Maailma muuttuu – muuttuuko kuolema?

Lukuaika: 3 min.

Uskonnolla näyttää olevan vähän merkitystä kuolemaan valmistautumisessa, kirjoittaa  Turun yliopiston tutkijatohtori Maija Butters.  

Kuolemantutkimus eli tanatologia on monitieteinen tutkimusala, joka on herättänyt kasvavaa kiinnostusta viime vuosina. Akateemisessa tutkimuksessa kuolemaa voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta. Luonnontieteilijät pohtivat solukuoleman saloja samalla kun yhteiskuntatieteilijät ja humanistit tarkastelevat kuoleman inhimillisiä ja kulttuurisia merkityksiä. Kuoleman problematiikka on merkittävä tutkimusaihe niin lääketieteessä, bioetiikassa, kuin politiikan ja oikeustieteenkin aloilla.   

Jos yliopistossa kuolemaa tarkastellaan monitahoisesti, niin arkielämässä aiheen käsittely saattaa typistyä olemattomiin. Yhteiskunnallisella tasolla kuolemaa on jäsennetty perinteisesti uskonnollisin keinoin. Suomessakin kuolemankulttuuri on pitkään ollut luterilaisuuden kehystämää: vielä jokin aika sitten kristillinen kieli sanoitti ja kuvitti kuolemaa vaivatta. Nyt tilanne näyttää muuttuneen. Muun Euroopan ohella Suomi on maallistunut ja samanaikaisesti erilaiset uushenkiset liikkeet kasvattavat suosiotaan. Miten muuttunut maailmanmeno näkyy suomalaisessa kuolemassa? Minkälaisia kulttuurisia välineitä nykysuomalaisella on käsitellä kuolemaa?  

Etnografiaa kuolevien parissa  

Tammikuun 2021 lopulla tarkastetussa väitöskirjassani Death and Dying Mediated by Medicine, Rituals, and Aesthetics tutkin etnografian keinoin palliatiivisten potilaiden kokemuksia, toiveita ja tarpeita. Tutkimusta suunnitellessani minua kiinnosti, miten kuolemasta puhutaan ja millaisia mielikuvia kuolemaan liitetään tänä päivänä. Olin myös kiinnostunut mahdollisista rituaaleista kuoleman läheisyydessä. Löytääkseni vastauksia näihin kysymyksiin suunnittelin tutkimuksen, joka sisälsi etnografiaa saattohoitopotilaiden parissa saattohoitokodissa ja yliopistosairaalan syöpäosastolla.  

Etnografinen kenttätyö rakentuu niin kutsutusta osallistuvasta havainnoinnista (jossa tutkija osallistuu tutkittavien arkeen havainnoiden samalla arjen tilanteita), keskusteluista ja haastatteluista. Seurasin yli kahdenkymmenen potilaan viimeisiä kuukausia, viikkoja ja päiviä; joitain ainoastaan muutamien päivien ajan ja toisia jopa vuosia. Tein tutkimusta lähinnä saattohoitokodissa ja siellä erityisesti päiväsairaalaryhmässä. Joitain tutkittavia rekrytoin mukaan myös yliopistosairaalan syöpäosastolta ja toisinaan vierailin tutkittavien kotona heidän kutsustaan.

Nykyajan kuolemanrituaaleja  

Analyysini piirtää esiin kuoleman ja kuolemisen kokemuksen, joka oli vahvasti lääketieteen värittämä. Lääketieteen kieli ja logiikka rakensivat tutkittavien kokemusmaailmaa ja identiteettiä merkittävästi. Omaa tilannetta lähestyttiin diagnoosin ja oireiden kautta. Esimerkiksi kysymykseen siitä, mitä kuuluu, tutkittavat vastasivat usein kuvailemalla viimeisimpien verikokeiden tai TT-kuvausten (eli tietokonekerroskuvausten) tuloksia. Aikaisempien rutiinien väistyessä alkoi medisiina täyttää arkea. Lääkkeet ja lääketieteelliset toimenpiteet rakensivat jokapäiväistä olemista ja rytmittivät aikaa. Lääketieteestä kehittyi monitahoinen rituaali, johon osallistuttiin aktiivisesti. Lääkkeistä haettiin apua monenlaisiin elimistön ongelmiin, mutta samalla lääketieteen käytännöistä kehittyi sosiaalisesti, psykologisesti ja jopa eksistentiaalisesti merkittäviä rituaaleja.  

