1600-luvua on pidetty järjen ja puhdasoppisen luterilaisuuden vuosisatana. Ruotsin nuoren kuningattaren Kristiinan (hallitsi 1644–1654) kosmopoliittisessa hovipiirissä harrastettiin kuitenkin alkemiaa, ja hovin kirjakokoelmassa oli magiaa käsitteleviä teoksia. Vielä 1600-luvun alkupuoliskolla alkemiaa ja magiaa pidettiin luonnontieteellisenä toimintana, joka oli sovitettavissa kristinuskon totuuksiin, kirjoittaa kuvamagian historiaan perehtynyt taidehistorioitsija Lauri Ockenström, joka on käsitellyt aihetta artikkelissaan ”Kuvamagiaa Pohjolassa”.
Magia varhaismodernissa Euroopassa
Tieteenhistorian tutkimuksessa on viime vuosikymmeninä havahduttu magian merkitykseen Euroopan aate- ja uskontohistoriassa. Keskiajalla kehittyi monia niin kutsutun oppineen magian lajityyppejä, joista osa perustui henkiolentojen kanssa kommunikointiin, kun taas luonnonmagiaksi kutsutut alat nojasivat luonnontuotteiden salaisten ominaisuuksien ja taivaankappaleiden hyödyntämiseen. Jälkimmäisten katsottiin perustuvan luonnollisiin vaikutussuhteisiin, jotka voitiin monien oppineiden mukaan perustella tieteellisesti.
Myös varhaismodernissa Euroopassa tunnettiin laajaa mielenkiintoa luonnon salaisuuksien hyödyntämistä kohtaan. Magiaa käsittelevää kirjallisuutta kirjoitettiin runsaasti, ja monet vallanpitäjät, kuten Prahassa hovia pitänyt keisari Rudolf II, keräsivät maagista ja alkemistista kirjallisuutta. 1600-luvulla kiinnostus oli hiiviskellyt myös Pohjolaan. Kun Ruotsin sotajoukot ryöstivät 30-vuotisen sodan aikana sotasaalista, haalittiin Ruotsiin erityisesti alkemiakirjallisuutta, mukaan lukien Rudolf II:n kokoelma. Vuonna 1650 Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa oli yli sata alkemistista käsikirjoitusta, joiden joukossa oli myös kuvamagiaa eli maagisia talismaaneja käsittelevää kirjallisuutta.
Talismaaneja ja planeettajumalia Kristiinan kirjastossa
Talismaanien käyttö periytyi jo varhaisista korkeakulttuureista: kiveen tai metalliin kaiverrettiin esimerkiksi jumalolennon kuva, jolla uskottiin olevan maagisia voimia. Usein vaikutusten katsottiin tulevan taivaankappaleista, minkä vuoksi puhutaan astrologisesta kuvamagiasta. Keskiajan Euroopassa esikristillisiin uskontoihin pohjautuvia talismaaneja ei juuri valmistettu, mutta oppineiston parissa kiersi laajasti latinankielisiä kirjoja, joissa talismaanien valmistusta, kuva-aiheita ja vaikutuksia esiteltiin.
Ruotsiin 1640-luvulla vietyjen kirjojen joukossa oli useampia kuvamagian tekstejä, jotka olivat ainoita perinteensä edustajia tuon ajan Pohjolassa. Yksi oli tähtitieteilijä Ptolemaioksen (n. 85 – n. 165) kirjoittamaksi luultu Opus imaginum, joka esitteli 46 maagista kuvaa. Teoksen mukaan kuvilla oli vaikutuksia, jotka olivat nykynäkökulmasta maanläheisiä: ne esimerkiksi auttoivat paimentamaan karjaa, ehkäisivät tulipaloja, paransivat kalaonnea tai houkuttelivat sukupuolikumppania. Toinen tunnettu teos oli Liber sigillorum: esipuheen mukaan kuvat oli suunnitellut Techel-niminen juutalainen israelilaisten vaeltaessa Egyptistä pyhään maahan. Kyseessä on keksitty alkuperä, jonka avulla teksti haluttiin yhdistää juutalaiskristilliseen perintöön. Tosiasiassa teoksen sisältämät kuvat esittävät tähdistöjä tai esikristillisiä jumalia.
