Maaliskuussa 2025 julkaistu kirja Jumalan synty on saanut paljon palstatilaa mediassa ja herättänyt monipuolista keskustelua. Kirjaa on paheksuttu, mutta myös kiitetty siitä, että historiallista uskonnontutkimusta julkaistaan yleistajuisesti. Kirjan kerrotaan auttaneen myös hengellisen väkivallan aiheuttamien traumojen käsittelyssä, kirjoittavat kirjan tekijät Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola.
Jumalan synty piirtää noin tuhannen vuoden kehityskulun, joka alkaa säänjumala Jahven noususta monijumalaisen muinaisisraelilaisen uskonnon pääjumalaksi, jolla on patsas temppelissä ja vaimo Asera. Kirjan kuva poikkeaa siten merkittävästi Vanhan testamentin kuvasta. Jerusalemin v. 586 eaa. tapahtuneen tuhon jälkeen hovikirjurit käyttivät valtioiden välisiä vasallisopimuksia mallina luodessaan kuvan yhdestä Jumalasta, joka suurvallan hallitsijan tavoin vaatii ehdotonta uskollisuutta vasallikuninkailtaan. Monarkian tuho v. 586 jätti odotuksen, että voideltu kuningas eli messias vielä palaisi. Messias-odotukset muuttivat vähitellen muotoaan, ja varhaiset kristityt olettivat, että Jeesus olisi messias. Kirjan kuvaus Jumalan historiasta päättyy kuvaukseen, kuinka Jeesuksesta kehittyi varhaiskristillisessä kirjallisuudessa melko nopeasti jumalallinen hahmo.
Mediahuomiota
Kirjan taustalla on vuonna 2023 ilmestynyt Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirja Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia, joka sai paljon mediahuomiota ja palkittiin Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Sensuroidun menestyksen myötä Jumalan synnyn kustantaja Otava panosti kirjan ennakkomarkkinointiin. Kirja saikin jo ilmestyessään huomiota muun muassa MTV:n Huomenta Suomessa tai Yleisradion uutisissa. Kirjaa lukematta jotkut tahot pahoittivat mielensä ja levittivät kirjan mainetta jakamalla närkästyneenä eteenpäin Ylen toimittajan otsikointia: ”Jumala syntyi 2 600 vuotta sitten, virkamiestyönä ja voimapolitiikan seurauksena.” Valtakunnallisten medioiden lisäksi arvioita ilmestyi maakunta- ja paikallismedioissa. Arviot olivat pääosin positiivisia; kirjaa on pidetty silmiä avaavana ja on korostettu tarvetta kirjan edustamalle yleistajuiselle uskontohistorialle.
Kirjan poltosta keskusteluun Jumalasta
Tieteellinen raamatuntutkimus on perinteisesti ollut punainen vaate Raamatun historiallisesta luotettavuudesta tiukasti kiinni pitävälle kristillisyydelle. Kirjan julkistamisen aikoihin ennakkoluulot eksegetiikkaa kohtaan roihahtivat sananmukaisesti liekkeihin, kun sosiaalisessa mediassa kiersi video kirjan polttamisesta.
Asiallisempaa kriittistä palautetta kirja sai monissa yksityiskohtaisissa blogeissa, mutta ylilyöntejäkin nähtiin. Eräässä kirjoituksessa kirjaa syytettiin rasismista ja apartheidista, koska siinä ei keskustella tutkijoiden kanssa, jotka korostavat Raamatun historiallista luotettavuutta. Tämä uhriutuminen perustuu väärinkäsitykseen populaarin kirjan kohdeyleisöstä, sillä kirjaa ei ole kirjoitettu muille tutkijoille. Esitetyssä kritiikissä ei ole noussut esiin mitään olennaista, mitä kirjan kirjoittajat tai kirjallisuusluettelossa mainitut tutkimukset eivät olisi käsitelleet akateemisissa julkaisuissa.
Kirjaan kriittisesti suhtautuvat sotkivat kirjamme ajankohtaiseen kirkkopolitiikkaan. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa toukokuussa 2025 28 kokouksen osallistujaa vaati piispoja ottamaan kantaa väitteisiin, joita me kirjassamme ja emerituspiispa Wille Riekkinen kirjassaan Valo ja pimeys esittää. Harhaoppi-korttiakin heilutettiin. Tampereen piispa Matti Repo totesi Facebook-postauksessaan, että julkilausuma oli kirkkopoliittinen manööveri. Lausuman todellinen kohde oli piispat ja heidän liian vapaamieliseksi koettu kantansa samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Aikojen muuttumisesta kertoo se, että kirjan pappistekijöistä Pakkalaa ja Hakolaa ei ole kutsuttu tuomiokapitulin kuultavaksi harhaopista. Aiemmista eksegeettipolvista ainakin professorit Karl-Gustav Sandelin ja Heikki Räisänen sekä dosentti Matti Myllykoski ovat voineet liittää ansioluetteloonsa sen, että he selvisivät piispan kuulustelusta.
