Ateisteja on historian saatossa usein pidetty moraalisesti epäilyttävinä. Kuitenkin ateisteilla (eli ihmisillä, jotka eivät usko jumalaan) on käsityksiä oikeasta ja väärästä – jopa hyvin samanlaisia kuin jumalaan uskovilla. Mitä ateistit pitävät moraalikäsitystensä pohjana? Tätä selvittivät uskontotieteen postdoc-tutkija Roosa Haimila ja väitöskirjatutkija Tiina Parkkinen Understanding the Morality of Unbelievers -tutkimushankkeessa.
Ateismi ja moraali
Monet ihmiset ympäri maailman ajattelevat, että käsitykset oikeasta ja väärästä pohjautuvat jumalauskoon. Esimerkiksi vuonna 2020 84 prosenttia brasilialaisista, 75 prosenttia turkkilaisista ja 44 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että jumalausko on tarpeellista moraalille. Tutkimusten perusteella tämä käsitys ei näytä pitävän paikkaansa: ateistit ovat jokseenkin yhtä moraalisia kuin ihmiset, jotka ovat uskonnollisia ja/tai uskovat jumalaan. Ateistit eivät kyselyissä ole eronneet muista esimerkiksi empaattisessa huolessa (”empathic concern”) toisia kohtaan, ja uskonnottomat ihmiset vaikuttavat tekevän hyviä tekoja jokseenkin yhtä usein kuin uskonnollisetkin.
Käsitys jumalauskosta moraalin alkuperänä kuitenkin herättää kysymyksen: jos moni uskonnollinen ajattelee moraalin tulevan jumalalta, mihin ateistit ajattelevat moraalin pohjautuvan? Tätä aihetta on tutkittu yllättävän vähän.
Mitä ateistit pitävät moraalinsa kulmakivinä?
Tutkimushankkeessamme tarkastelimme ateistien käsityksiä moraalista internetkyselyllä. Kyselyaineisto kerättiin laajempaan Understanding Unbelief -projektiin hieman alle tuhannelta ateistilta uskonnottomien järjestöjen kautta kymmenestä maasta: Brasiliasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Iso-Britanniasta, Alankomaista, Tsekistä, Suomesta, Tanskasta, Turkista ja Australiasta. Ateistit vastasivat omin sanoin kysymykseen siitä, mihin he pohjaavat käsityksensä oikeasta ja väärästä.
Analysoimme vastaukset aineistolähtöisellä luokittelulla, jota toteuttivat tutkijat eri maista. Vastauksissa ateistit kuvasivat kahdenlaisia asioita: tärkeimpiä moraaliperiaatteitaan ja näkemyksiään moraalin alkuperästä. Tuloksemme osoittavat, että ateisteilla on tiettyjä ”maallistuneita” moraalikäsityksiä, mutta myös sellaisia uskomuksia, jotka on usein liitetty uskontoon.
Hyväntahtoisuus ja kultainen sääntö ”oikeana”
Kaikista yleisimmät moraalin kulmakivenä pidetyt periaatteet olivat hyväntahtoisuus ja toisten empaattinen kohtelu. Nämä toi esiin noin joka neljäs kyselyymme vastanneista ateisteista. Toiseksi yleisin moraalin pohjaksi mainittu periaate oli kultainen sääntö (kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan) sekä samankaltaiset moraalisäännöt, kuten hopeinen sääntö (älä kohtele toisia kuten et haluaisi itseäsi kohdeltavan).
Lisäksi ateistit painottivat näkökantoja, joita yhdisti ajatus kukoistuksen maksimoinnista: meidän tulee tuottaa mahdollisimman paljon hyvää ja mahdollisimman vähän pahaa ihmiskunnalle – ja usein myös muille eläville olioille. Vaikka kultainen sääntö monelle ateistille tärkeänä periaatteena voi vaikuttaa yllättävältä, tulokset ovat linjassa aiemmin tehtyjen havaintojen kanssa. Uutta tietoa on lähinnä se, että kultainen sääntö oli merkittävä uskomus niin monista eri maista kotoisin olevien vastaajien parissa.
