Lukuaika: 3 min.

Uskontotiede ja laajemmin uskonnontutkimus tarjoavat ympäristökeskustelulle vielä toistaiseksi varsin marginaalisesti hyödynnettyjä käsitteitä ja näkökulmia, kirjoittavat uskontotieteen väitöskirjatutkija Mikko Kurenlahti ja uskontotieteen yliopistonlehtori Heikki Pesonen. Nämä käsitteet ja näkökulmat voivat osaltaan edistää ymmärrystä erilaisten katsomuksellisten tekijöiden moninaisista kytköksistä aikamme kestävyyshaasteisiin.

Viime vuosikymmeninä laajempaan tietoisuuteen nousseet globaalit ympäristöongelmat, kuten ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen sekä voimakkaasti kasvanut lajien sukupuutto, ovat pakottaneet sekä maallisia että uskonnollisia ihmisyhteisöjä uudelleenarvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen. Näissä yhteyksissä esille nousee usein myös monin tavoin maailmankatsomuksellisia kysymyksiä liittyen esimerkiksi hyvinvoinnin ja inhimillisen kehityksen merkitykseen sekä tapoihin rakentaa kestävämpiin elämäntapoihin nojaavaa kulttuuria.

Lähtökohtaisesti ”ympäristö” on monin tavoin hankala ja jopa harhaanjohtava käsite, joka saattaa viedä ajatukset huomattavan kapealle osa-alueelle. Uskontotieteellisessä, kuten muussakaan ihmistieteellisessä ympäristötutkimuksessa, ei tulisi ajatella olevan kyse ainoastaan esimerkiksi ihmisten luontosuhteen tutkimisesta vaan laaja-alaisemmin inhimillisen kulttuurin moninaisista vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteista meitä ympäröiviin ekologisiin rakenteisiin. Esimerkiksi juomakelpoinen vesi, hengityskelpoinen ilma, vakaa ilmasto ja elinkelpoiset maa-alueet ovat paitsi ekologisia kysymyksiä myös inhimillisen hyvinvoinnin perusedellytyksiä.

Ekologista ja sosiaalista kestävyyttä ei käytännössä voidakaan erottaa toisistaan, vaan ympäristökysymykset asettuvat usein keskeiseen rooliin pohdittaessa esimerkiksi erilaisia ihmisoikeus- ja oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Näissä yhteyksissä yksi uskontotieteellisen ympäristötutkimuksen peruslähtökohdista on huomio siitä, että uskonnot vaikuttavat yhä edelleen vähintään satojen miljoonien ihmisten uskomuksiin, eettisiin käsityksiin ja näistä seuraavaan toimintaan. Vastaavasti yhä useammat käytännön ympäristötoimijat ymmärtävät uskonnollisilla yhteisöillä olevan potentiaalisesti merkittävä rooli yhteiskunnallisten kestävyyshaasteiden ratkaisemisessa.

 

Hyvä, paha pyhyys

Suomen evankelisluterilaisen kirkon energia- ja ilmastostrategia ”Hiilineutraali kirkko 2030” on esimerkki uskonnollista argumentaatiota ja yleisempää ympäristötietoisuutta yhdistävästä innovaatiosta. Siinä kestävää elämäntapaa edistävä ja ilmastonmuutosta hillitsevä toiminta sidotaan yhteen kristillisen arvopohjan ja seurakuntien käytännön elämän kanssa. Kiitollisuuden Jumalan lahjoista kuvataan johtavan sekä elämän että luomakunnan kunnioittamiseen ja kohtuullisen elämäntavan etsimiseen. Näkökulma edustaa omalla tavallaan pyrkimyksiä tavoittaa meitä ympäröivän aineellisen maailman arvo liittämällä tähän käsityksiä pyhyydestä ja erityislaatuisesta kunnioituksesta. Vastaavanlaisia tavoitteita ilmenee usein myös puhtaasti maallisen ympäristökeskustelun yhteydessä.

Uskonnollisten ajatusten rooli ympäristöarvojen muotoutumisessa vaatii kuitenkin jatkuvasti lisää tutkimusta, sillä esimerkiksi jaetut käsitykset luonnon tai tietyn luonnonkohteen pyhyydestä eivät suoraan tarkoita käytännön ympäristötyön tai ekologisen kestävyyden edistämistä. Uskonnolliset arvot ja uskomukset saattavat tietyissä yhteyksissä osallistua kestävämpien elämäntapojen vakiintumiseen, mutta yhtä lailla käsitykset ympäristön pyhyydestä saattavat vaikeuttaa ympäristönsuojelullisten tavoitteiden saavuttamista.

