Suomen ruotsinkielistä rahvaanperinnettä on kerätty 1800-luvun lopulta lähtien länsirannikon ruotsinkielisiltä alueilta. Aineistoa säilytetään Svenska litteratursällskapetin arkistossa Helsingissä ja Vaasassa. Aineistosta on tehty myös Finlands svenska folkdiktning -julkaisu, joka on vapaasti luettavissa netissä. Kuva-, nauhoite- ja tekstiaineisto tarjoavat mielenkiintoisen katsauksen suomenruotsalaisiin uskomuksiin ja kertomuksiin sadan vuoden takaa, kirjoittaa uskontotieteen väitöskirjatutkija Karolina Kouvola.
Juhannuksen vieton alkulähteistä Suomessa ei ole kirjoitettua tietoa, mutta viimeistään keskiajalla keskikesän juhla sai kristillisiä sävyjä Johannes Kastajan muistopäivän myötä. Juhannuksen perinteet ovat kuitenkin syvemmällä historiassa, sillä vuoden valoisinta yötä on juhlittu syömällä ja juomalla hyvin vuosisatoja. Keskikesän juhlaan liittyi kertomusten mukaan vielä 1800- ja 1900-luvun vaihteessa hyvin paljon tapoja, joiden avulla pyrittiin juhlistamaan kesää, mutta myös turvaamaan omaa onnea sekä ennustamaan tulevaisuutta erilaisin taioin. Ruotsinkielisillä alueilla pihoille pystytettiin jo sata vuotta sitten majstång eli juhannussalko, joka on kuvastanut peltojen hedelmällisyyttä ja kasvuvoimaa. Juhannussalon ulkonäkö vaihtelee paikkakunnalta toiselle. Yhteistä juhannussaloille on, että niiden ympärillä tanssitaan ja lauletaan koko kylän voimin.
Juhannussalon kruunu Maarianhaminasta vuodelta 1911.
Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland
Juhannusyö ja juhannuspäivä olivat pyhiä suomenruotsalaisen maalaisväestön keskuudessa. Uusmaalaisen uskomuksen mukaan edes vaatteet eivät saaneet olla ruohikolla kuivumassa ulkona juhannusyönä, sillä muutoin ne menisivät piloille. Juhannusyön aikana pystyi näkemään harvinaislaatuisesti tulevaisuuteen. Muuttaessa talot laitettiin kirjaimellisesti pakettiin, ja uudelleen rakennettiin seuraavalla kotitilalla hirsiin tehtyjen merkintöjen avulla. Kun rakennusta oli muutettu paikalta toiselle kolme kertaa, oli siinä enemmän taikavoimia kuin tavallisessa talossa. Juhannusyönä kannatti kiivetä tällaisen kolmesti muutetun talon katolle, sillä sieltä pystyi näkemään esimerkiksi tulevan vuoden tapahtumat, tulevan sulhasensa tai morsiamensa tai sai tietoonsa tulevien aikojen salaisuuksia.
Keskikesällä luonto on hehkeimmillään ja niin myös ihmiset. Juhannus on siis erinomainen aika ennustaa tulevaa kumppania. Sydämen valittua selvitettiin muun muassa ohran tai rukiin avulla. Kylän nuoret naiset menivät ohra- tai ruispelloille ja ottivat vähintään kolme kortta mukaansa. Niihin sidottiin erivärisiä villalankoja, jotta voitaisiin nähdä mikä korsista kasvaisi yön aikana pisimmälle. Korren ympärille sidotun langan väri kertoisi, mitä tulevana vuotena neidolle olisi luvassa. Jos mustalla langalla sidottu olisi kasvanut, tulisi surua, vihreällä langalla rakkautta, punaisella häät ja keltaisella siveettömyyttä. Kenties hieman helpommalla pääsi, kun meni juhannusyönä lähteelle. Lähteellä saattoi nähdä tulevan kumppanin useammallakin eri tavalla. Kumppani saattoi polskutella keskeltä lähdettä, kun tarpeeksi kauan odotti tai sitten hänen kuvansa pystyi näkemään, kun katsoi kultasormuksen läpi lähteeseen.
Myös turpeen avulla voitiin nähdä tulevaan. Juhannusaattona nostettiin turvetta maasta auringon laskiessa ja asetettiin se takaisin paikalleen. Jos aamulla ennen auringonnousua turpeen alla oli eläin, pääsi ennusteen tekijä seuraavana vuotena naimisiin. Jos turpeen alla oli muurahainen, saisi itselleen ahkeran miehen, jos taas kovakuoriainen, olisi tuleva sulho seppä. Maatalousyhteisössä jokaisen työpanos suvunjäsenten elättämiseksi oli tärkeä, sen takia tulevan kumppanin taidoilla ja ahkeruudella oli suuri merkitys. Elannon tullessa maasta oli tärkeää tietää myös tulevasta säästä. Koska Ilmatieteenlaitosta ei ollut, piti tulevaa yrittää ennustaa tunnetuista ennusmerkeistä. Jos juhannus oli sateinen, tarkoitti se sitä, että loppukesäkin tulisi olemaan kostea. Juhannuksena oli hyvin valoisaa, mutta jos juhannuksen jälkeen tulisi varhain pimeitä tai synkkiä päiviä, tarkoitti se myrskyisää syksyä.
Fäktar-ukko sijoitetaan juhannussalon latvaan, josta se heiluttelee käsiään tuoden maanviljelykseen onnea tulevalle vuodelle. Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland
Jos pelkät sääennusteet eivät riittäneet tulevan elannon varmistamiseksi, voitiin turvautua vahvempaan magiaan. Länsisuomalaisena ajatuksena oli, että maailmassa on vain rajallinen määrä onnea. Naapurin parempi menestys oli siis automaattisesti toisilta pois. Onneksi oli keinoja, joilla tuota onnea pystyi varastamaan hieman itselleen – kunhan ei jäänyt kiinni. Juhannusiltana emäntä saattoi lähteä alasti ulos muiden nukkuessa ja mennä naapurin kasteesta märälle pellolle. Sieltä tuli viedä heinää omille lehmille, jotta saisi niille paremman maito- ja voionnen seuraavalle vuodelle. Hieman helpompi tapa saada maito-onnea etenkin sellaisena viileänä juhannusyönä, kun ei viitsinyt alasti juoksennella, oli laittaa heinätuppo ulos ja antaa kasteen tulla sen päälle. Tämä heinätuppo syötettiin lehmille näiden poikiessa. Kummassakin näissä taioissa korostettiin pyhänä juhannusyönä tulevaa kastetta, jossa oli voimaa enemmän kuin tavallisen yön jälkeisessä kasteessa.
Juhannuksessa tuntuu edelleen olevan omanlaistaan taikaa. Vaikka lomaa ei olisi kuin yksi päivä viikonlopun lisäksi, monet suuntaavat silti mökille rentoutumaan hyvän ruuan ja seuran parissa.