Ateistit painottivat myös näkökantoja, joita yhdisti ajatus kukoistuksen maksimoinnista. Kuvituskuva: Lina Trochez via Unsplash
Moraalin nähdään usein pohjautuvan sosiaaliseen oppimiseen – toisinaan myös tieteeseen ja evoluutioon
Kyselymme ateisteilla oli monenlaisia käsityksiä moraalin alkuperästä. Yleisin oli näkemys siitä, että oikea ja väärä on sosiaalisesti rakennettua ja opittua. Tämä ei tarkoittanut, ettei oikeaa ja väärää olisi ateistien mielestä ”oikeasti”. Moni ajatteli, että ihmisten historian aikana kumuloitunut tieto ja ”sosiaalinen sopimus” osoittavat, mikä on oikein. Lisäksi ateistit kertoivat oppineensa moraalikäsityksiä läheisiltään, kuten vanhemmiltaan.
Osa kuitenkin myös mainitsi, että oikea ja väärä pohjautuu (tai sen tulisi pohjautua) rationaaliseen pohdintaan ja/tai tieteeseen. Tällaisissa käsityksissä viitattiin toisinaan uusateisti Sam Harrisin ajatukseen siitä, että tieteen avulla voidaan selvittää, kuinka parhaiten lisätä ihmisten hyvinvointia – ja mikä näin ollen on ”oikein”. Osa myös piti moraalin alkulähteenä evoluutiota. Tällöin ihmisen ajateltiin luontaisesti olevan esimerkiksi empaattinen, koska taipumus tähän on edistänyt ihmisryhmien selviytymistä. Edellisten lisäksi ateistit korostivat oman kokemuksen, kuten omantunnon, merkitystä oikean ja väärän tunnistamiselle. Tämänkin ajateltiin usein muotoutuneen sosiaalisen oppimisen ja sisäsyntyisten taipumusten kautta.
Ateistinen moraali ei tarkoita, että oikea ja väärä on oma päätös
Tutkimuksissa ateistit on usein kuvattu yksilökeskeisinä. Tähän liittyen ateisteja on toisinaan pidetty moraalisina relativisteina, joiden mielestä yksilö voisi itse päättää oikean ja väärän. Keskimääräiset erot ateistien ja muiden ihmisten välillä vaikuttavat kuitenkin suhteellisen pieniltä. Vuonna 2019 julkaistussa kuudessa maassa tehdyssä tilastollisesti edustavassa kyselyssä havaittiin, että ”uskomattomat” ihmiset useimmiten kokevat oikean ja väärän olevan yksilön päätettävissä jokseenkin yhtä usein (tai harvoin) kuin muutkin samassa maassa asuvat ihmiset. Hankkeemme tulokset viittaavat samaan suuntaan: harva vastaajista mainitsi moraalin olevan subjektiivista tai yksilön itse päätettävissä. Ateisteille oli erityisen tärkeää muiden ihmisten huomaavainen kohtelu ja vastavuoroisuus, aivan kuten muillekin ihmisille tutkimusten perusteella.
Tämänkaltaisia hyväntahtoisuusarvoja voi myös pitää yksilökeskeisinä: ne korostavat yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Kuitenkin monilla ateisteilla on myös yksilön ylittäviä, yhteisön priorisoivia moraaliperiaatteita. Nämä vaikuttavat usein olevan yhteisökeskeisiä universalistisella tavalla, joka ulottuu lähipiiriä laajemmalle – kuten tavoitteessa maksimoida ihmiskunnan ja luonnon kukoistus.
Tutkimus rahoitettiin Valerie van Mulukomin Understanding Unbelief -apurahalla (Coventryn yliopisto) sekä Roosa Haimilan saamalla HSSH Catalyst Grant -apurahalla (Helsingin yliopisto).