Buddhalaisuus on Suomessa tänä päivänä suositumpaa kuin koskaan aikaisemmin. Yksi merkittävä buddhalaisuutta harjoittavien ryhmä ovat 20–40-vuotiaat suomalaistaustaiset. Vaikka nämä y- ja z-sukupolviin kuuluvat nuoret aikuiset ovat kasvaneet yksilöllisiin valintoihin kannustavassa, monien vaihtoehtojen ja totuuksien maailmassa, heidän buddhalaisuutensa myös haastaa ajalle ominaista individualistista henkisyyttä, kirjoittaa akatemiatutkija Mitra Härkönen Helsingin yliopistosta.
Kasvava ilmiö
Buddhalaiseksi identifioituvien ja/tai sitä harjoittavien määrä on reilussa kymmenessä vuodessa tuplaantunut erityisesti maahanmuuton myötä reilusta kymmenestä tuhannesta selvästi yli kahteenkymmeneentuhanteen. Buddhalaisten yhteisöjen lukumäärä taas on moninkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä, kun etenkin suomalaistaustaiset harjoittajat ovat perustaneet ahkerasti uusia ryhmiä. Erilaiset buddhalaisuuteen kiinnittyvät ilmiöt, kuten mindfulness ja muut mielenharjoitustekniikat, elämäntaito-oppaat, tunnetut buddhalaiset vaikuttajat ja populaarikulttuuri edistävät osaltaan kiinnostusta buddhalaisuutta kohtaan.
Suomalaistaustaisista buddhalaisista huomionarvoinen ryhmä ovat 20–40-vuotiaat nuoret tai nuorehkot aikuiset. Mikä buddhalaisuudessa houkuttaa tätä ikäryhmää puoleensa? Aiempi tutkimushan on osoittanut, että 1980–2000-luvuilla syntyneiden y- ja z-sukupolviksikin kutsuttujen suomalaisten uskonnollisuus ja kirkkoon kuuluminen ovat selvästi laskeneet, ja yhä harvempi heistä pitää uskontoa merkityksellisenä omassa elämässään. Harva ikäryhmään kuuluva on saanut kotonaan kristillistä kasvatusta, eivätkä he aikuisenakaan käänny kristinuskon tai kristillisen kirkon puoleen. Sen sijaan ikäryhmää on luonnehdittu muun muassa aiempia sukupolvia suvaitsevammaksi, itse- ja yksilökeskeisemmäksi ja sosiaalisista säännöistä piittaamattomammaksi.
Buddhalaisuus yksilöllisenä valintana
Ilmeisiä syitä buddhalaisuutta kohtaan koetulle kiinnostukselle ovat erilaiset globaalit kehityskulut ja ilmiöt, jotka ovat murentaneet suomalaisen kulttuurin yhtenäisyyttä ja moninaistaneet sen katsomuksellista kenttää. Buddhalaisuuteen sitoutuvat y- ja z-sukupolven edustajat kuuluvat ikäpolveen, jolle luontaista on etsiä totuutta kääntymällä omaan mieleen, tunteisiin, tuntemuksiin ja kokemuksiin olemassa olevien, jäykkinä pidettyjen uskonnollisten instituutioiden ja dogmien sijaan. Ilmiötä yleisemmin tarkastelleet tutkijat ovat puhuneet aikaamme leimaavista subjektiivisesta käänteestä ja ”henkisyyden vallankumouksesta”.
Buddhalaisuus on henkilökohtaisen etsinnän ja yksilökohtaisten valintojen suhteen kiitollinen traditio. Buddhan opetuksiin ei tarvitse päätä pahkaa uskoa, vaan niiden katsotaan avautuvan ja todentuvan yksilön omassa elämässä opiskelun, omakohtaisen punninnan ja harjoituksen myötä. Erityisesti buddhalaisuuden modernit tulkinnat, jotka riisuvat buddhalaisuuden uskomuksista, myyteistä ja rituaaleista ja korostavat sen filosofista ja psykologista puolta, ovat omiaan herättämään kiinnostuksen myös niissä, jotka eivät halua tehdä kompromisseja tieteellisen ja uskonnollisen maailmankuvan välillä.