Kirja sai myös myönteistä kirkollista palautetta. Jo pian kirjan julkaisun jälkeen Sana-lehti julkaisi kirjailijoiden laajan haastattelun, jossa uskon ja tieteen välistä vuoropuhelua pohditaan rakentavasti. Seurakunnallisen maallikkovaikuttajan mukaan kirja tarjoaa ”loogista ja järkevää tutkimustietoa” kaikille, ”jotka miettivät Jumalan ja jumaluuden kehitystä järjellisen tieteellisen ajattelun kautta”. Kirjan kirjoittajat ovat kohdanneet samanlaista uteliasta ja myönteistä kiinnostusta kirjaa kohtaan monien seurakuntavierailujen yhteydessä.
Jumalan synty on ollut synnyttämässä teologista keskustelua Jumalasta yhdessä Wille Riekkisen edellä mainitun kirjan ja Kari Latvuksen kirjan Jumala kuvien muutoksessa kanssa.
Riekkisen ja Latvuksen kirjat pohtivat sitä, minkälainen usko Jumalaan voi yhä olla mahdollista nykymaailmassa. Keskustelua Jumalasta on käyty Kotimaa -lehdessä, ja se jatkuu näiden kirjojen pohjalta Helsingin yliopistolla toukokuussa 2026 pidettävillä Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä.
Kirja kohdeyleisö
Monet arviot kirjasta perustuvat vääränlaisen oletukseen kirjan kohdeyleisöstä. Teologisessa Aikakauskirjassa julkaistussa asiantuntija-arviossa kirjoittajat myöntävät, etteivät ole kirjan kohderyhmää. Arvio sisältääkin hyviä huomioita nykyeksegetiikasta, mutta monet näistä menevät ohi kirjan aihepiirin ja rajauksen. Kirjan oletettu kohdeyleisö ei ole ensisijaisesti tietokirjallisuutta kuluttava, aihetta jo ennalta tunteva lukijakunta. Kirjan lukujen alkuun sommitellut, aiheen merkitystä valottavat koukut on suunnattu nimenomaan lukijoille, jotka muuten saavat tietonsa pitkälti netistä ja sosiaalisesta mediasta. Kirjoittajista Ville Mäkipelto onkin tunnettu, tiedeaiheita käsittelevä tubettaja. Saadun palautteen perusteella kirja on saavuttanut yleisöä, jota tietokirja ei yleensä saavuta. Eräs nuori mies tunnusti, että Jumalan synty on vuosiin ensimmäinen kirja, jota hän on jaksanut lukea. Kirja kuulemma seurasi häntä lukemistoksi armeijaan.
Lääke hengellistä väkivaltaa vastaan
Kirjan kirjoittajat ovat saaneet sekä henkilökohtaista että julkista palautetta siitä, että kirja on auttanut hengellistä väkivaltaa kokeneita. Raamattua käytetään yhä lyömäaseena esimerkiksi seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. Kirjan edustama historiallinen näkökulma auttaa suhtautumaan varauksella Raamatun nimissä lausuttuihin ehdottomiin tuomioihin. Tätä näkökulmaa toi esille esimerkiksi vaikuttaja, teologian väitöskirjatutkija Milla Heinonen Instagram-julkaisussaan. Osa lukijoista on kertonut kuuluvansa tai kuuluneensa tiukkaa kuuliaisuutta vaatineeseen kristilliseen liikkeeseen. Kirja on näillekin lukijoille tarjonnut tilaisuuden ymmärtää, kuinka Raamattua voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan. Näiden palautteiden taustalla voi nähdä kehityksen, jossa aiemmin sulkeutuneiden yhteisöjen jäsenet saavat ja hakevat tietoa kristinuskosta liikkeiden ulkopuolelta.
Kirjassa jumalakuvien kehitystä ja Raamatun käyttöä hyvään tai pahaan käsitellään sen viimeisessä luvussa ”Tieto vapauttaa”. Arviot luvun asemasta kuvastavat hyvin epätietoisuutta kirjan moninaisesta lukijakunnasta. Arvioissa, joissa kirjaan suhtaudutaan kuin perinteiseen tietokirjaan, lukua on pidetty päälle liimattuna tai tarpeettomana. Vapaa-ajattelijoiden nettisivujen sinällään kiittävässä arviossa loppuluvun ”myötämielisyyttä” uskoa kohtaan pidetään häiritsevänä. Kirjan monipuolisesta lukijakunnasta hengellisen väkivallan uhreille tai muuten vain ehdottomaan uskontulkintaan tottuneille jumalakuvien kehittymistä käsittelevä luku on ollut kaikkein tärkein.