Lukuaika: 3 min.

Tammikuun loppupuolella Rovaniemellä pidettiin Uskontolukutaitoa moniarvoisessa yhteiskunnassa käsittelevän Argumenta-hankkeen tapahtuma, jossa puhuttiin uskontolukutaidon merkityksestä politiikan ja yhteiskunnan tutkimuksessa. Mutta miksi uskonnoista pitäisi ylipäänsä enää puhua 2020-luvun Suomessa? Tätä kysyy Tuomas Leppiaho, valtio-opin opiskelija Lapin yliopistosta, joka valmistelee pro gradu -työtä maailmanloppujen poliittisesta teologiasta.

Jo kauan on puhuttu uskontojen merkityksen hiipuneen yhteiskunnissa kautta maailman. Toisaalla kehityksen on nähty olevan vahvempaa kuin muualla, mutta erityisesti länsimaissa uskontojen yhteiskunnallisen roolin on nähty olevan murroksessa ja uskontojen merkityksen olevan vähenemässä. Rovaniemen Argumenta-tilaisuuteen osallistuneiden tutkijoiden näkökulma asiaan on kuitenkin toisenlainen: uskonnoilla on edelleen huomattavaa merkitystä yhteiskunnillemme. Lapin yliopistolle kokoontunut tutkijaseminaari välitti luennoissaan neljä erilaista näkökulmaa siihen, miten uskonnot näkyvät ja vaikuttavat edelleen yhteiskunnissamme. Tallenne tutkijaseminaarista löytyy täältä.

 

Kuulumisen kuvat ja tilat

Päivän ensimmäisessä luennossa tohtori Mariecke van der Berg Utrechtin yliopistosta käsitteli ruotsalaisen Elisabeth Ohlsonin valokuva- ja taideprojektia Ecce Homoa. Näyttely avattiin vuonna 1998 Tukholmassa, josta se myöhemmin samana vuonna päätyi Uppsalan tuomiokirkkoon. Vuonna 2012 se pystytettiin Belgradiin, joskin tämä jäi lyhytkestoiseksi siitä syntyneen kohun vuoksi. Ecce Homon teoksissa Jeesuksen elämää kuvataan LGBTI-yhteisön näkökulmasta: Jeesus lohduttamassa Aids-potilasta, viimeisellä ehtoollisella opetuslapset ovat drag-artisteja, ja ristiinnaulitsemisessa uhri on vaihtunut homofobisen väkivallan uhriksi.

Näyttely teoksineen herätti kiivasta keskustelua, mutta myös ristiriitaisia tunteita. Osalle kuvat olivat jumalanpilkkaa, häpäisevä isku pyhimpiä arvoja vastaan – tai vain ”huonoa teologiaa”. Samaan aikaan valokuvat kuitenkin välittivät toisille erilaisen viestin: Jeesuksen rakkaus ei ole vain ”toisia” varten, vaan se ulottuu kaikille. Seksuaalivähemmistöjen keskuudessa kuvattu Jeesus välittää kuvan siitä, kuinka myös vähemmistöt, joiden ei aina ole koettu kuuluvan kirkon pariin, voivat löytää kirkosta ja uskonnosta heille itselleen sopivan tilan.

Samankaltaisen viestin välitti tohtori Georgios Trantas Astonin yliopistosta. Hän esitteli kreikkalaisortodoksien muuttoliikkeiden synnyttämän kirkkoestetiikan merkityksellisiä ulottuvuuksia ja kuinka näissä taideteoksissa kuvataan paikkaan kuulumisen, muuttoliikkeen ja historiallisen jatkuvuuden teemoja. Trantaksen mukaan kirkkomaalaukset, joissa kirkko kuvataan osana ympäröivää, modernia maailmaa kuvastavat sitä, kuinka kielellisistä, uskomuksellisista ja näkemyksellisistä eroista huolimatta yhteenkuuluminen ja yhteen sopiminen on mahdollista. Vaikka kulttuuriset ja näkemykselliset erot voivat erottaa ihmisryhmiä toisistaan, kaikilla meillä on silti tarve ja tahto tuntea kuuluvamme siihen tilaan ja paikkaan, jossa me elämme.

