Passiiviset ortodoksit arvostavat kirkon perinnettä ja jumalanpalvelusta

Lukuaika: 3 min.

Uskonnollisuus on Suomessa vähentynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös kirkon toimintaan osallistuminen on matalalla tasolla. Moni passiivinen kristitty kuitenkin pysyy kirkon jäsenenä. Mitä kirkon jäsenyys heille merkitsee? Tähän vastaa osaltaan Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus, jossa tutkittiin passiivisten ortodoksien käsityksiä kirkon jäsenyydestä, kirjoittaa käytännöllisen teologian apulaisprofessori Pekka Metso.

Kirkon jäsenyyttä selittävät tekijät

Itä-Suomen yliopiston tutkijat Mikko Punkki ja Pekka Metso ovat tutkineet jäsenyyden ja osallistumisen merkityksiä Suomen ortodoksisen kirkon 20–45-vuotiaitten passiivisten jäsenten keskuudessa. Tutkimus osoitti, että kirkkoon kuulutaan kolmesta tärkeäksi koetusta syystä.
Ensinnäkin kirkon jäsenyys tarjoaa mahdollisuuden osallistua sakramentteihin ja pyhiin toimituksiin elämän taitekohdissa. Kirkon jäsenyyteen liittyy silloin arvostus etenkin kasteen, kirkollisen avioliittoon vihkimisen ja kirkollisen hautauksen saamista kohtaan. Myös toimituksien kautta koettu sukuyhteys koettiin tärkeäksi.
Toiseksi passiiviset ortodoksit pitävät tärkeänä mahdollisuutta osallistua jumalanpalveluselämään. Vaikka kirkossa käytäisiin vain harvoin tai ei juuri lainkaan, kirkon jäsenyys kuitenkin mahdollistaa osallistumisen jumalanpalvelukseen ja etenkin ehtoolliselle. Harvoinkin tapahtuvaan kirkossa käymiseen liittyi vastaajilla omakohtaisia, tärkeäksi koettuja hengellisiä merkityksiä. Sen sijaan jumalanpalvelusyhteisön osallisuus eli kirkon jäsenyyden sosiaalisten suhteiden merkitys jäi passiivisten kirkon jäsenten käsityksissä vähäiseksi.
Kolmas kirkon jäsenyyttä selittävä tekijä on ortodoksisen perinteen arvostaminen. Kirkon traditio koetaan tärkeäksi, vaikka kirkon toimintaan ei osallistuttaisikaan tai kirkkoinstituutioon suhtauduttaisiin kriittisesti. Vastaajat kuvasivat jäsenyyden synnyttämää tunnesidettä kirkkoon muun muassa luonnehtimalla kirkkoa hyväksi, tärkeäksi ja rakkaaksi. Passiivisten jäsenten keskuudessa kirkon arvostaminen kertoo enemmän kirkon ja perinteen kuin kirkkoinstituution arvostuksesta.

Passiiviset ortodoksitkin arvostavat kirkon perinnettä ja pitävät tärkeänä mahdollisuutta osallistua kirkon sakramentteihin – etenkin ehtoolliselle. Kuva: Charlotte90T via Flickr

Passiivisuuden syyt

Tutkimus paljasti syitä, jotka selittävät passiivisten kirkon jäsenten vähäistä osallistumista oman kirkkonsa toimintaan. Yleisimmin esiintyviä syitä ovat kiire, kokemus ulkopuolisuudesta ja yksilön poikkeaminen kirkon edustamista arvoista. Lisäksi perhe, työ ja harrastukset estävät osallistumasta seurakunnan toimintaan, jota järjestetään hankalaksi koettuina ajankohtina. Toisin sanoen, oman elämän ja elämäntilanteen sovittaminen kirkon elämänrytmiin ja tarjolla olevaan toimintaan on hankalaa. Myös kirkon koettu konservatiivisuus pitää osan jäsenistä etäällä toiminnasta, vaikka samalla moni vastaaja arvostaa kirkon muuttumattomuutta arvokysymyksissä.

Tutkimus osoitti, että moni passiivinen ortodoksi on kokenut yksinäisyyttä yrittäessään etsiä vahvempaa yhteyttä seurakuntaan. Toimintaan osallistuminen ei ole useinkaan tarjonnut kokemuksia yhteydestä seurakuntaan ja toisiin seurakuntalaisiin. Henkilökohtaisella tasolla passiivisten ortodoksien kokemus yhteydestä ja osallisuudesta kirkkoon on ohutta.

