muualta, vaan Suomesta päinvastoin muutettiin muualle työnhakuun.

Kun muslimien määrä alkoi 1980- ja 1990-lukujen taitteessa kasvaa, muutoksen taustalla oli jälleen itärajan tilanne: ensimmäiset tulijat olivat Somalian sodan pakolaisia, jotka saapuivat maahan Neuvostoliiton kautta. Suomeen on muutenkin tullut muslimeita ennen kaikkea turvapaikanhakijoina, kiintiöpakolaisina tai perheenyhdistämisen kautta. Moni muslimi lähti 1990-luvulla pakoon esimerkiksi Bosnian sodan jaloista. 2000-luvulla taas Syyrian ja Irakin konfliktit ovat pakottaneet monet jättämään kotinsa ja etsimään uutta elämää muualta.

Myös muualla Euroopassa muslimien maahanmuutto on 1990-luvun jälkeen ollut ennen kaikkea pakolaisperustaista. Suomen maahanmuuttohistoriasta puuttuu kuitenkin kokonaan monille muille Euroopan maille tyypillinen vaihe, jossa muslimiväestö on alkanut muodostua omista siirtomaista tulleiden vierastyöläisten kautta. Suomen muslimiväestö onkin useimpiin muihin Euroopan maihin verrattuna suhteellisen hiljattain maahan tullutta, pakolaisvaltaista sekä etnisesti, kansallisesti ja kielellisesti moninaista.

Suomalainen islam on monimuotoista

Suomessa asuu tällä hetkellä arviolta 120 000 – 130 000 muslimia ja muslimitaustaista ihmistä. Uskonnollisiksi yhdyskunniksi rekisteröityjä islamilaisia yhteisöjä on noin 60 ja muita islamilaisia yhdistyksiä yli sata. Erityisesti suurissa kaupungeissa yhdyskunnat ovat jakautuneet uskonnollisin, etnisin ja kielellisin perustein.

Esimerkiksi pelkästään Helsingissä on noin 30 islamilaista yhdyskuntaa ja 50 muuta yhdistystä, Näiden joukossa ovat muun muassa Turkin valtion uskonnollisten asioiden virastoon kytkeytyvä Suomen Islamilainen Diyanet Yhdyskunta, fundamentalistista salafismisuuntausta edustava Helsingin Muslimit ja Ahmadiyyaa Muslimi Jamaat Suomi, jota jotkut muslimit eivät hyväksy islamin piiriin ollenkaan, koska ahmadiyya-liike pitää perustajaansa Mirza Ghulam Ahmadia (1835–1908) profeettana. Shiialaisia yhdyskuntia on useita. Pakistanilaisilla, bangladeshilaisilla, etiopialaisilla, indonesialaisilla, bosnialaisilla, albanialaisilla, marokkolaisilla ja eräillä muilla kansallisuuksilla on omat yhdyskuntansa.

Suurin osa islamilaisista yhdyskunnista on varsin pieniä, vain muutaman kymmenen tai sadan jäsenen kokoisia. Yli tuhannen jäsenen yhdyskuntia on vain kourallinen. Enemmistö, noin neljä viidesosaa, Suomen muslimeista ei myöskään kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomasta enemmistöstä on vain vähän tutkittua tietoa, mutta todennäköisesti suuri osa heistä suhtautuu islamiin samoin kuin valtaosa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä omaan perinteeseensä: sitä ei nähdä niinkään henkilökohtaisena uskonnollisena vakaumuksena vaan osana perheen tai suvun tapakulttuuria.

Islam, suomalaisen yhteiskunnan vanha tuttu ja uusi tulokas, on läpi koko historiansa mukautunut ympäristöönsä ja saanut erilaisia muotoja erilaisissa maantieteellisissä konteksteissa. Kuten Suomalaiset muslimit -kirja tuo esille, suomalaista islamia on esimerkiksi moskeijoissa, koululuokissa, sosiaalisessa mediassa ja vankiloissa. Kirjan sivuilla esiintyvät muslimit ovat lääkäreitä, zumbaajia, poliitikkoja ja perheenisiä. He ovat paitsi uskonnollisen perinteensä jatkajia, myös sen uudelleentulkitsijoita.

Lue myös Suomalaiset muslimit -kirjassa julkaistuun artikkeliin perustuva teksti Moskeijan islamin opetus koulun uskonnonopetuksen korvaavana opetuksena.

Vastaa