Osallisuus on kuulumista, toimijuutta ja merkityksellisyyttä. Viime vuosina sen edistäminen on noussut keskeiseksi tavoitteeksi niin sosiaali- ja hyvinvointipalveluissa kuin uskonnollisten yhteisöjen arjessakin. Mutta miten osallisuus näyttäytyy kristillisessä ruoka-avussa niiden ihmisten näkökulmasta, jotka kärsivät kasautuneesta huono-osaisuudesta? Tätä kysymystä on tutkinut teologian tohtori Rosa Huotari kaupunkiteologian väitöskirjassa, jossa havainnoitiin kristillistaustaista ruoka-apua kolmessa eri kaupungissa vuosien 2020-2021 aikana.
Kristillinen ruoka-apu
Uskonnolliset toimijat ovat kautta historian jakaneet materiaalista apua sitä tarvitseville. Suomessa hyväntekeväisyyteen perustuvaa, vähävaraisille tarkoitettua ruoka-apua on organisoitu laajemmin vuodesta 1995 lähtien. Auttamisen etujoukoissa ovat olleet etenkin evankelisluterilainen kirkko sekä erilaiset kristillistaustaiset järjestöt ja yhdistykset. Kristillinen ruoka-apu perustuu diakoniseen imperatiiviin, jonka mukaan hädänalaisia on lähimmäisenrakkauden nojalla autettava.
Vuosien saatossa ruoka-apu on vakiintunut osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja ruoka-apukentällä on nykyisin arviolta yli 1000 toimijaa ja 200 000 ruoan vastaanottajaa. Edelleen 2020-luvulla suurin osa Suomessa ruoka-apua järjestävistä tahoista on kristillistaustaisia, kuten seurakuntia, vaikka mukana on myös esimerkiksi työttömien yhdistyksiä.
Viime vuosina ruoka-avussa on alettu korostaa osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitystä. Sen sijaan, että ruoka-apua jaettaisiin ainoastaan ruokakassien muodossa, järjestetään monessa ruoka-apupaikassa myös yhteisöruokailuja, joissa aterioiminen on joko maksutonta tai hyvin edullista. Yhteisöruokailujen ohessa moni paikka tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua sekä mahdollisuutta osallistua sosiaaliseen ryhmätoimintaan. Kristillisessä ruoka-avussa järjestetään usein myös hartauksia ja muita hengellisiä tilaisuuksia ruoanjaon ja yhteisöruokailujen ohessa.
Osallisuus
Osallisuus on väljästi määritelty päämäärä tai keino, jonka edistämisestä on tullut tärkeää niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sen avulla pyritään torjumaan syrjäytymistä sekä vahvistamaan yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia. Myös evankelisluterilaisessa kirkossa korostetaan osallisuutta yhtenä toimintaa ohjaavana arvotavoitteena.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan osallisuus on sekä kuulumisen tunnetta että toimijuutta, joka voi suuntautua niin lähiyhteisöön kuin laajemminkin yhteiskuntaan. Osallisuus on myös luottamusta omiin toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksiin. Osallisuuden objektiivinen mittaaminen on haastavaa, sillä vaikka riittävä taloudellinen toimeentulo on usein osallisuuden kannalta keskeistä, on osallisuus myös yksilöllinen kokemus elämän hallittavuudesta, mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä.
Ruoka-avussa käyvien kokemukset osallisuudesta
Väitöskirjassani tutkin osallisuuden kokemuksia ja dynamiikkaa kristillisen, yhteisöllisen ruoka-avun arjessa kolmessa eri kaupungissa. Ensiksi on todettava, että yhteisöllisessä ruoka-avussa käyvien ihmisten joukko on hyvin moninainen; kävijöitä on monenlaisista taloudellisista ja sosiaalisista taustoista ja elämäntilanteista aina pikkulapsiperheistä opiskelijoihin ja eläkeläisiin. Vaikka osa ihmisistä käy ruoka-avussa säännöllisesti ja pitkäjaksoisesti, vierailee osa siellä vain kertaluontoisesti.
Vaikka ruoka-avun saajien taustat ovat moninaiset, kertoi moni kohtaamistani ihmisistä kuitenkin kokevansa jonkinlaista ulkopuolisuutta tai huono-osaisuutta oman elämäntilanteensa takia. Monelle kävijälle talouteen, sosiaaliseen elämään tai terveyteen liittyvät ongelmat olivat kasautuneet, ja ruoka-avussa käyminen oli siten välttämätöntä arjessa selviytymiseksi.
Entä miten oli ruoka-avun saajien osallisuuden laita? Ruoka-avussa käyvät kokivat kyllä vahvaa keskinäistä yhteisöllisyyttä ja kuulumisen tunnetta, mutta tämä tunne suuntautui yleensä vain omaan viiteryhmään, siis muihin ruoka-avun saajiin, eikä laajempaan yhteiskuntaan. Moni ruoka-avun saaja koki jääneensä yhteiskunnasta ulkopuoliseksi ja ruoka-avussa käymisen itsessään stigmatisoivaksi. Yhteisölliseen ruoka-apuun osallistuminen ei siten välttämättä ratkaissut huono-osaisuuden taustalla vaikuttavia juurisyitä.
Osallisuuden elettyä teologiaa
Tutkimukseni mukaan hengellisyys näyttäytyi ruoka-avun saajille yllättävän tärkeänä. Sitä käytettiin työkaluna oman osattomuuden – ja osallisuuden – jäsentämisessä. Vaikka ruoka-avun saajat kokivat syrjäytyneensä vallitsevasta kulttuurista ja yhteiskunnasta, kokivat he kuitenkin hengellistä yhteyttä, kuulumista ja toimijuutta omista haastavista elämäntilanteistaan huolimatta – tai jopa niiden takia. Tällaista hengellisyyttä voitaisiin kutsua myös eletyksi teologiaksi. Keskeistä eletylle teologialle oli sen omaehtoisuus: Ruoka-avussa käyviä ei ylhäältä päin ohjattu löytämään elämälleen hengellisiä merkityksiä, vaan he tekivät sen itse, osana arjen keskusteluja ja merkityksenantoja. Eletty teologia vahvisti käsitystä elämän tarkoituksellisuudesta ja merkityksellisyydestä, luoden toivoa paremmasta huomisesta, jossa ”viimeiset tulevat ensimmäiseksi” kuten eräs ruoka-avun saaja sanoitti. Eletty teologia toimi siten myös tapana käsitellä koettua epäoikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnallista ulkopuolisuutta.
Osallisuutta tulisikin siis tarkastella myös eletyn teologian näkökulmasta, esimerkiksi juuri ruoka-avussa käyvien näkökulmista käsin. Eletty teologia ei voi kuitenkaan korvata tai kompensoida yhteiskunnallista osallisuutta, sillä se ei sellaisenaan riitä osallisuuden vajeiden paikkaamiseen. Se voi kuitenkin auttaa ymmärtämään osallisuuden ja osattomuuden dynamiikkaa, mekanismeja ja kokemuksia, ja antaa siten näkökulmia kestävän, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen – alhaalta ylöspäin, avunsaajien ehdoilla.