Molemmat luennoitsijat toivat esille, kuinka uskontojen avulla voidaan välittää tunteita ja kokemuksia yhteenkuuluvuudesta ja ulkopuolisuudesta. Ecce Homo kuvastaa, kuinka LGBTI-vähemmistöihin kuuluvat ihmiset kokevat Jeesuksen armon ja rakkauden kuuluvan heillekin. Vastaavasti kreikkalaisortodoksien kirkkoestetiikka näyttää, kuinka he ovat kokeneet muuttoaikoinaan kuuluvansa heitä ympäröivään yhteisöön, huolimatta eroista valtaväestön suhteen. Näihin pyrkimyksiin ja tunteisiin meistä jokainen voi varmastikin samaistua.

 

Totuuden ja tunteen verkot

Seminaarin toisen puoliskon täyttivät hieman poliittisemmat ilmiöt. Dosentti Markku Ruotsila Helsingin yliopistosta luennoi, kuinka Yhdysvaltojen kristillinen oikeisto ja evankeliset äänestäjät olivat osaltaan vaikuttamassa Donald Trumpin voittoon vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ruotsilan mukaan Trumpin lupaukset vetosivat evankelisten ja uskonnollisten äänestäjien huoleen Barack Obaman kaudella tehtyjen muutosten vaikutuksesta uskontojen asemaan Yhdysvalloissa. Äänestäjät vakuuttuivat, että Trump ajaisi uskonnon- ja ilmaisunvapautta, vahvistaen uskontojen asemaa.

Ruotsilan jälkeen luennoinut apulaisprofessori Titus Hjelm Helsingin yliopistosta toi ilmi, kuinka uskonto on lopulta ala, jonka määritteleminen on hankala tehtävä. Hjelm painotti luennossaan, kuinka tietämättömyys ja ymmärtämättömyys uskontoja kohtaan on vaikuttanut julkiseen keskusteluun esimerkiksi islaminuskoa koskevissa kommenteissa. Vastaavasti, eläessämme hänen mukaansa ”valheen jälkeisessä” ajassa, olemme tottuneet tottuneet siihen että meille valehdellaan tai kerrotaan ainakin ”muunneltua totuutta”. Tällöin esimerkiksi uskontoa koskevat tosiasiat voivat jäädä hämäräksi ja jopa keskustelun ulkopuolelle.

Hjelmin ja Ruotsilan luennot todistivat, kuinka uskontojen ymmärryksen avulla voimme tulkita ja selventää yhteiskunnallisia ongelmatilanteita ja kysymyksiä. Perehtymällä uskontoihin ja ihmisten uskonnolliseen ajatusmaailmaan voimme ymmärtää meistä yllättäviltä tuntuvia poliittisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Samalla tämän ymmärryksen kautta voimme saavuttaa riippumattomampaa ja ”todempaa” tietoa pinnalla olevista, uskontoihin tavalla tai toisella kytkeytyvistä tapahtumista.

Kuten yliopistonlehtori Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta Rovaniemen kaupunginkirjastolla järjestetyssä paneelissa totesi, olisi meidän pyrittävä ymmärtämään uskontoja laajemminkin kuin vain pintapuolisten lausuntojen ja ajatusten kautta. On uskallettava kohdata uskonnot ja uskovat kasvotusten: pyrittävä ymmärtämään erilaisia maailmankatsomuksia, niiden erityispiirteitä ja sisältöjä sen sijaan, että keskustelu poteroituu ja keskustelun osapuolet jäävät toisilleen kasvottomiksi vieraiksi. Kohtaamalla uskonnot ennakkoluulottomasti voimme tavoitella ymmärrystä, joka ei kenties rajoittuisi vain uskontoihin ja uskoviin, vaan opettaisi meille jotain myös meistä itsestämme.