Eittämättä myös lisääntynyt tarjonta ruokkii kiinnostusta. Suomesta on löydettävissä useimmat buddhalaiset päätraditiot ja koulukunnat, joten valinnanvaraa löytyy zen- ja tiibetinbuddhalaisuudesta vipassanaan ja erilaisiin aasialaisten siirtolaisten tänne tuomiin maakohtaisiin buddhalaisiin perinteisiin. Mikäli itselle sopivan tuntuista buddhalaista ryhmää ei löydy Suomesta, sellaisen voi löytää muualta. Yhä useampi kokoontuukin yhteen Buddhan sanan ja yhteisen harjoituksen äärelle maailman eri kolkista etänä. Covid 19-pandemia osaltaan kiihdytti ja vakiinnutti tietotekniikkavälitteistä etäilyä, joka on monelle diginatiiville luonteva tapa harjoittaa myös henkisyyttä.
Buddhalaisuus ei ole egotrippi
Vaikka ajan henki ja tarjonnan runsaus ovat merkittäviä syitä buddhalaisuuden kasvaneeseen suosioon, olisi epäoikeudenmukaista typistää kiinnostus ja erityisesti buddhalaisuuteen sitoutuminen pelkästään näistä johtuviksi. Buddhalaiseksi identifioidutaan tai buddhalaisuuden harjoittajaksi ryhdytään, koska buddhalaisen filosofian ja opin katsotaan antavan vakuuttavia vastauksia eksistentiaalisiin kysymyksiin, elämässä koettuun kärsimykseen ja siihen, miten elää sopusoinnussa toisten ja ympäristön kanssa. Buddhalaisuutta harjoitetaan, koska sen koetaan tarjoavan konkreettisen harjoituspolun, jota kulkemalla oman elämän kurssi voi muuttua radikaalillakin tavalla.
Suomalaistaustainen harjoittaja tuntee Buddhan opetukset yleensä hyvin. Moni on myös tunnollinen meditoija. Opetukseen ja harjoitukseen sitoudutaan, eikä buddhalaiseen oppiin tavallisesti yhdistellä oppeja muista henkisistä traditioista omien mieltymysten mukaan. Moni ei tyrmää suoralta kädeltä edes länsimaiseen ja sekulaariin maailmankuvaan vaikeammin yhdistettäviä jälleensyntymän ja valaistumisen oppeja, vaan niitä pidetään mahdollisina, vaikka oma kyky ymmärtää niitä olisi vielä vaillinainen.
Harjoittajat myös tunnistavat alati jotain lisää ja uutta janoavaan egoon takertumisen vaarat. Huolimatta siitä, että buddhalaisuuden pariin päädytään omien, yksilöllisten valintojen takia ja vaikka buddhalaisuus on monessa mielessä ”itsekeskeistä” omaan mieleen tuijottelua, 20–40-vuotiaat buddhalaisuuden harjoittajat tietävät, että mitään muuttumatonta ja pysyvää valitsijaa tai tuijottelijaa ei oikeastaan edes ole. Suomalaisten ikäryhmään kuuluvien buddhalaisuus siis paitsi heijastelee myös haastaa individualistista henkisyyttä, jossa totuus on valitsijansa näköistä.
Kirjoitus perustuu Härkösen artikkeliin “Y- ja Z-sukupolven buddhalaiset: itse valittua ajatonta viisautta ja tekemisen filosofiaa”, joka on julkaistu artikkelikokoelmassa “Millenniaalien kirkko – kulttuuriset muutokset ja kristillinen usko” (Kirkon tutkimus ja koulutus, 2023), toim. Sini Mikkola ja Suvi-Maria Saarelainen. Lisäksi teksti pohjaa kesällä 2023 julkaistuun teokseen “Buddhalaisuus Suomessa” (Suomen Itämainen Seura), jonka ovat toimittaneet Mitra Härkönen ja Johannes Cairns.
