Koulumaailman ja katsomusten suhteesta keskustellaan aktiivisesti, mutta toistaiseksi maahan muuttaneiden aikuiskoulutukset ovat jääneet keskustelussa taka-alalle. Kotouttavaa tehtävää toteuttavissa koulutuksissa katsomukset näkyvät ja kuuluvat, mutta niiden sopivasta roolista osana opiskelua neuvotellaan kuitenkin opettajien ja opiskelijoiden välisissä arjen vuorovaikutustilanteissa, kirjoittaa Turun yliopiston uskontotieteen väitöskirjatutkija Miitta Järvinen.
Kotoutumiskouluttajien kokemuksia uskonnoista ja kulttuureista on tarkastellut uskontotieteen gradussaan esimerkiksi Merituuli Vuorikoski. Väitöskirjassani tutkin kotouttavaa tehtävää toteuttavissa koulutuksissa rakentuvaa moninaisuutta niissä työskentelevien opettajien näkökulmasta. Olen haastatellut tutkimukseeni kotoutumiskoulutusten, aikuisten perusopetuksen ja vapaan sivistystyön opettajia.
Katsomukset näkyvät ja kuuluvat arjessa
Arkisimmillaan katsomukset voivat kuulua luokassa sanontoina, kuten arabiankielisinä mashallah, inshallah tai alhamdulillah -toteamuksina. Opiskeluvuoteen sijoittuvat juhlat, varsinkin muslimien ramadan ja sen päättävä Id-juhla, näkyvät opiskelijoiden välisinä toivotuksina ja keskusteluina paaston kulusta. Esimerkiksi pandemia-ajan Id-juhlana opetusryhmän yhteinen Whatsapp-keskustelu oli täyttynyt Eid mubarak! -toivotuksista. Sanonnoilla opiskelijat saattavat ilmaista myös, mikäli tulkitsevat jonkin aihepiirin katsomuksensa kannalta sopimattomaksi – esimerkiksi puheen seksuaalivähemmistöistä tai sateenkaariperheistä oli luokassa joskus todettu olevan haram, epäpuhdasta.
Kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa turvataan opiskelijoiden syrjimättömyys uskonnon tai vakaumuksen perusteella, ja aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittavat huomioimaan opiskelijoiden taustat – uskonnot ja katsomukset mukaan lukien – opetuksen järjestelyissä. Arjen vuorovaikutustilanteissa opettajat kuitenkin neuvottelevat opiskelijoidensa kanssa siitä, millaiset mahdollisuudet kouluissa käytännössä on toimia katsomusten mukaan: saako esimerkiksi kesken oppitunnin poistua rukoilemaan? Virallisia linjauksia rukoiluun ei juuri ole, vaan usein asia on määritelty opettajan ja ryhmän väliseksi sopimukseksi.
Katsomukset näkyvät ja kuuluvat kotouttavaa tehtävää toteuttavissa koulutuksissa, jossa niiden roolista osana opiskelua neuvotellaan opettajien ja opiskelijoiden välisissä vuorovaikutustilanteissa. Kuva: U.S. Embassy Jerusalem via Flickr.
Koulujen suhtautumisessa muslimiopiskelijoiden päivärukouksiin vaikuttaa olevan vaihtelua myös siinä, missä ne on fyysisesti mahdollista suorittaa. Osa oppilaitoksista tarjoaa hiljaisen tilan, jonka läheisyydestä löytyy myös peseytymismahdollisuus. Kaikkialla vastaavaa tilaa ei ole, jolloin esimerkiksi oman ryhmän luokkaa on ollut mahdollista käyttää taukojen aikaan. Käytävillä rukoilu taas on usein kielletty. Parissa oppilaitoksissa muut opiskelijat olivat valittaneet rukouspesuun käytettyjen yhteisten wc-tilojen märistä lattioista, joten erimielisyyksien välttämiseksi bideesuihkut oli poistettu vessoista kokonaan.
Luokassa erimielisyyksiä saattaa opettajien mukaan syntyä myös erilaisten islamin tulkintojen välillä, ja heitä huolestuttaa erityisesti uskonnollinen vallankäyttö opetusryhmissä. Kertomansa mukaan opettajat eivät salli puuttumista toisten opiskelijoiden pukeutumiseen, hyvän muslimiuden osoittamiseen tai vaatimiseen, tai toisten tekemisten arvottamiseen puhtaiksi tai epäpuhtaiksi. Lopettaakseen nämä keskustelut opettajat vetoavat esimerkiksi uskonnonvapauteen: ”Täällä ei toisten uskontoihin puututa”, kuten yksi heistä uskonnonvapauden Suomessa määritteli.
Suomalaisen katsomusnormiston opettaminen
Koulutuksissa suhtautumista katsomusteemoihin määrittävät opettajan oman suhtautumisen ja oppilaitostensa ohjeiden lisäksi TE-toimiston linjaukset. Varsinkin työvoimapoliittisessa kotoutumiskoulutuksessa on olennaista, että sen toiminta orientoi opiskelijoita työmarkkinoille, ja on yhdenmukaista niiden normien kanssa. Tällöin esimerkiksi uskonnollista juhlapäivää ei lähtökohtaisesti pidetä hyväksyttävänä poissaolon syynä, eikä perjantairukousta varten saisi lähteä moskeijaan kesken opiskelupäivän.
Entä millaisena suomalainen katsomuskulttuuri ja uskonnollisuus sekä niiden näkyvyys yhteiskunnassa esitetään? Tyypillisesti tässä yhteydessä keskustellaan suomalaisista juhlapäivistä, joista valtaosalla on kristillinen tausta – vaikka opettajat samalla toteavat suomalaisten olevan varsin etääntyneitä pyhien uskonnollisesta merkityksestä, ja että yleisesti niihin suhtaudutaankin lähinnä lomapäivinä. Juhlapyhiä pidetään kuitenkin yhteisesti jaettuna kulttuurina, jonka ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen. Monesta haastattelemastani kouluttajasta oli myös tärkeää kertoa, että vaikka valtaosa suomalaisista edelleen kuuluu kirkkoon, vain harvat osallistuvat säännöllisesti jumalanpalveluksiin, ja myös ateisteja on paljon. Katsomuskysymyksiä he pitävät suomalaisessa yhteiskunnassa yksityisasioina. Uskonnon- ja katsomuksenvapauden käsittelyssä korostuukin sen negatiivinen ulottuvuus: mihinkään ei tarvitse uskoa.
Maahan muuttaneiden aikuiskoulutuksissa katsomusaiheet näyttäytyvät yhtäältä ”toisen” – yleensä muslimien – katsomuksen kohtaamisen näkökulmasta, toisaalta taas ”oman”, jonkinlaisen yleissuomalaisen katsomuskäsityksen jakamisena. Tämä toisen ja oman välinen jaottelu kätkee sisäänsä myös jaon julkiseen ja yksityiseen tai näkyvään ja näkymättömään. Kouluympäristössä islamin harjoitus tulee julkiseksi ja näkyväksi, minkä nähdään olevan ristiriidassa suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan käsityksen kanssa, jossa uskonto sijoitetaan yksityisen alueelle ja siksi ennemmin koulun ulkopuoliseen aikaan. Jaottelu ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen, sillä huolimatta suomalaisen uskonnollisuuden oletetusta yksityisyydestä, sen keskeisiä merkitsijöitä ovat esimerkiksi yhteisenä, jaettuna kulttuurina pidetyt juhlapyhät.