Suomalaista sosialismia on historiantutkimuksessa pidetty uskonnonvastaisena aatteena. 1900-luvun alun naissosialistien uskontokäsityksiä väitöskirjassaan tarkastelleen historioitsija Mikko Kemppaisen mukaan myös kristillisyydellä ja muilla ajan uusilla uskonnollisilla aatevirtauksilla, kuten tolstoilaisuudella ja teosofialla on ollut oma osansa liikkeen kehityksessä.
Modernin sosialismin vaikutusvaltaisimman teoreetikon Karl Marxin tunnettu luonnehdinta uskonnosta kansan huumaavana oopiumina sekä kommunististen totalitaaristen yhteiskuntajärjestelmien pyrkimys korvata uskonto korottamalla puolue ja valtio ylimmäksi ihmisen elämää ohjaavaksi auktoriteetiksi ovat ymmärrettävästi ruokkineet käsitystä sosialismin uskontokriittisyydestä ja jopa aatteeseen sisään rakennetusta ateismista. Osaltaan kuvaa on rakentanut ja ylläpitänyt myös historiankirjoitus.
Suomalaisen sosialismin ja työväenliikkeen historiantutkimuksen pioneeri Hannu Soikkanen on esittänyt, että suomalaisen työväenliikkeen marxilaiseen sosialismiin perehtyneet johtohahmot irtautuivat kristillisistä käsityksistä ja ihanteista 1900-luvun alkuvuosina. Hänen mukaansa sosialistit pyrkivät luomaan uuden, uskontoa paremman materialistisen, tieteeseen ja luokkatietoisuuteen pohjaavan moraalikäsityksen. Vähitellen materialistinen maailmankatsomus valtasi alaa laajemmin työväenliikkeessä, vaikka liikkeen syvissä riveissä esiintyikin vielä, Soikkasen sanoin, sosialismin vastaisia ”harhaoppeja”.
Soikkasen tutkimus julkaistiin jo 1960-luvulla, mutta käsitys uskonnon marginalisoitumisesta sosialistisessa aatemaailmassa on vaikuttanut vahvana vielä 2000-luvun historiankirjoituksessakin.
Ongelmallista edellä kuvatussa paradigmassa on, että se esittää ”aidon” sosialismin olevan vakiintunut oppijärjestelmä, joka ei jätä sijaa yksilöllisille tulkinnoille. Lisäksi käsitys sosialismista uskonnon vastaisena aatteena perustuu 1900-luvun alun SDP:ssa toimineen kohtalaisen pienen miespuolisen johtojoukon näkemyksiin ja on näin ollen hyvin sukupuolittunut. Käsitys sosialismin ja uskonnon suhteesta muuttuukin radikaalisti tarkasteltaessa sosialisteiksi tunnustautuneiden suomalaisten naisten maailmankatsomuksia.
Naiset, sosialismi ja uskonto
Syksyllä 2020 tarkastetussa väitöskirjassani tutkin 1900-luvun alun suomalaisten naissosialistien käsityksiä uskonnosta ajan tunnetuimpien työväenliikkeen naiskirjailijoiden Hilja Pärssisen (1876–1935), Hilda Tihlän (1870–1944) ja Elvira Willman-Elorannan (1875–1925) tekstien ja elämäkerrallisten lähteiden kautta. Kirjallisuus oli merkittävä aatteiden levittämiskanava ja aikalaisten maailmankatsomuksen muovaaja, joten Pärssinen, Tihlä ja Willman olivat keskeisiä mielipidevaikuttajia.
Hilja Pärssinen. Kuva: Thorvald Nyblin, Wikimedia Commons
Lisäksi kolmikosta etenkin Pärssinen oli poliittisesti hyvin vaikutusvaltainen henkilö. Hän toimi muun muassa sosialidemokraattisen naisliikkeen puheenjohtajana ja kansanedustajana (1907–1917, 1929–1935). Hänen ideologisesta johtajuudestaan kertoo hyvin se, että käytännössä kaikki sosialidemokraattisten naisten eduskuntaryhmän aloitteet kulkivat hänen kauttaan. Pärssinen oli myös merkittävimpiä sosialistisen työväenliikkeen uskonnollisen linjan määrittelijöitä. 1900-luvun alun sosialistien uskontokritiikkiä onkin luonnehdittu tutkimuskirjallisuudessa jopa ”pärssisläisyydeksi”. Sekä Tihlä että Willman olivat uskontoon liittyvissä kysymyksissä käytännössä Pärssisen kanssa täysin yhdenmukaisella linjalla.
