Viime aikoina uutisotsikot eri puolilta maailmaa ovat puhuneet yllättävästä muutoksesta: nuoret miehet näyttävät palaavan kristinuskon pariin. Suomessa erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana otsikot ovat kertoneet, että nuoret miehet ”kääntyvät uskoon” tai että ”kristinusko tekee paluuta”. Ilmiön monialaisia syitä pohtivat käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta ja uskonnonpedagogiikan lehtori Pietari Hannikainen Helsingin yliopistosta.
Vaikka kristinuskon rooli on yleisesti heikentynyt ihmisten elämässä länsimaissa, nuorten miesten ja naisten välillä on puhjennut tilastollisesti havaittava ero suhteessa uskontoon: nuorten naisten kiinnostus kristinuskoon on jatkanut heikkenemistä, kun taas miesten kohdalla useat tutkimukset osoittavat uutta kiinnostusta kristinuskoa kohtaan. Samalla nuorten miesten ja naisten arvomaailmojen on havaittu erkaantuvan toisistaan muillakin mittareilla.
Tämä kehitys on hämmentävää erityisesti siksi, että se haastaa vakiintuneita käsityksiä. Ensinnäkin sen, että uskonnollisuus vähenee nuoremmissa sukupolvissa. Ja toiseksi sen, että miehet ovat naisia vähemmän uskonnollisia. Historiallisesti naiset ovat todennäköisemmin identifioituneet uskonnollisiksi kuin miehet; nyt nämä roolit näyttävät kääntyvän päinvastaisiksi – erityisesti alle 30-vuotialla.
Useat tilastot tukevat havaintoja nuorten miesten ja naisten keskenään erilaisesta asennoitumisesta kristinuskoon myös Suomessa. Esimerkkinä usko Jeesuksen ylösnousemukseen: Gallup Ecclesiastica 2024 -kyselyn mukaan yli joka neljäs nuori mies (27 %) 18–29-vuotiaista piti sitä totena tai mahdollisena, kun vastaava luku nuorilla naisilla oli vain 14 %.
Vuosina 2019–2024 rippikoululaisilta kerätty aineisto sisältää peräti 120 000 nuoren vastaukset. Ison otoksen ja vuosittain samalla metodilla toteutetun seurantatutkimusluonteen vuoksi aineisto on erityisen kuvaava. Vuonna 2024 vastaajina oli 41 % kaikista rippikoululaisista ja kolmannes kaikista 15-vuotiaista Suomessa. Tulokset osoittavat, että vuosina 2019–2024 muutos on erityisen selvä poikien kohdalla: Jumalaan uskovien osuus nousi 36 prosentista (2019) asteittain 62 prosenttiin (2024). Vastaavana aikana nuorten osallistuminen rippikouluun vähentyi vain muutaman prosenttiyksikön, joten nuorten erilainen valikoituminen rippikouluun tai kyselyyn vastaajiksi ei selitä muutosta.
30 nuoren miehen näkemykset
Ymmärtääksemme ilmiön taustoja olemme kääntyneet nuorten miesten itsensä puoleen. Olemme kysyneet: Mikä kristinuskossa heitä viehättää?
Olemme haastatelleet tutkimusta varten 30 nuorta meistä. Haastateltavilla on yhteyksiä evankelis-luterilaiseen kirkkoon, luterilaisiin herätysliikkeisiin, helluntailaisiin ja vapaakirkollisiin yhteisöihin, muutamat olivat järjestäytyneen uskonnon ulkopuolella. Noin puolet haastateltavista piti itseään konservatiiveina, puolet liberaaleina, muutama oli välimaastossa.
Nuoret miehet tulivat eri puolilta Suomea, erilaisista perhetaustoista – osa uskonnollisista perheistä, osa ateistisista kodeista, osa siltä väliltä. Osa oli syvästi sitoutuneita kristinuskoon, osa taas etsijöitä. Oli sekä cis- että transmiehiä.
Merkityksen ja vakauden etsintää, yhteisön ja turvan löytämistä
Haastatteluiden vahvin havainto on, että nuoria miehiä ohjaavat moninaiset tekijät heidän suhteessaan kristinuskoon. Ilmiön yksinkertaistaminen konservatismiksi on kaukana todellisuudesta.
