Black metal ja kansallissosialismi

Lukuaika: 3 min.

Fasismin lumo ja affektiivinen perintö suomalaisessa kulttuurissa –hankkeessa tarkastellaan monitieteisesti fasismin kulttuurista merkitystä nyt ja menneisyydessä. Yksi hankkeen osatutkimuksista keskittyy kansallissosialismiin ja fasismiin suomalaisessa black metal ‑alakulttuurissa. Black metalissa suhtautuminen kansallissosialismiin on kaukana yhdenmukaisesta, kirjoittaa hankkeessa työskentelevä post doc -tutkija FT Aila Mustamo Turun yliopistolta folkloristiikan oppiaineesta.

Musiikkia, filosofiaa ja provokaatiota

Kirkkojen tuhopoltot ja henkirikokset vakiinnuttivat 1990-luvun alussa Norjassa black metalin aseman metallimusiikin äärimmäisimpänä muotona. Myöhemmin black metalin kaupallisin valtavirta salonkikelpoistui ja sai tunnustuksia jopa kulttuurisena vientituotteena. Underground-kulttuurina black metal on kuitenkin koko ajan kyseenalaistanut yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä oikeasta ja väärästä. Osa alakulttuurista on 1990-luvulta asti ottanut vaikutteita fasismista ja kansallissosialismista.

Kansallissosialistista black metalia olisi helppo pitää pelkkänä provokaationa maallistuneissa pohjoismaisissa yhteiskunnissa, joissa kristikunnan perinteinen vihollinen Saatana ei enää järkytä ketään. On totta, että kansallissosialismi on ollut näihin päiviin asti tabu. Ei voi kiistää, etteikö valtavirtayhteiskunnan tarkoituksellinen järkyttäminen olisi kuulunut aina metallialakulttuureihin. Black metal on kuitenkin kaikin tavoin monitulkintainen ja vaikeasti hahmotettava ilmiö, jossa musiikkiin liittyy vakavasti otettavia filosofisia pyrkimyksiä, sekoilua ja karnevaalia sekä ihmismielen mustimpien syvyyksien luotaamista. Avoin kansallissosialismin ihailu on tapa tökätä maallistunutta yhteiskuntaa arimpaan paikkaan, mutta varauksetonta hyväksyntää se ei saa alakulttuurin sisälläkään. Aihe herättää keskustelua puolesta ja vastaan

Vaikeat rajanvedot

Tutkimukseni perustuu nettikyselyyn, johon vastasi 90 suomalaista tavalla tai toisella black metal ‑alakulttuurissa toimivaa henkilöä. Tämän lisäksi haastattelin neljää suomalaista muusikkoa. Haastattelemistani muusikoista yksi on identiteetiltään kansallissosialisti. Toinen ei pidä itseään kansallissosialistina, mutta hänellä ei ole mitään aatetta vastaankaan. Kolmas ei ole kansallissosialisti eikä hyväksy aatetta mutta kuuntelee kansallissosialistisia bändejä sekä levyltä että keikoilla ja tekee muutenkin yhteistyötä ”aatteen miesten” kanssa. Neljäs puolestaan vastustaa aktiivisesti kaikenlaista fasismia alakulttuurissa, mutta jakaa hyvin suuren osan kahden ensimmäisen haastatellun yhteiskunnallisista huolenaiheista, kuten nuorison näköalattomuudesta tai kapitalismin vahingollisuudesta.

Haastateltavien mielipidekirjosta käy ilmi, että black metalin ja kansallissosialistisen ideologian suhde on epämääräinen. Siksi kirjoitan mieluummin kansallissosialismista black metalissa kuin kansallissosialistisesta black metalista, joka marginaalisen alagenren vielä marginaalisempana alagenrenä edustaa häviävän pientä osaa edes black metalista. Sen sijaan on huomattavasti enemmän bändejä ja muusikoita, jotka jossain määrin uusintavat kansallissosialistisia tai fasistisia ajattelutapoja tai viittaavat niihin. Rajanvedot ovat vaikeita ja osin turhia.

