Luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskussa kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa on keskusteltu erityisesti Päivi Räsäsen ja avioliittolain muutoksen synnyttämistä kohuista. Näiden yhteydessä tuhannet ihmiset ovat yhtäaikaisesti eronneet kirkosta. Poliittisen mielipiteen osoittaminen kirkosta eroamalla onkin merkittävä, juuri 2000-luvulla esiin noussut ilmiö. Mutta tyhjeneekö kysymys eroamisen syistä kohujen yhteydessä tapahtuvaan eroamiseen, kysyy Helsingin yliopiston uskontotieteen tutkijatohtori Tuomas Äystö.
Eroamistrendiä on aiemmin selvitetty erityisesti kyselytutkimusten avulla. Uudentyyppinen tutkimusasetelma mahdollistui vuonna 2021, kun eroakirkosta.fi -palvelu luovutti otannan sen keräämistä eroilmoituksista Yhteiskuntatieteellisen tietoarkistoon. Tuoreessa tutkimuksessamme pyrimme vastaamaan kysymykseen tärkeimmistä erosyistä tätä aineistoa hyödyntäen.
Vajaaseen neljään tuhanteen eroilmoitukseen vuosilta 2011–2020 on taltioitu kunkin lähtijän ikä, sukupuoli, ajankohta ja itse vapaasti kuvailtava eroamisen syy. Otimme nämä kaikki huomioon analyysissämme. Luokittelimme kirjalliset erosyyt laadullisesti, minkä jälkeen sovelsimme organisoituun aineistoon tilastollisia menetelmiä.
Rahalle vastinetta
Tärkein löydöksemme on, että talouteen ja hyötyyn liittyvät syyt ovat ylivoimaisen tärkeitä. Noin puolet eroajista on ilmoittanut erosyykseen esimerkiksi kirkollisveron suuruuden, oman taloustilanteen, tai rahalle kirkosta saamansa vastineen puuttumisen. Ero on selkeä seuraavaksi suurimpaan erosyyryhmään eli uskomuksiin ja oppeihin, jollaisen on maininnut neljäsosa vastaajista. He kertovat eron taustalla olevan esimerkiksi uskon puuttumisen Jumalaan, kirkosta etääntymisen tai opilliset erimielisyydet kirkon kanssa. Harvinaisemmat erosyyt liittyvät arvokysymyksiin, politiikkaan tai muihin seikkoihin, esimerkiksi paikallisen seurakunnan palvelujen päättymiseen.
Aiempi tutkimus on Suomen osalta korostanut uskon puutetta tai kirkon etäisyyttä merkittävimpinä erosyinä, sekä talouden ja erityisesti kirkollisveron tärkeyttä. Koska julkisuutta ovat saaneet juuri kohujen yhteydessä tapahtuneet ja paljolti arvokysymyksiin liittyvät massaeroamiset, on julkisessa keskustelussa toisinaan päätelty, että luterilaisen kirkon jäsenmäärää uhkaa erityisesti arvoliberaalien- ja konservatiivien välinen polarisaatio. Tulostemme valossa talouteen ja hyötyyn liittyvät syyt ovat kuitenkin kokonaiskuvassa tärkeämpiä.
Taloudellisten syiden merkitys erosyynä korostuu erityisesti vuoden lopussa ja huhtikuussa. Joulukuun tärkeys johtuu siitä, että ennen vuodenvaihdetta kirkosta eroamalla voi välttää tulevan vuoden kirkollisveron. Huhtikuussa monelle saapuu edellisvuoden verotuspäätös. Kirkollisvero peritään kunnallisveron osana, ja sen suuruus on 1–2 prosenttia ansiotuloista.
Kenties moni ajattelee, että jos usean asian oikeutusta on mietittävä suhteessa rahankäyttöön, miksei sitten uskonnonkin. On huomionarvoista, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon viestinnässä on vain harvoin mukana lähestymistapa, jossa kirkollisveron maksajille kerrotaan millaista vastinetta maksamalleen rahalle saa. Sen sijaan jäsenyyden ja kirkollisveron vastinearvon kyseenalaistava eroakirkosta.fi -palvelu on pitänyt tätä asiaa paljonkin esillä.
Erilaiset kirkosta eroajat
Ikään ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä tuloksemme ovat erityisen hyvin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, joita on tehty esimerkiksi Kirkon tutkimuskeskuksessa. Todennäköisin kirkosta eroaja on alle 35-vuotias mies. Tästä vanhemmaksi mentäessä eroamisen todennäköisyys pienenee. Jos kuitenkin tarkastellaan nimenomaan uskomuksiin tai oppeihin liittyvän erosyyn ilmoittaneita, heidän joukossaan naisia on miehiä enemmän. Vuosien 2018–2020 osalta naiset ovat miehiä todennäköisempiä eroajia myös arvosyiden perusteella.
Luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskussa kaikissa pohjoismaissa. Kirkosta eroamisen syyt ovat moninaiset. Kuva: Nikko Tan via Pexels
Mainitut talouteen ja hyötyyn liittyvät syyt ovat tärkeimpiä 35–44-vuotiaiden keskuudessa ja kohtalaisen merkittäviä myös tätä vanhemmilla, mutta selkeästi vähemmän tärkeitä tätä nuoremmilla. Ehkäpä 18–24-vuotiaille verotus ja oman talouden miettiminen eivät vielä ole kaikkein tärkeimpiä asioita. Nuorimmilla eroajilla korostuvatkin tätä vastoin uskomuksiin ja oppeihin liittyvät syyt. Tämä on yhdenmukaista akateemisen maallistumiskeskustelun kanssa, jossa uskonnon merkityksen lasku on kytketty voimakkaasti juuri ikäluokkiin: uusi sukupolvi on vähemmän uskonnollinen kuin vanhempi. Arvot ja politiikka sen sijaan eivät korostu nuorilla eroajilla erityisen merkittävänä syynä, mikä saattaa olla yllättävää.
Löydöksemme ovat kytkettävissä maallistumiskeskusteluun usealla eri tavalla. Epäilemättä kirkkojen jäsenmääriä käytetään maallistumisen mittarina, mutta se on vain yksi uskonnollisuuden vähenemisen muoto. Uskonnosta voidaan etääntyä, vaikka yhteisön jäsenyys jatkuisi, ja uskontoa voidaan lähentyä myös ilman jäsenyyttä. Lisäksi monen mainitsema taloussyy jättää lopulta eroajan uskonnollisen tilanteen paljolti kysymysmerkiksi. Jotain huomionarvoista on kuitenkin siinä, että niin moni suomalainen käsittelee uskonnollisen yhteisön jäsenyyttä juuri järkiperäisenä budjetointikysymyksenä. Tarkoittaako se lumouksen murtumista ja välineellisen rationaalisuuden voittoa, kuten sosiologi Max Weber sata vuotta sitten ennusti?
Kirjoitus perustuu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä vuonna 2022 julkaistavaan tutkimusartikkeliin. Sen muut kirjoittajat ovat Aki Koivula, Anna Wessman, Jere Kyyrö ja Titus Hjelm.