Mitä yhteistä on Akseli Gallen-Kallelan, Meri Genetzin, Hugo Simbergin ja Edwin Lydénin taiteessa? Heidän teoksistaan löytyy runsaasti spiritualismiin, teosofiaan ja muihin esoteerisiin virtauksiin liittyviä elementtejä, kertoo Salatun tiedon tie -taidenäyttelyn kuratoinut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen. Hän toimii tutkijana monitieteisessä, Koneen säätiön rahoittamassa Uuden etsijät -hankkeessa.
Tuijotan Meri Genetzin vuonna 1938 maalaamaa Omakuvaa. Hurjat, vihreänhehkuiset silmät vastaavat katseeseeni intensiivisesti ja vaativasti. Ne haastavat ja porautuvat sisään – ja samalla pakottavat hiljalleen kääntämään katseen omaan itseen. Maalaus toimii peilinä, josta tuijottavat takaisin vieraan kasvot. Voin kuitenkin tunnistaa niistä jotain häiritsevällä ja liikuttavalla tavalla tuttua.
Havahdun maalauksen nostattamiin kylmiin väreisiin. Irrotan itseni vihreästä katseesta ja palauttelen mieleeni alkuperäistä tehtävääni: koetan löytää maalaukselle oikean paikan huoneesta, johon olemme kantaneet kolmetoista muutakin teosta. Eletään hektistä ripustusviikkoa. Meri Genetzin Omakuva on yksi niistä maalauksista, joita olen etsinyt ja valinnut osaksi Salatun tiedon tie -taidenäyttelyä.
Meri Genetz: Omakuva, 1938, yksityiskokoelma. Kuva: Matias Uusikylä.
Villa Gyllenbergissä kesäkuun alussa avautuva näyttely käsittelee taiteen ja esoteerisuuden välisiä yhteyksiä. Meri Genetz (1885–1943) lukeutuu näyttelyn vähemmälle huomiolle jääneisiin modernistitaiteilijoihin, jonka mielenkiintoinen elämäntarina ja taide ansaitsivat tulla paremmin tunnetuksi. Värikylläisiä teoksia maalannut nainen tutki intohimoisesti muun muassa astrologiaa ja kabbalaa.
Salatun tiedon tie -näyttely on yksi niistä hankkeista, jotka ovat versoneet väitöstutkimuksestani ja sen pohjalta julkaistusta Totuudenetsijät -tietokirjastani (Vastapaino 2019). Syvennyin niissä esoteerisuuden rooliin Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin lukeutuvien Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) , Pekka Halosen (1865–1933) ja Hugo Simbergin (1873–1917) taiteessa. Heidän teoksistaan löytyy runsaasti muun muassa spiritualismiin, teosofiaan ja parapsykologiaksi myöhemmin kutsuttuun psyykkiseen tutkimukseen liittyviä elementtejä, joihin ei aiemmin ole juuri osattu kiinnittää huomiota. Tutkimukseni osoittaa Suomen kultakauden taiteen olleen monin paikoin esoteerisuuden kyllästämää.
Salatun tiedon tie -näyttelyä kuratoidessani olen saanut mahdollisuuden katsoa laajemmalle – niin taiteilijoiden kuin ajan suhteen. Esoteerisuus ei vaikuttanut ainoastaan 1900-luvun vaihteen taiteilijoihin. Se kiinnosti monia myöhempiä taiteilijoita ja voi hyvin esimerkiksi maailmansotien välisellä ajalla. Näyttelyssä on mukana useita taiteilijoita, jotka sitoutuivat muun muassa vapaamuurariuteen, antroposofiaan tai kotimaista teosofiaa edustavaan Ruusu-Ristiin. Kaikki eivät kuitenkaan halunneet liittyä esoteerisiin yhteisöihin, vaan jäivät itsenäisemmiksi totuudenetsijöiksi. He hakivat vastauksia elämän ja kuoleman mysteereihin useista esoteerisuuden lähteistä – niin kuin Meri Genetz tai vaikkapa Hugo Simberg.