Esimerkiksi rasististen ajattelutapojen kaivaminen esiin tutkimukseni kysely- ja haastatteluaineistosta on työn ja tuskan takana, vaikka olisi naiivia ajatella, ettei niitä olisi. Kansallissosialistinen black metal näyttäytyy pikkuporvarillisten arvojen ja nykykulttuurin merkityksettömyyden kritiikkinä. Osa haastatelluista kantaa huolta lasten ja nuorten tulevaisuudesta muuttuvassa maailmassa, mutta toisten mielestä tällaiset päivänpoliittiset kannanotot eivät black metaliin kuulu.

Black metal on monitulkintainen ja vaikeasti hahmotettava ilmiö, jossa musiikkiin liittyy vakavasti otettavia filosofisia pyrkimyksiä, sekoilua ja karnevaalia sekä ihmismielen mustimpien syvyyksien luotaamista. Kuva: Mike GMT via Flickr

Myös bändien keikoilla käydään monista syistä. Kun noin kymmenen vuotta sitten tein kenttätöitä väitöskirjaani varten, eräs nuori mies kysyi, aionko ”hailata” (eli tehdä natsitervehdyksiä) erään kansallissosialismiin kallellaan olevan bändin keikalla. Tuskinpa hän vakavissaan epäili, että olisin kansallissosialistisen aatteen kannalla. Väitöskirjassani esitin, että keikkatilanteessa natsitervehdykset ovat myös osa karnevaalia, joka kääntää vallitsevat arvot ylösalaisin mutta vain väliaikaisesti.

Oikeistopopulismi ei ole black metalia

Viime vuosina musiikkikulttuureissa on vaadittu kannanottoja sekä rasismiin että seksuaalisen häirinnän kaltaisiin aiheisiin. Keskustelu on koskettanut black metaliakin ja jotkut tapahtumat ovat esimerkiksi julkaisseet nettisivuillaan kannanottoja fasismia vastaan. Haastattelemani muusikon mukaan käytäntö tapahtumissa on toinen. Black metalia pidetään elitistisenä kulttuurina, jonka ei ole tarkoituskaan olla turvallista ja miellyttävää kaikille. Pidän mahdollisena, että jos tulevaisuudessa jokaisen täytyy valita puolensa, erityisesti black metalin äärimmäisin laita kansallissosialismin ja fasismin ihailuineen liukuu entistä etäämmälle metallimusiikin valtavirrasta.

Äärimmäinen nationalismi yleistyy ja demokratiaa kyseenalaistetaan myös muualla länsimaisissa yhteiskunnissa. Olen kysynyt haastateltaviltani, mitä black metalille tapahtuisi, jos äärioikeisto ottaisi vallan yhteiskunnassa. Yleisin vastaus on ollut, ettei kristilliskonservatiivisella oikeistopopulismilla ole mitään tekemistä black metalin arvojen kanssa eikä black metal voi koskaan olla yhteiskunnan valtavirran musiikkia. Kuten eräs kyselyyn vastannut kirjoitti: ”Saatana on aina kapinallinen. Kun yhteiskunta on liberaali, Saatana on fasisti. Kun yhteiskunta on fasistinen, Saatana on liberaali.”

Tämäkin juttu on osa Katsomusten uskonnon ja populaarimusiikin kytköksiä tarkastelevaa teemaa, jossa on aiemmin julkaistu Ilkka Lindstedtin tekstit Islam ja hip hop ja Islam ja hip hop Suomessa, Tuomas Järvenpään teksti Hiphop on tullut ryminällä suomalaiseen gospelmusiikkiin, Kimi Kärjen teksti Fasistinen estetiikka ja teknologiset myytit rock-areenoilla sekä Teemu Tairan juttu Ateistinen uskontokritiikki populaarimusiikissa