Kuten kaikilla pyhillä kirjoituksilla, Koraanin tekstillä on aikojen saatossa perusteltu niin sotaa kuin rauhaa. Voiko Koraanissa nähdä lähtökohdan uskontojenväliselle dialogille ja rauhanomaiselle rinnakkaiselolle, kysyy islamilaisen teologian yliopistonlehtori, arabian kielen ja islamin tutkimuksen dosentti Ilkka Lindstedt.
Islaminvastaisissa kirjoituksissa esitetään ahkeraan, että islam ja sen pyhä kirja, Koraani, eivät salli uskontojen rauhanomaista rinnakkaiseloa. Kirjoittajat viittaavat usein Koraanin jakeeseen 9:29, joka kuuluu (suom. Jaakko Hämeen-Anttila): ”Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä vastaan, jotka eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa”. Poleemisissa islaminvastaisissa teksteissä väitetään, että islamin ja muiden uskontojen suhde on aina ollut konfliktin läpitunkemaa.
Tämä ei kuitenkaan historiallisessa mielessä pidä paikkansa, ja on syytä huomata, että lukuisat muslimit ovat lukeneet Koraania tavalla, joka tukee uskontojenvälistä rauhanomaista rinnakkaiseloa ja hyväksyntää. Moni nykymuslimi katsoo jopa, että Koraanin jakeista löytyy perusta uskonnolliselle moniarvoisuudelle. Keskityn tässä tekstissä eritoten Koraanin suhtautumiseen juutalaisiin ja kristittyihin, joista Koraani käyttää myös käsitettä ”Kirjan ihmiset”.
Ensinnäkin on syytä huomata, että Koraanin teksti ei vielä puhu muslimeista konkreettisena uskonnollisena ryhmänä, jonka uskonto olisi islam. Koraani viittaa sen sijaan ”uskoviin” (arab. mu’minun). Sana islam kyllä esiintyy Koraanissa aika ajoin, mutta se on syytä suurimmassa osassa tapauksia kääntää sanan perusmerkityksen mukaan ”alistumisena [Jumalalle]”.
Koraanin uskovien yhteisö on usein verrattain yleisesti määritelty niiksi hurskaiksi ihmisiksi, jotka uskovat Jumalaan, viimeiseen päivään, pyhiin kirjoituksiin ja profeettoihin (esim. Kor. 8:2–3). Ei olekaan siis kaiketi yllättävää, että Koraani kategorisoi osan juutalaisista ja kristityistä uskovien yhteisöön. Esimerkiksi Kor. 3:199 kuuluu: ”Jotkut Kirjan ihmisistä uskovat Jumalaan ja siihen, mitä teille on lähetetty ja siihen, mitä heille on lähetetty, ja he ovat nöyriä Jumalan edessä eivätkä hylkää Jumalan merkkejä vähäisestä hinnasta. Heidän palkkansa odottaa heitä heidän Herransa luona. Jumala on nopea pitämään tiliä”.
Koraani. Kuva: Ilkka Lindstedt.
Koraanin viesti juutalaisista ja kristityistä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Heihin suunnataan aika ajoin kovaakin kritiikkiä (esim. 3:110–112), mutta kritiikin kärki kohdistuu eritoten siihen, että suurin osa Kirjan ihmisistä ei usko Jumalaan. Näissäkään jakeissa juutalaisten ja kristittyjen vastaisuus ei ole kategorista.
Uskontodialogin ja -pluralismin kannalta ongelmallisena on nähty Koraanin jae 5:51: ”Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä”. On kuitenkin syytä huomata, että pian tämän jälkeen tulee seuraava jae (5:57): ”Uskovaiset, älkää ottako ystäviksenne niitä aikaisemmin Kirjan saaneita ja uskottomia, jotka pilkkasivat uskontoanne ja nauroivat sille”. Jos jakeet luetaan vieri vieren, voi tulkita, että ne kieltävät ystävystymisen sellaisten juutalaisten tai kristittyjen kanssa, jotka pilkkaavat profeetta Muhammadin yhteisön uskontoa.
Koraanissa on muutama jae, jotka tuntuvat pitävän islamia ainoana hyväksyttävänä uskontona. Esimerkiksi 3:19 kuuluu: ”Jumalan edessä oikea uskonto on al-islam. Ne, jotka ovat saaneet Kirjan, ovat keskinäisessä kateudessaan ruvenneet riitelemään saatuaan tiedon.” Sana al-islam on kuitenkin tulkittu eri tavoilla islamilaisessa perinteessä. Kuten mainittu, sanan perusmerkitys on ”alistuminen [Jumalalle]”, joten jakeessa ei välttämättä ole viittausta distinktiiviseen uskontoon nimeltä islam. Merkittävä egyptiläinen uskonoppinut Rashid Rida (k. 1935) tulkitsi, että al-islam tarkoittaa alistumista Jumalalle, joten jae tarkoittaa kaikkia profeettojen tuomia uskontoja. Iranilainen Tabataba’i (k. 1981) ymmärsi jakeen samansuuntaisesti todeten, että paratiisin ovilla ei kiinnitetä huomiota uskonnollisten ryhmien nimiin. Tabataba’i tosin lisää, että on mahdollista, että jae tarkoittaa islamia konkreettisessa mielessä.
Koraanilla on siis mahdollista perustella uskontojenvälistä suvaitsevaisuutta, hyväksymistä ja rinnakkaiseloa. Joissain katkelmissa Koraani jopa kategorisoi osan juutalaisista ja kristityistä uskovien yhteisöön kuuluviksi: he eivät ole ”muita” vaan kuuluvat ”meihin”. Näin tässä maailmassa, mutta entä sen jälkeen? Merkillepantavaa on, että kahdessa jakeessa Koraani lupaa juutalaisille ja kristityille tuonpuoleisen palkan (Kor. 2:62, samoin 5:69): ”Niitä uskovista sekä juutalaisista, kristityistä ja saabilaisista, jotka uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tekevät hyviä töitä, odottaa palkka heidän Herransa luona. Ei heidän tarvitse pelätä, eivätkä he joudu suremaan”. Uskonnollisen pluralismin voi tulkita kattavan sekä tämän- että tuonpuoleisen.