Monien yllätykseksi Kristiina luopui kruunusta 1654 ja asettui sittemmin Roomaan. Lähtiessään Tukholmasta hän oli velkaa kahden vuoden palkan hollantilaiselle kirjastonhoitajalleen Isaac Vossiukselle, ja rahattomana hän lahjoitti tälle hovin alkemistisen kirjakokoelman. Alkemiaa halveksinut Vossius yritti myydä kokoelman, mutta ei päässyt siitä eroon. Lopulta kirjat päätyivät hänen mukanaan Leideniin, jossa alkemistinen kokoelma ja sen sisältämät kuvamagian tekstit nykyäänkin ovat.
Kristiinan suhde alkemiaan ja kuvamagiaan
Vaikka kirkko oli julistanut alkemian harhaopiksi, niin 1500-luvun alussa eläneeltä Paracelsukselta vaikutteita saanut alkemistinen lääketiede toimi 1600-luvun Euroopassa varteenotettavina vaihtoehtona tavanomaisemmalle tieteelle. Vuoden 1650 kieppeillä Tukholman hoviin kutsuttiin monia keskieurooppalaisia alkemian asiantuntijoita, kuten saksalainen Christian Ravius, ja hovissa tehtiin alkemistisia kokeita. Lähteiden mukaan Kristiina teki niitä itsekin Roomassa ja kokosi itselleen uuden alkemistisen kirjaston.
Kristiina tiesi muutakin universumin mysteereistä. Tukholmassa hän tutustui kreikanopettajiensa johdolla uusplatonilaiseen kirjallisuuteen ja renessanssiajan keskeisen uusplatonistin Marsilio Ficinon (1433–1499) teoksiin, joissa maailmankaikkeus kuvattiin keskinäisten vaikutussuhteiden voimakenttänä. Ficinon mukaan tähtien säteily vaikutti visuaalisten symboleiden avulla maanpäällisiin tapahtumiin kuten ihmisen terveyteen.
Ficino oli edistänyt myös hermeettistä kulttuuria kääntämällä Hermes Trismegistos -nimisen myyttisen hahmon kirjoittamana pidetyn Corpus Hermeticumin latinaksi. Teoksen hermeettinen filosofia muistutti kristinuskoa ja sopi yhteen uusplatonismin kanssa, ja monet uskoivat sen tarjoavan avaimen luomakunnan ja Jumalan salaisuuksien ymmärtämiseen. Hermeettinen filosofia oli muodissa Ruotsissa juuri 1640-luvulla. Kristiinan hovissa tunnettiin hyvin maailmankuva, jonka valossa oli luontevaa olettaa kiviin kaiverrettujen kuvien houkuttelevan tähtien säteilyä puoleensa.
Roomaan siirryttyään Kristiina kokosi uuden kirjaston, johon tehdyt hankinnat antavat vihjeitä entisen kuningattaren mielenkiinnon kohteista. Hän esimerkiksi hankki Corpus Hermeticumin ja tunnetun esoteerikon John Deen teoksen Monas Hieroglyphica. Lisäksi kokoelmaan päätyi kaksi keskiaikaisen kuvamagian päätekstiä – Picatrix ja Libro de astromagia – joissa esitellään hyvin samanlaisia kuvia kuin Tukholmassa olleissa teoksissa.
Näyttääkin siltä, että uusplatonistinen lukemisto ja mahdollisesti myös kuninkaallisen kirjaston kuvamagia olivat herättäneet nuoressa monarkissa elinikäisen kiinnostuksen paitsi alkemiaa myös hermeettistä perinnettä ja talismaaneja kohtaan. Liber sigillorumin esipuhe liitti talismaanimagian juutalais-kristilliseen maailmanhistoriaan; se taas sopi mutkattomasti Kristiinan tuntemaan uusplatonis-hermeettiseen käsitykseen, jossa vanhatestamentilliset totuudet ja muinaisen Egyptin astrologinen viisaus edustavat saman universaalin totuuden eri puolia.
Kristiinan ja hänen kirjojensa tarina on yksi osoitus varhaismodernin maailman moniulotteisuudesta ja joustavuudesta. Aikana, jolloin modernin maailman luoneet opit ja tieteelliset menetelmät ottivat ensiaskeliaan, tunnettiin monia kilpailevia käsityksiä siitä, kuinka luomakunnan ja uskonnon totuuksia tulisi lähestyä.