Hiphop on tullut ryminällä suomalaiseen gospelmusiikkiin

Valtio-teoksessaan Platon esittää, että hallitsijan tulisi seurata tarkoin, mitä musiikkia valtakunnassa esitetään, koska muutokset musiikissa muuttavat lopulta koko valtakunnan perustaa. 2000-luvulla hiphop on noussut musiikkimaailman suureksi muutosvoimaksi. Miten hiphop muuttaa suomalaista gospelmusiikkia ja kristinuskoa, kysyy Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Tuomas Järvenpää.

Kristityllä populaarimusiikilla on jo 1970-luvulta lähtien ollut Suomen uskonnollisessa kentässä merkittävä rooli. Esimerkiksi jazzia, rockia, metallia, reggaeta ja elektronista tanssimusiikkia on tuotu evankelisluterilaiseen jumalanpalvelukseen erilaisten erikoismessujen kautta. Kiinteä vuorovaikutussuhde on Suomessa myös populaarimusiikilla ja kristityllä nuorisotyöllä, jossa tarjotaan niin musiikkikoulutusta kuin esiintymismahdollisuuksia aloitteleville muusikoille.

Yhtenä näkyvimpänä viimeaikaisena muutoksena kristityssä populaarimusiikissa on ollut räp-musiikin esiinmarssi. Kristittyjä räppäreitä on toki ollut Suomessakin aina genren alkuajoista lähtien, mutta viimeisten vuosien aikana räp-muusikot ovat nousseet pääesiintyjiksi esimerkiksi Maata Näkyvissä -musiikkifestivaalin kaltaisissa kristityissä tapahtumissa. Kehitys heijastelee 2010-luvulla tapahtunutta hip-hopin yleistä kulttuurista ja kaupallista läpimurtoa Suomessa.   

Kristityssä viitekehyksessä eri populaarimusiikkityylien nähdään usein olevan ikään kuin neutraaleja työkaluja, joilla kaikilla voidaan saavuttaa sama kokemus Jumalan rakkaudesta. Tutkijoille tärkeä kysymys on kuitenkin se, mitä erityistä vaikkapa juuri räp-musiikin kautta koetussa kristityssä tapahtumassa on? Nykyisessä uskontoantropologisessa tutkimuksessa on oltu erityisen kiinnostuneita siitä, miten erilaiset materiaaliset ja kulttuuriset käytännöt vaikuttavat uskonnon kokemiseen.

Hiphop-ryhmä Bigblessin lavashow’ta Maata Näkyvissä festivaaleilla 2019. Kuva: Tuomas Järvenpää.

Yksi hiphop-musiikin leimallisimmista piirteistä on improvisoitu freestyle-riimittely, jota räppärit käyttävät usein osana esiintymisiään kristityissä tapahtumissa. Tyypillisesti esiintyjät pyytävät yleisöltä avainsanoja, joista he muodostavat lennossa eheän lyyrisen kokonaisuuden. Räppärit kuvaavat onnistunutta freestyle-riimittelyä usein flow-kokemukseksi, jossa rajat itsen ja maailman välillä hämärtyvät. Osa tapaamistani kristityistä räppäreistä kuvaa kokemusta nimenomaan uskonnollisin termein ja esimerkiksi rukoilee johdatusta freestyleen.

Toisaalta freestyle-sessioiden tunnelma on usein leikkisä, sillä monasti riimittelyt päättyvät lopulta epäonnistumisiin inhimillistäen näin lavalla olevan esiintyjän yleisön tasolle. Haastatteluissa räp-muusikot kuvaavat, että heidän tavoitteensa onkin saada yleisö juuri vapautumaan, jonka he kuvaavat usein keskeiseksi kristityksi arvoksi.

Onnistuneena keikkana muusikot pitävät esiintymistä, jossa yleisö tanssii mahdollisimman paljon. Havaintojeni mukaan suuri osa kristityissä tapahtumissa hip-hopin tahtiin tanssivista faneista on nuoria tyttöjä, vaikka toistaiseksi valtaosa räppäreistä on ollut miehiä.    

Räp on tuonut kristittyyn populaarimusiikkiin myös hip-hopin muodin, johon kuuluvat tällä hetkellä esimerkiksi hupparit, maastohousut ja jopa luotiliivien jäljennökset. Pukeutumisen miehisistä sävyistä huolimatta kristityn hip-hopin pukeutumistyyli ei näytä korostavan sukupuolten välisiä eroja. Esimerkiksi kristittyä katumuotia kehittävä suomalainen IMBOYS-brändi suunnittelee vaatteensa tietoisesti sukupuolineutraaleiksi välttäen näin maalliseen hiphop-muotiin liittyvää oletettua yliseksuaalisuutta. Tulkintani mukaan IMBOYS-brändin valinta antaa samalla tytöille mahdollisuuden käyttää pukeutumistyyliä, joka on aiemmin nähty korostetun poikamaiseksi kristityssä viitekehyksessä.  

Kehollisen vapautumisen lisäksi hiphoppiin kuulu genrenä myös epäoikeudenmukaisuuden käsittely. Useita tapaamiani muusikoita kiehtookin räpissä juuri sen ”suorapuheisuus”, jonka he näkevät myös keskeisenä arvonaan. Parhaimmillaan suorapuheisuus voikin mahdollistaa uudenlaisen julkisen ja kriittisen keskustelukulttuurin syntymisen suomalaisten kristittyjen yhteisöjen sisälle. Toisaalta räp-muusikoita mietityttää usein, kuinka pitkälle suorapuheisuuden ja kriittisyyden voi viedä.

Esimerkiksi Roni Samuel nostaa kappaleessaan ”Sanon vaan” esille tavan, jolla kristityt auktoriteetit ovat hänen mielestään ylikorostaneet seksuaalieettisiä kysymyksiä: ”Miten seurakunta tehtävänsä kadotti/ Ja käyttää kaikki voimavarat vastustaakseen aborttia ja homoliittoja/ Poliittista valtaa ja käytöksellään vetää maton altaan”. Roni Samuel kertoo kyseisen kappaleen kirjoittamisen vaatineen pitkää harkintaa siitä, miten sen sisältämän kritiikin voi esittää rakentavalla tavalla.

Kuvaamassani räpin kantaaottavuudessa ja kehollisuudessa on lopulta jatkuvasti läsnä jännite siitä, miten alkujaan maallisen populaarimusiikkimuodon kautta aikaansaaduille vapautumisen kokemuksille annetaan kristillinen sisältö. Toisaalta hiphop nostaa esille myös valtakysymykset siitä, millaiset musiikkiin ja tanssiin liittyvät kokemukset legitimoidaan kristinuskoon sopiviksi, ja kuka saa tehdä nämä valinnat kristityissä yhteisöissä: Voiko jumalanpalveluksessa ylistysbändin soittaessa tehdä spontaanisti breakdancen akrobaattisia liikkeitä, kuten eräs kristitty katutanssija pohdiskeli haastattelussani?