Mediatisaatio & tekoäly – tulevaisuuden ihmiskuvan muovaajat

Sosiaaliset instituutiot käyvät läpi muutosprosessia median kautta. Modernissa kulttuurissa tätä kutsutaan mediatisaatioksi. Yksi alue jota mediatisaatio juuri nyt voimakkaasti muovaa, on käsityksemme siitä mitä on olla ihminen, kirjoittaa Helsingin yliopiston teologian opiskelija Anton Berg. Mediassa käyty keskustelu tekoälystä, on yksi kiinnostava esimerkki tästä muutosprosessista. Vaikka emme vielä täysin ymmärrä edes mitä ihmisluonto on, tai oman tietoisuutemme kehitystä, meidät on samaan aikaan tempaistu pohtimaan kysymyksiä, kuten mitä tarkoittaisi, jos jokin keinotekoisesti luotu saavuttaisi tietoisuuden?

Viime vuosituhansien suurimmat läntiset instituutiot ovat olleet joko uskonnollisia tai poliittisia. Nämä ovat tarjonneet alustan, jonka päälle yksilö ja yhteisöt ovat rakentaneet uskomuksiaan, arvojaan ja maailmankuvaansa. Näiden instituutioiden horjuessa, uudet kanavat nousevat vastaamaan lisääntyvään tiedon janoon, tarjoten välineitä identiteetin ja maailmankuvan rakentamiselle.

Ajallemme leimallista on lisäksi kaikenlaisen informaation tulva ja uusien teknologioiden kehityksen hurja vauhti. Vastauksia edellä mainitun kaltaisiin valtaviin eksistentiaalisiin kysymyksiin haetaankin nyt uusilta, tähän vauhtiin nopeammin sopeutuvilta, muokkautuvilta ja reagoivilta alustoilta – sosiaalisesta mediasta, internetin foorumeilta ja populaarikulttuurin tuotteista, kuten elokuvista tai peleistä. Nämä ovat nousseet haastamaan perinteisten instituutioiden käsityksiä todellisuuden luonteesta.

Pepper_sad

Kuva: Anton Berg

Uskonto tekoälykeskustelussa

Uskontoa voidaan löytää odottamattomista paikoista. Tekoälystä käydyssä keskustelussa vilisevätkin usein monet uskonnoista tutut myytit, narratiivit ja sanasto. Sanomalehdet kirjoittavat kuinka älykkäät algoritmit tulevaisuudessa vievät massoittain työpaikkoja, tai kuinka eri maiden lisääntyvä kilpajuoksu tekoälyn kehittämisessä tuo mukanaan autonomisia asejärjestelmiä ja robottiarmeijoita. Nämä muistuttavat ilmestyskirjan apokalyptisia visioita. Ne synnyttävät ahdistusta, ja saattavat jopa demonisoida teknologiaa.

Toiset kirjoittajat pyrkivät kannanotoillaan tarjoamaan vaihtoehtoa tälle pessimismille. He valitsevat usein maailmaa syleilevän optimismin. Tässä tekoälystä maalaillaan jonkinlaista eskatologista teknologista messiasta, joka pelastaa ihmiskunnan esim. ilmastonmuutokselta, sodilta ja konflikteilta. Menestyskirjailijat, kuten Yuval Noah Harrari, näkevät tekoälyssä ja tieteen kehityksessä askeleen, jossa ensimmäistä kertaa maapallon biologisen elämän historiassa jätämme evoluution taaksemme. Ihmisen ja teknologian yhteen liittymän kautta syntyy uusi uljas ja kenties jopa kuolematon rotu, jolle lankeaa joko alistajan tai vapahtajan rooli.

Myös populaarikulttuuri luo voimakkaita myyttejä. Viime aikaiset suositut elokuvat kuten Bladerunner 2049 tai Ghost in The Shell, ovat omiaan herättämään vilkasta keskustelua tekoälystä. Tällekin leimallista ovat joko utopistiset tai dystopiset kuvaukset tulevaisuudesta.

Tutkija Conrad Ostwaltin mukaan media ja populaari kulttuuri voidaan nähdä informatiivisena areenana, jonka kautta uskomukset, myytit ja arvot ymmärretään. Sekularisaation kautta ne päätyvät täyttämään tyhjiötä, joka on kenties aiemmin kuulunut uskonnolle. Toisinaan ne myös itse muodostavat tai luovat uskontoa? Star Wars elokuviin perustuva Jedismi on vain yksi esimerkki tällaisesta median, populaarikulttuurin ja uskonnon synteesistä.

 

Onko digitaalisella tietoisuudella sielu?

Kristinusko on ehkä eniten vaikuttanut länsimaisen kulttuurin ihmiskuvaan. Yksi kristinuskollekin tärkeä ihmiskuvaan liittyvä asia on sielun käsite. Sen klassisessa määritelmässä sielu on yksilön ei-fyysinen olemus, joka ei ole riippuvainen tai sidottu ruumiiseen. Elämme tämän klassisen sielun käsitteen kannalta jännittäviä aikoja. Neurotieteiden ja tekoälyn kehitys nostavat esiin kysymyksiä, jotka haastavat totuttuja käsityksiä sielusta. Koeputkihedelmöitys, eli in vitro -tekniikka, ja geneettinen kloonaaminen ovat jo muutamia vuosia olleet tieteellisesti mahdollisia tapoja tehdä elämää.

Ajatellaan, että sinulla on sielu, ja teet itsestäsi edellä mainituilla tekniikoilla fyysisen kopion. Eikö ole loogista ajatella, että tällöin myös tekemälläsi kopiolla on sielu? Mutta entäpä jos tekisit itsestäsi digitaalisen kopion – onko myös sillä sielu?

Ryhmä tieteentekijöitä aloitti vain muutama vuosi sitten projektin nimeltä The OpenWorm project. He mallinsivat sukkulamadon yksinkertaisen hermoston, ja kartoittivat kaikki madon 302 neuronia. Tämän jälkeen he simuloivat tämän tietokoneohjelmassa, ja asensivat softan legoista tehdyn yksinkertaisen robotin sisään. Tuloksena oli robotti, joka käyttäytyy samalla tavoin kuin sukkulamato. Jos siis sukkulamadolla olisi ollut sielu, onko nyt myös legoista tehdyllä robotilla se?

Ihmisen aivoissa on yli 86 biljoonaa neuronia, mutta tulevaisuuden kvanttitietokone voisi kyetä ajamaan ohjelman myös ihmisen aivoista. Tällainen kartoitus onkin jo aloitettu osana Human Brain Project –ohjelmaa. Kun se saadaan valmiiksi, saatamme saada vastauksia perustaviin kysymyksiin ihmisen biologisesta tietoisuudesta – ja myös sielusta. Eroavatko biologinen tietoisuus ja digitaalinen tietoisuus ylipäätään toisistaan millään tavalla? Onko kummallakin sielu, vai pitäisikö koko sielun käsitteestä luopua. Pitäisikö digitaalisen tietoisuuden saada samat eettiset perusoikeudet kuin ihmisen, jos/kun tuo tietoisuus kykenee kokemaan kipua, pelkoa tai kärsimystä?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s