Passiiviset kirkon jäsenet tutkimusaineistossa

Tutkimusaineisto muodostui vuoden 2018 ja 2019 taitteessa kerätystä lomakekyselystä, joka kohdennettiin 20–45-vuotiaille ortodoksisen kirkon jäsenille. Kaikkiaan vastauksia saatiin 243, joista passiivisia oli 74 vastaajaa.
Passiivisuuden kriteeriksi määriteltiin vähäinen osallistuminen seurakunnan toimintaan yhden kalenterivuoden aikana. Passiivisiksi luokitellut vastaajat kertoivat osallistuneensa johonkin seurakunnan toimintamuotoon tuona aikana enintään muutaman kerran tai ei kertaakaan. Aineistossa passiivisuuden määritelmän täyttävä keskivertoedustaja on korkeakoulutettu 31-vuotias suomenkielinen pääkaupunkiseudulla asuva nainen, joka on lapsena kastettu ja naimisissa.
Enemmistö tutkimukseen osallistuneista oli kirkon toimintaan verrattain aktiivisesti osallistuvia ortodokseja. Aktiivisen ortodoksin profiili vastaa lähes identtisesti passiivisen profiilia, ainoa merkittävä ero on keskimääräisen aktiivisen kirkon jäsenen korkeampi ikä (35 vuotta).

Yhteisöllisyyden ongelma ortodoksisessa kirkossa

Kentien yllättäen aktiiviset ortodoksit kertoivat samanlaisesta yksinäisyyden kokemuksesta seurakunnassa kuin passiiviset. Yhteisöllisyyden ongelmat työntävät myös aktiivisia jäseniä kauemmas kirkosta. Kyseessä näyttää olevan merkittävä ongelma Suomen ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksisen kirkon piirissä on tiedostettu, että nuoret ja nuoret aikuiset jäävät seurakunnan toiminnassa helposti sivuun, ja yhteisöllisyyden vahvistamista on korostettu kirkon viimeaikaisissa strategioissa.
Arkkipiispa Leo on luonnehtinut 20–45-vuotiaita ”kirkkosuhteessaan liikkuvaiseksi ikäryhmäksi”. Ortodoksisesta kirkosta erotaan eniten kyseisinä ikävuosina. Samalla juuri 20–45-vuotiaissa on eniten kirkkoon liittymisiä. Vuonna 2021 ortodoksisesta kirkosta erosi 896 ihmistä ja siihen liittyi 589 ihmistä muuten kuin lapsikasteen kautta.
Tutkimuksen tuloksista aukeaa näkökulmaa kirkon jäsenkehitykseen. Kirkkosuhteessa liikkuvaisten ikäryhmään kuuluvien passiivisten ortodoksien passiivisuus ei ole yksiselitteistä kirkosta poissaolemista. Siihen sisältyy jäsenyyden merkityksen pohdintaa ja kirkon toiminnan seuraamista sekä satunnaisia yhteyksiä seurakuntaan. Vaikka suhde kirkkoon on olemassa, se ei näy osallistumisena.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että passiivisissa ortodokseissa on potentiaalia osallistua nykyistä aktiivisemmin seurakuntaelämään. Monet passiiviset 20–45-vuotiaat ortodoksit ovat potentiaalisia tulevaisuuden seurakunta-aktiiveja. Jää nähtäväksi, millä tavoin Suomen ortodoksisen kirkon piirissä jatkossa panostetaan seurakuntayhteisöjen osallistuttavuuteen. Sillä tavoin passiivisia jäseniä voitaisiin saada mukaan toimintaan ja pitää nyt aktiiviset mukana jatkossakin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Passiiviset ortodoksit arvostavat kirkon perinnettä ja jumalanpalvelusta

  1. Esko Nikander sanoo:

    Todella tärkeä aihe. Aktiivisimpia vuosiaan elävien ja usein pitkien matkojen takana elävien jäsenten hengellisten tarpeiden hoitaminen vaatii kirkolta heidän luonnolliseen elinpiiriinsä asettumista. Hyvänä esimerkkinä on porotorstai, jossa kansanjuhla aloitettiin lyhyehköllä rukouhetkellä.Tätä mallia on mahdollista modifioida moneen ympäristöön. Paljon olisi parannettavaa tavassa tiedottaa papin kutsumisesta kotiin lasten jne juhlapäivinä. Ilahduttavaa on ollut aktiivisuus ja osaaminen (Tampere esim) nettiin tuotetussa materiaalissa. Ortodoksisuus on elämäntapa, mitä sinänsä toive ’srkn toimintaan osallistumisesta’ kuvaa jotenkin vajaasti vain erillisenä elämänpiiristä.

Kommentointi on suljettu.