Monet miehistä puhuivat kriiseistä. Muun muassa uupumus, masennus, ero, varusmiespalvelus ja Ukrainan sodan alkaminen mainittiin käännekohtina. Elämä ilman merkitystä tuntui tyhjältä. Haavoittuvuuden hetkissä avautui tila syvemmille kysymyksille. ”Kirkossa tajusin, ettei Jumalan rakkaus riipu omista suorituksistani”, eräs kertoi. ”Se toi rauhan.”
Toinen toistuva teema oli yhteisö. Seurakuntayhteisöt kuvattiin paikoiksi, joissa sai olla oma itsensä ilman roolien esittämistä. Jotkut olivat kokeneet kiusaamista tai yksinäisyyttä, ja heille hyväksyvän yhteisön löytäminen oli käänteentekevää. Seurakunnan kuvattiin tarjoavan turvallisen kodin, välittävän verkoston. Toisaalta muutama kertoi myös ristiriitaisista kokemuksista seurakunnassa.
Nuoret miehet puhuivat myös vakaudesta, jonka he löysivät kristinuskosta, sen rituaaleista ja perinteistä. Usko, joulukirkot, virret ja liturgian rytmi tarjosivat jatkuvuutta kaoottisessa maailmassa. ”Kun kaikki muu tuntuu epävarmalta, Jumala pysyy samana”, eräs pohti. Kristinuskosta etsittiin myös tukea kulttuuriseen identiteettiin, sen kautta koettiin liityttävän osaksi suomalaisuutta tai eurooppalaisuutta.
Haastateltaville usko saattoi itsessään tuntua vastakulttuuriselta ja jopa kapinalliselta. Se nähtiin keinona vastustaa sitä, minkä he näkivät sekulaarin kulttuurin pinnallisuutena – kulutuskeskeisyyden tai relativismin. ”Ateismi tekee kaikesta suhteellista, mutta kristinusko tarjoaa vastuuta ja merkitystä,” eräs argumentoi.
Puhuttiin myös maskuliinisuuden kriisistä. Monet miehistä kokivat, että nykykulttuuri jättää heille vain kaksi mallia: aggressiivisen ”alfauroksen” tai maskuliinisten ihanteiden täydellisen puuttumisen. Kristinusko tarjosi heille toisenlaisen polun – vastuullisuutta ilman ylimielisyyttä ja voimaa ilman hallintaa.
Useat miehet kuvasivat kirkkoa henkilökohtaisen kasvun paikaksi. Rippileirit ja isoskoulutus antoivat heille itseluottamusta, ystävyyssuhteita ja elämänsuuntaa. Monet mainitsivat YouTube-saarnat, podcastit tai kristityt influensserit tärkeinä vaikuttajinaan.
Johtopäätökset
On ennenaikaista puhua uskonnollisesta ”herätyksestä” nuorten miesten keskuudessa. Selkeitä viitteitä on kuitenkin siitä, että osa nuorista miehistä on uudella tavalla kiinnostunut kristinuskosta. Siinä missä heidän isänsä usein hylkäsivät kirkon, jotkut pojat ovat palaamassa siihen. Siinä missä usko ennen näytti yhdenmukaisuudelta, se voi nyt näyttää vastarinnalta. Siinä missä uskonto ennen tuntui merkityksettömältä, se voi nyt tuntua ankkurilta epävakaana aikana.
Selvää on, ettei kristinusko vetoa nuoriin miehiin yhden ainoan syyn vuoksi, vaan monien toisiinsa limittyvien tekijöiden takia. Se on yhtä aikaa yhteisöllinen ja vastakulttuurinen, perinteinen ja tuore, vaativa ja anteeksiantava. Ehkä juuri tämä yhdistelmä selittää sen vetovoimaa. Olipa kyseessä laajemman sukupolvimuutoksen alku tai vain hetkellinen käänne, se haastaa pohtimaan uudelleen vanhoja oletuksia uskosta, sukupuolesta ja sekularisaatiosta.
Suomen Akatemian rahoittama REIMA-hanke (Religion, meaning and masculities: Religion in the lives of men in Finland, 2024-2028) tutkii eri näkökulmista miesten elettyä uskonnollisuutta Suomessa. Haastattelujen kautta tutkitaan myös, miksi nuori mies kiinnostuu kristinuskosta.