Uskonnon ja politiikan tutkimuksen katvealueilla

Syyskuussa 2020 alkanut Suomen Akatemian rahoittama projekti “The Religious Legitimation of Politics and the Political Legitimation of Religion in Finland”, eli kotoisasti LegitRel, tarkastelee uskonnon ja parlamentaarisen politiikan yhteyksiä 2000-luvun Suomessa. Aiheen ja lähestymistavan valintaan vaikuttivat paitsi tutkimusryhmän omat intressit myös havainto uskonnon ja politiikan tutkimuksen, jos ei sokeista, niin ainakin likinäköisistä pisteistä. Hanketta esittelee … Jatka artikkeliin Uskonnon ja politiikan tutkimuksen katvealueilla

Kuinka lukemalla uskontoa voimme samalla lukea yhteiskuntaamme?

Tammikuun loppupuolella Rovaniemellä pidettiin Uskontolukutaitoa moniarvoisessa yhteiskunnassa käsittelevän Argumenta-hankkeen tapahtuma, jossa puhuttiin uskontolukutaidon merkityksestä politiikan ja yhteiskunnan tutkimuksessa. Mutta miksi uskonnoista pitäisi ylipäänsä enää puhua 2020-luvun Suomessa? Tätä kysyy Tuomas Leppiaho, valtio-opin opiskelija Lapin yliopistosta, joka valmistelee pro gradu -työtä maailmanloppujen poliittisesta teologiasta. Jo kauan on puhuttu uskontojen merkityksen hiipuneen yhteiskunnissa kautta maailman. Toisaalla kehityksen … Jatka artikkeliin Kuinka lukemalla uskontoa voimme samalla lukea yhteiskuntaamme?