Elvira Willman-Eloranta. Kuva: Atelier Kullervo, Wikimedia Commons
Pärssisläisen uskontokritiikin ytimessä oli aggressiivinen, jopa avoimen vihamielinen suhtautuminen kirkkoinstituutioon. Pärssinen, Tihlä ja Willman näkivät valtiokirkon kapitalismia tukevana sortokoneistona, jonka lietsoma järjenvastainen taikausko sai kansan alistumaan porvareiden valtaan. Kirjailijat julistivat, että kapitalismin kukistaminen ja uuden paremman yhteiskunnan luominen vaati kirkon erottamista valtiosta sekä täydellistä uskonnonvapautta.
Vaikka Pärssisen merkitys työväenliikkeen uskontopoliittisen linjan määrittelijänä on viime vuosikymmenten historiantutkimuksessa noussut yhä selkeämmin esiin, pärssisläinen uskontokritiikki on sisällöllisesti sovitettu ajan johtavien miessosialistien esittämien näkemysten pohjalta luotuun kuvaan. Sukupuolittunut käsitys on johtanut siihen, että vihamielisyyttä kirkkoa kohtaan on pidetty viime vuosiin saakka osoituksena siitä, kuinka sosialistit 1900-luvun alussa irtautuivat kristillisyydestä.
Hilda Tihlä. Piirros. Kuva: Kansan Arkisto A1104-1988.
Pärssiselle, Tihlälle ja Willmanille kirkon arvostelu ei kuitenkaan tarkoittanut itse kristinuskon hylkäämistä. Pikemminkin kysymys oli siitä, että he näkivät kirkon vääristelevän dogmaattisella opillaan ja lupauksillaan tuonpuoleisesta paratiisista aitoa Kristuksen sanomaa, jonka pääsisältö oli lähimmäisenrakkaus, tasa-arvo sekä solidaarisuus köyhiä ja kärsiviä kohtaan. Pyrkiessään poistamaan köyhyyden ja muut sosiaaliset epäkohdat yhteiskuntaa muuttamalla, Pärssinen, Tihlä ja Willman korostivat sosialismin perustuvan puhtaalle kristinuskolle ja toteuttavan käytännössä Jumalan tahtoa.
Tolstoita ja teosofiaa
Tutkimieni naiskirjailijoiden kautta avautuu myös aikaisemmasta historiakuvasta poikkeava näkökulma ajan uusiin uskonnollisiin aatevirtauksiin, joista näkyvimpiä olivat venäläisen kreivin ja kirjailijan Leo Tolstoin (1828–1910) mukaan nimetty tolstoilaisuus sekä itämaista mystiikkaa kristinuskoon ja moderniin tieteeseen yhdistellyt teosofia. Tolstoilaisuus ja teosofia eivät olleet suoranaisesti sosialismiin kytkeytyviä aatevirtauksia, mutta niiden sisältämä lähimmäisenrakkauden ideaali oli helposti yhdistettävissä sosialismiin. Historiankirjoitus on huomioinut, että tolstoilaisuus ja teosofia saivat jonkin verran näkyvyyttä työväenliikkeessä 1900-luvun taitteessa, mutta samaan aikaan tutkijat ovat katsoneet tieteellisen sosialismin syrjäyttäneen uudet uskonnolliset aatteet työväenliikkeen ideologiassa vuoden 1905 suurlakkoon tultaessa.
Naiskirjailijoihin kohdistuva tutkimus korjaa näkemystä uusien uskonnollisten liikkeiden asemasta sosialismin aatekentässä. Pärssisen, Tihlän ja Willmanin tekstien analyysi osoittaa selkeästi, että tolstoilaisuuden ja teosofian kautta välittyneet käsitykset auttoivat ajan sosialisteja sovittamaan uskonnolliset ja poliittiset aatteet kokonaisvaltaiseksi maailmankatsomukseksi, jossa sosialismi edusti aitoa ja puhdasta kristillisyyttä. Erityisen selkeästi tolstoilaiset ja teosofiset vaikutteet näkyvät Hilda Tihlän tuotannossa, jossa esille nousivat käsitykset luonnosta mystisenä orgaanisena kokonaisuutena, jokaista sielua yhdistävästä maailmanhengestä sekä materiaalisen todellisuuden toissijaisuudesta.