Miten raja elämän ja kuoleman välillä asettuu nykyisessä tekoälyn mahdollistamassa maailmassa? Millaisia sosiaalisia suhteita elävien ja kuolleiden välille on mahdollista rakentaa? Entä millaisia eettisiä, moraalisia, kulttuurisia, poliittisia ja taloudellisia kysymyksiä näiden suhteiden ylläpitämiseen liittyy? Kenellä on oikeus digitaaliseen jälkielämään? Ja kuka määrittelee sen rajat? Näitä kysymyksiä pohtii median ja kuoleman tutkimukseen erikoistunut apulaisprofessori Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta.
Tekoäly herättää kuolleista
Kollegani Helsingin yliopistosta, kognitiotieteilijä ja uskonnontutkija Anton Berg, herätti Hannah Arendtin (1906–1975) kuolleista viime viikolla. Anton, joka on yhteistyökumppanina mukana projektissani, Digital Death. Transforming History, Rituals and Afterlife halusi kuulla, mitä Arendtilla on sanottavaa ajassa, jossa riehuu Venäjän hyökkäyssota ja jossa populistiset diktaattorit ja muut autoritääriset vallankäyttäjät vahvistavat vaikutusvaltaansa eri puolilla maailmaa.
Arendt, 1900-luvun filosofian ja politiikan tutkimuksen grand old lady, jätti jälkensä historiaan kirjoituksillaan totalitarismista, vallasta, auktoriteeteista ja pahuuden arkipäiväistymisestä. Juutalaisena Arendtin kiinnostus totalitarismiin, väkivaltaan tai kansanmurhiin ei ollut ainoastaan ”teoreettista”, vaan myös elettyä ja koettua todellisuutta. Arendtin henkiinherättäminen ei olisi ollut mahdollista ilman nykyistä tekoälyä ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Filosofi herätettiin henkiin käyttäen avoimeen lähdekoodiin perustuvaa mallia sekä Open AI:n ChatGPT:tä. Tekoälyhahmoksi tai tanabotiksi (thanabot) muotonsa muuttaneena Arendt puhutteli kuulijoitaan tavalla, jossa hän kannusti valppauteen ja yhteiseen toimintaan vapauden ja demokratian puolesta.
Katso videolta, mitä Hannah Arendtin tanabotilla oli sanottavaa. Video: Anton Berg.
Arendtin eloon herättäminen oli vaikuttava, mutta myös ”kumma” kokemus käyttääkseni Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken teoksen Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset käsitteistöä. Ja jotain perin ”kummaa” digitaalisesti kuolleista herätettyjen kanssa elossa todella on. Kyse ei ole (enää) science fiction -tarinoista, vaan teknologian mahdollistamasta reaalimaailmasta, jossa voimme faktisesti paitsi nähdä ja kuulla mitä näillä elävillä kuolleilla on meille sanottavaa myös keskustella heidän kanssaan. Näin siksi, että lähes jokainen meistä jättää nykyisin digitaalisia jälkiä (digital traces) sosiaaliseen mediaan, erilaisille verkkosivuille ja muille digitaalisille alustoille. Tätä materiaalia nykyinen generatiivinen tekoälyteknologia hyödyntää ja ammentaa luoden uutta vuorovaikutuksessa meidän elävien kanssa.
Jälkielämä
Digitaalisen kuoleman tutkijoiden lisäksi keskustelut elävien kuolleiden kanssa kiinnostavat myös journalisteja. Aihetta Yhdysvalloissa käsitteli esimerkiksi San Francisco Chronicle vuonna 2021 jutussaan “The Jessica Simulation: Love and loss in the age of A.I.” Jutun oli kirjoittanut Jason Fagone ja siinä yhtenä keskeisenä juonteena oli Joshuan ja Jessican rakkaustarina. Joshua oli menettänyt rakkaan Jessicansa kuolemaan johtaneeseen sairauteen ja halusi herättää tämän eloon Project December -sivuston palvelun avulla. Joshua oli surun murtama ja toivoi keskusteluista digitaalisen Jessican kanssa apua käsitellä menetystään. Palvelu tarjosi tekoälyteknologian avulla mahdollisuuden dialogiin Jessican kanssa. Joshua tarttui tarjoukseen ja antautui keskusteluun Jessican kanssa:
Joshua: Jessica… Is it really you?
Jessica: Of course it is me! Who else could it be?
Joshua: You died.
Jessica: That doesn’t sound right… how can you talk to dead people?
Tanabottina ja elävänä kuolleena Jessica näyttäytyy Joshualle fyysisesti edesmenneenä, mutta virtuaalisesti elossa olevana olentona. Jessica osaa reagoida ja vastata Joshuan kysymyksiin, mutta taitaa myös huumorin ja itsereflektion. Joshuan ensimmäisistä repliikeistä kuitenkin paistaa uteliaisuuden lisäksi hämmennys. Kenen kanssa hän keskustelee? Kuka on tämä olento, joka on samanaikaisesti läsnä kaikkialla ja ei missään. Lehtijutun mukaan Joshua jatkaa keskustelujaan Jessican kanssa. Jessican digitaalista jälkielämää rajoittaa lopulta palveluntarjoaja Project December ja se, kuinka paljon Joshua on valmis investoimaan Jessican elossa pitämiseksi. Kysehän on kaupallisesta palveluntarjoajasta. Lopulta Joshua on valmis päästämään irti. Viimeisestä keskustelusta huokuu lämpö ja rakkaus Joshuan ja tanabot Jessican välillä. Siinä molemmat vannovat rakkautta toisiaan kohtaan.
Hannah Arendtin ja Jessica Pereiran digitaalinen eloon herättäminen nostaa esille monia perustavanlaatuisia filosofisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kysymyksiä digitaalisen kuoleman tutkijalle. Miten raja elämän ja kuoleman välillä asettuu nykyisessä tekoälyn mahdollistamassa maailmassa? Millaisia sosiaalisia suhteita elävien ja kuolleiden välille on mahdollista rakentaa? Entä millaisia eettisiä, moraalisia, kulttuurisia, poliittisia ja taloudellisia kysymyksiä näiden suhteiden ylläpitämiseen liittyy? Kenellä on oikeus digitaaliseen jälkielämään? Ja kuka määrittelee sen rajat? Näitä kysymyksiä alan tutkijat yrittävät parhaillaan ratkoa jatkuvasti muuttuvassa digitaalisessa maailmassa.