Esimerkiksi Intian Ganges-jokea pidetään hindulaisuudessa Ganga-jumalattaren inkarnaationa, joka kuvataan äitinä, puhdistajana ja kaiken elämän ylläpitäjänä. Jokea palvotaan ja sen äärellä toteutetaan monenlaisia uskonnollisia toimintoja ja rituaaleja. Gangesissa kylpemisen uskotaan johtavan lähemmäksi vapautumista uudelleensyntymisen kiertokulusta. Tästä syystä myös pyhiinvaeltajat saattavat kulkea pitkiä matkoja tuodakseen menehtyneiden sukulaistensa tuhkat Gangesiin. Vaikka joki on uskonnollisesta näkökulmasta mitä selkeimmin pyhä, ja siihen liittyy erityislaatuista kunnioitusta, on Ganges tästä huolimatta äärimmäisen saastunut.

Sen lisäksi, että miljoonat ihmiset kylpevät Gangesissa päivittäin, jokeen lasketaan jätevesiä Intian kaupunkien viemäreistä sekä kemiallisia jätteitä. Gangesin varrella tehdään myös polttohautauksia, joiden yhteydessä jokeen lasketaan osittain palaneita ruumiita. Gangesin pitkälle edennyttä saastumista selittääkin osaltaan nimenomaan uskonnollinen argumentaatio, jonka mukaan Ganges on jumalattaren inkarnaationa ja pyhänä jokena spirituaalisesti puhdas. Joen materiaalisella saastumisella saatetaan uskoa olevan vain väliaikaisia vaikutuksia, sillä Ganga-jumalatar, ”hyvä äiti”, antaa lapsilleen anteeksi ja puhdistaa näiden tekemät sotkut. Tästä näkökulmasta jokea ei viime kädessä edes pystytä saastuttamaan.

Tilanne ilmentää hyvin sitä, miten luonnonympäristöä kunnioittavat uskonnolliset arvot eivät välttämättä ole suoraan yhteensopivia ympäristönsuojelullisten arvojen kanssa, vaan saattavat merkittäviltä osin myös vaikeuttaa käytännön ympäristötyötä. Se, että ihmiset palvovat Gangesia jumalattarena ja pyhänä ei käänny – ainakaan helposti – ympäristönsuojelulliseksi toiminnaksi.

 

Monimuotoinen tutkimuskohde

Käytännössä uskonnon ja esimerkiksi yhteiskunnallisen tai ekologisen kestävyyden välinen suhde on ymmärrettävä monin tavoin kompleksiseksi, laaja-alaiseksi ja usein myös ristiriitaiseksi. Vastaavasti aihepiirin uskontotieteellinen tutkimus onkin hyvin monimuotoista. Tutkimuksissa saatetaan olla kiinnostuneita miten esimerkiksi tietyt luonnonilmiöt ja -ympäristöt, kuten tulivuoren läheisyys tai tietynlaisen eläimistön läsnäolo, heijastuu paikallisissa uskomuksissa. Toisaalta uskomusten avulla saatetaan myös pyrkiä kontrolloimaan ympäröivää maailmaa, esimerkiksi säätelemällä tietyn saaliseläimen metsästystä liittämällä tähän käsityksiä erityislaatuisesta pyhyydestä. Kiinnostuksen kohteina saattavat olla myös ympäristökysymyksiin linkittyvien ilmiöiden, kuten ympäristöliikehdinnän, veganismin tai kuluttajuuden, uskonnonkaltaiset piirteet. Oman tutkimuskohteensa tarjoavat myös uskontoperinteiden tavat reagoida kasvaneeseen huoleen maailman tilasta esimerkiksi muodostamalla uudenlaisia, ympäristötietoisuuden värittämiä tulkintoja omasta traditiosta.

Ympäristön ja uskonnon välinen suhde täytyykin ymmärtää jatkuvana avoimena prosessina, jota voidaan tarkastella hyvin monenlaisista näkökulmista. On tärkeää ymmärtää, että ekologinen ja sosiaalinen todellisuus väistämättä vaikuttavat toinen toisiinsa, jolloin myös uskonnollisuus merkittävillä tavoilla ihmiselämään liittyvänä ilmiönä kytkeytyy monin tavoin osaksi niin globaaleja kuin paikallisiakin ympäristökysymyksiä.

 

Kirjoitus pohjautuu kirjoittajien yhteisartikkeliin ”Ympäristökysymys” Gaudeamuksen julkaisemassa tietokirjassa ”Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia” (2020): https://www.gaudeamus.fi/uskontotieteenilmioitajanakokulmia/