Institutionaalisten rituaalien lisäksi tutkittavani harjoittivat henkilökohtaisia, pienimuotoisia rituaaleja, joiden avulla pyrittiin joko valmistautumaan kuolemaan tai välttämään sitä. Kuolemaan valmistavat rituaalit saattoivat liittyä esimerkiksi maallisen omaisuuden järjestämiseen. Erityisesti naiset kertoivat kuolinsiivouksesta, jonka myötä mennyttä ja tulevaa aikaa jäsennettiin. Vanhoille kirjeille, valokuville ja esineille jätettiin jäähyväisiä heittämällä tavaraa pois tai siirtämällä sitä valikoidusti jälkipolville. Ystäville saatettiin järjestää jäähyväisateria.   

Kuva: ”Pääskyn siivet rantakalliolla muistuttavat ohikulkijaa elämän ja kuoleman loputtomasta kiertokulusta.” © Maija Butters

Kuolemaan valmistautumisessa oli useimmiten kyse eräänlaisesta asioiden loppuunsaattamisesta tämänpuoleisuudessa. Joitain kaikuja perinteisistä tuonpuoleisuuteen katsovista rituaaleista kuitenkin esiintyi. Eräs ortodoksiseen kirkkoon kuulunut nainen kertoi sukunsa perinteestä valmistaa vainajalle kuolinpaita. Eevaksi kutsumani nainen oli aikaisemmin saattanut äitinsä ja sisarensa tuonilmaisiin itseompelemissaan kuolinpaidoissa. Nyt saattohoitokodin vaatekaapissa odotti pitkää yöpaitaa muistuttava valkoinen kuolinpaita sekä lämpimät villasukat, jotka Eeva oli myös kutonut itselleen.  

Kuoleman välttämiseen tähtäävät rituaalit assosioituivat elämänsiteen vahvistamiseen ja oman identiteetin ylläpitämiseen. Erilaisten erityisruokavalioiden tai vaihtoehtolääkinnän avulla saattohoitopotilas pyrki pitämään kuoleman loitolla samalla kun kiihkeä urheiluharrastus tai esimerkiksi ehostus vahvistivat terveen identiteettiä vielä elämän viime metreilläkin.  

Kuoleman mielekkyys nykyajassa  

Uskonnolla ja erityisesti luterilaisuudella näytti lopulta olevan melko vähän sijaa tutkittavieni arjessa. Toki joillekin uskonnollinen vakaumus tai mystinen maailmankuva tarjosi toimivan metafyysisen kehyksen, jossa harjoitella kuoleman ajatusta. Toisinaan uskontoon liittyi toiveita ihmeparantumisesta.  

”Luonto mahdollistaa uskonnolliset tulkinnat, mutta ei pakota niihin. Joillekin höyhenet voivat toimia viitteinä enkeleiden läsnäolosta, toisia ne muistuttavat sielulinnusta ja siten tuonpuoleisuudesta.” © Maija Butters

Uskonnollisen kuvaston ja kielen sijaan monet potilaat löysivät lohtua ja metafyysisiä merkityksiä luonnosta ja taiteesta. Hyvin yksinkertaisetkin elämykset kuten kasvien ja puiden tarkkailu tai linnunlaulun kuuntelu kesäiltana saattoivat synnyttää kokemuksen osallisuudesta ja merkityksellisyydestä. Luonnon kiertokulkua havainnoimalla kuolemallekin löytyi kosmisemmat mittasuhteet ja siten uudenlainen merkitys. Ultraindividualistisena aikanamme tämänkaltaisilla oivalluksilla oli suuri merkitys. Myös taide tarjosi konkreettisia välineitä käsitellä lähestyvää kuolemaa. Esimerkiksi lukeminen ja kirjoittaminen auttoivat monia tutkittavia hahmottamaan tulevaa.

Uskonnon vähäinen merkitys tutkittaville on merkittävä tutkimustulos, joka liittynee suomalaisen yhteiskunnan maallistumiseen. Yhtä lailla kiinnostavaa oli luonnon ja taiteen jäsentävä ja lohdullinen vaikutus. Viime kädessä lääketieteen rinnalle etsittiin vaihtoehtoisia tulkinta- ja toimintakehyksiä. Luonnon ja taiteen avulla kuolemasta tuli mahdollinen, ehkä jopa mielekäs ja lohdullinen asia.  

Vastaa