Taidetta ja esoteerisuutta on tutkittu innokkaasti viime vuosina. Sen ansiosta on havahduttu entistä selvemmin siihen rooliin, joka esoteerisuudella on ollut monien kuvataiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien elämässä. Taiteen ja esoteerisuuden kytköksiä ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta jäljittää. Teosten esoteerisuus voi konkretisoitua esimerkiksi viittauksina niihin suhteellisen vakiintuneisiin kuvastoihin, joita käytetään alkemiassa, vapaamuurariudessa tai vaikkapa Tarot-korteissa. Toisaalta esoteerisuus voi kietoutua myös taiteen tekemisen prosesseihin tai materiaalien valintaan. Koska esoteerisuuteen liittyviä käsityksiä ja kuvastoja ei tunneta erityisen hyvin, jäävät yhteydet helposti huomaamatta myös taiteentutkijoilta. Monilta osin taiteen ja esoteerisuuden tutkimus onkin vasta aluillaan.
Esoteerisuuteen liittyy oleellisesti ajatus initiaatiosta ja siihen kietoutuvasta henkisestä kehityksestä. Niiden uskotaan muuttavan kokijaansa ja johtavan uudenlaisen henkisen tiedon äärelle. Villa Gyllenbergin näyttely avaa kokemuksellisesti tätä teemaa. Se houkuttelee kävijän mukaan kuvitteelliseen initiaatioon, johon olen ammentanut aineksia muun muassa vapaamuurariudesta, teosofiasta sekä 1800-luvun esoteerisesta kaunokirjallisuudesta.
Monet taiteilijat innostuivat ranskalaisen teosofikirjailija Eduard Schurén Suuret vihityt -romaanista (1889), joka kertoo eri uskontoja yhdistävästä salatusta viisaudesta ja sitä säilyttäneistä mestareista. Toinen initiaatioteeman kannalta kiinnostava teos on Edward Bulver-Lyttonin Zanoni (1842). Siinä kokeneempi, kuolematon mestari opastaa salattua viisautta etsivää kokelasta tutkimaan ensin itseään ja omaa sisintä, sillä se avaa polun henkiseen tietoon.
Samankaltaiseen prosessiin imaisee katsojansa myös Genetzin Omakuva. Esoteerisuuteen liittyvässä itsetutkiskelussa ei kuitenkaan ole kyse narsistisesta omaan napaan tuijottamisesta, vaan pikemmin jonkin yleisinhimillisen ja yksilöllisen ylittävän tarkastelusta.
Salatun tiedon tie -näyttelyssä Genetzin Omakuva asettuu osaksi fiktiivistä kertomusta, jota tukevat sen ympärille luotu arkkitehtuuri, äänimaailma ja installaatiot. Kuvitteellisen initiaation keskiössä ovat kuitenkin esoteerisuudesta kiinnostuneiden taiteilijoiden teokset: Genetzin intensiivisesti tuijottavat kasvot, Edvin Lydénin (1879–1956) maalliset naamionsa hylännyt Ihminen (n. 1935, yksityiskokoelma) ja Akseli Gallen-Kallelan Ad Astran (1907, Villa Gyllenberg) neito, joka kurkottaa kohti avointa universumia.
Akseli Gallen-Kallela: Ad Astra, 1907, Villa Gyllenberg / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö. Kuva: Matias Uusikylä.
Hugo Simberg kirjoitti kerran, että parhaimmillaan taide kuljettaa meidän toisaalle ja avaa eteemme toisenlaisen maailman. Hän halusi uskoa, että henkisemmän taiteen tekijä voi siirtää omia tunteitaan ja ajatuksiaan teoksiinsa, jotka välittyvät niistä edelleen näkyjen ja suggestion tavoin katsojille. Taiteesta tulee tällöin eräänlainen telepaattinen väylä, joka tarjoaa mahdollisuuden kokea jotain taiteilijan uskomus- ja tunnemaailmasta.
Taiteen arvokkaimpiin ominaisuuksiin lukeutuu kyky koskettaa, liikuttaa ja lumota meidät. Jos osaamme antautua kuville, kirjoituksille ja sävelille, ne saattavat temmata meidät arvaamatta mukaansa ja avata hienovaraisesti ja joskus kipeämminkin polun johonkin ihmisille yhteiseen – tuntemuksiin, kysymyksiin ja kipupisteisiin, jotka meistä jokainen voi ainakin etäisesti tunnistaa.
Toivon, että jotain tämänkaltaista Salatun tiedon tie -näyttely voisi kävijöille mahdollistaa. Parhaimmillaan se tarjoaa välähdyksen esoteerisuuden maailmasta sellaisena, ettei se tunnu vieraalta tai oudolta. Tällainen kokemus voisi luoda tilaa myös ymmärrykselle jatkuvasti monimuotoistuvassa maailmassa, jossa elämämme väistämättä erilaisten uskomusten ja katsomusten keskellä.