Miten, milloin ja missä kontekstissa samanismi-termi tuli liitetyksi saamelaisiin? Mitä mahdollisia ongelmia termin käytöstä seuraa? Näitä kysymyksiä tarkastelee oppihistoriallisesta näkökulmasta Høyskolen på Vestlandetin apulaisprofessori Konsta Kaikkonen.
Nykyään puhutaan usein saamelaisesta samanismista. Tutkijat, modernit samaanit ja esimerkiksi matkailualan toimijat esittelevät usein saamelaisten kotoperäistä henkistä perinnettä samanismina. Onpa aihetta esittelevän englanninkielisen Wikipedia-sivunkin otsikko ”Sámi shamanism”. Voidaan sanoa, että käsite on normalisoitunut osaksi sekä akateemista että ei-akateemista kielenkäyttöä.
On myös esitetty joitain kriittisiä huomioita. Esimerkiksi Saamelaiskäräjien julkaiseman Vastuullisen matkailijan sanasto saamelaisten kotiseutualueelle -sivun yhteydessä ”shamanismi” on merkitty ”negatiiviseksi sanaksi”. Tutkijayhteisössä esimerkiksi Jelena Porsanger on kritisoinut sanaa vanhaan paradigmaan kuuluvaksi ja Håkan Rydving on kritisoinut samanismi-sanan käyttöä laajemmin. Molemmat heistä käyttävät mieluummin kulttuurin sisäisiä käsitteitä, kuten pohjoissaamen sanaa noaidevuohta. Juha Pentikäinen on kysynyt tiedeyhteisöltä, pitäisikö mieluummin käyttää sanaa ”samaanius”.
Mitä on samanismi?
Samanismi on johdettu tunguusilaisiin kieliin kuuluvan evenkin kielen yhdenlaista rituaalispesialistia tarkoittavasta sanasta samān. Jotkut tutkijat ovat liittäneet sanan juureen ”sā-”, ”tietää”, jolloin suomenkielinen käännös vastaisi jotakuinkin ”tietäjää”. Sana tuli tunnetuksi Euroopassa etenkin 1600-luvun lopulta alkaen julkaistuissa teksteissä, joissa Siperiassa käyneet ulkopuoliset kuvailivat paikallisia asukkaita ja heidän henkistä perintöään. Suuressa Pohjan sodassa venäläisten sotavangiksi joutunut ja Siperiaan lähetetty ruotsalainen upseeri Philip Johan von Strahlenberg (1676–1747) voidaan mainita yhtenä varhaisena kirjoittajana, joka yhdisti saamelaisten rummut (eteläsaameksi gievrie, pohjoissaameksi goavddis) siperialaisten vastaaviin.
Noituudesta v. 1692 syytetyn Paul-Ánden goavddis, joka palautettiin saamelaiseen omistukseen keväällä 2022. Kuva RiddoDuottarMuseat-saamelaismuseon rumpujen palauttamiseen liittyvästä näyttelystä, jota kirjoittaja oli mukana kuratoimassa. Rumpujen palauttaminen (repatriaatio/rematriaatio) on yksi tärkeimmistä saamelaisten henkiseen perinteeseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Kuva: RDM.
Nykyään samān-sanasta johdettu ”samanismi” on yleiskäyttöön normalisoitunut ja usein suhteellisen neutraaliksi väitetty termi. Etenkin Mircea Eliaden (1907–1986) – yhden kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista uskontotieteilijöistä – aiheesta englanniksi 1964 julkaisema kirja räjäytti samanismin pienen tutkijapiirin teknisestä termistä laajempaan tietoisuuteen. Eliaden mukaan samanismi oli helpoiten kuvattavissa määritelmällä ”arkaaiset ekstaasitekniikat”. Usein samanismin määritelmät lähtevätkin liikkeelle juuri tästä perusoletuksesta. Siihen liitetään samaanin tekemä rituaali ja muuntunut tietoisuuden tila eli ekstaasi tai transsi, jota usein kuvaillaan samaanin sielun matkana näkymättömiin maailmoihin.
Saamelaisen samanismin juuret
Saamelaisten kotoperäisestä henkisestä perinteestä käytettiin samanismi-nimitystä ensi kertaa vuonna 1808 eräässä ruotsalaiseen Lundin yliopistoon kirjoitetussa väitöskirjassa, joka käsitteli saamelaisrumpuja. Maininta jäi marginaaliseksi, sillä saamelaisten kotoperäistä perinnettä ei kuvailtu laajemmin samanismiksi eikä rituaalispesialistia (pohjoissaameksi noaidi) kutsuttu samaaniksi ennen kuin myöhemmin 1800-luvulla. Kirjoittajat, kuten Lars Levi Laestadius (1800–1861), vertailivat saamelaisten perinteistä kertovia tekstejä vastaaviin siperialaisiin kuvauksiin, mutteivät ottaneet samanismia osaksi sanavarastoaan.
Vasta suomalaisen etnografian ja kielentutkimuksen uranuurtaja M. A. Castrén (1813–1852) alkoi kirjoittaa saamelaisista samaaneista lähempänä 1800-luvun puoliväliä. Näyttääkin siltä, että Castrén otti samanismin osaksi nykyään vanhentunutta teoriaansa ”altailaisista kielistä”, joihin hän luki esimerkiksi suomen ja saamelaiskielet, mutta myös evenkin ja monia muita siperialaisia kieliä. Castrénin tutkimuksen perustana oli laajojen ja kielitieteellisesti perusteltujen vertailujen tekeminen suomalaisten ja ajan hengen mukaisesti kehittymättöminä nähtyjen sukulaisten, ”luonnonkansojen”, välillä. Samanismi tuli osaksi tätä retrospektiivistä eli taaksepäin katsovaa vertailevaa kansatiedettä. Näin myös saamelaisten samanismi nähtiin osana suomalaisten esihistoriallista uskontoperinnettä ja saamelaisten kotoperäisestä henkisestä perinteestä kirjoitetuista aikalaislähteistä tuli eräänlainen aikakone suomalaisten esihistoriaan. Saamelainen samanismi liittyi siis vahvasti suomalaiseen kansallisuusaatteeseen.
Castrénin jälkeen esimerkiksi norjalainen kieli- ja kansantieteilijä J. A. Friis (1821–1896) otti samanismin osaksi vertailevaa mytologiaansa, jossa hän asetti saamelaiset ja suomalaiset osaksi turanialaisia kansoja. Kategoria oli käytännössä yhteneväinen Castrénin altailaisten kansojen kanssa. Friisin ja Castrénin vaikutusvaltaisten kirjoitusten myötä myös useat muut saamelaisen perinteen tutkijat alkoivat käyttää samanismi-sanaa osana sanavarastoaan. 1900-luvun alkupuolella samanismiin liitettiin useita kyseenalaisia ajatuksia, kuten teoria napa-alueelle ominaisesta ”arktisesta hysteriasta”. Myöhemmin saamelainen samanismi levisi Eliaden ja muiden samanismin popularisoijien vaikutuksesta osaksi normalisoitunutta kielenkäyttöä, jota se on ollut tähän päivään asti.
Kannattaako saamelaisten henkisestä perinteestä puhua samanismina?
Samanismin teorian yksityiskohtainen kritiikki vaatisi pidemmän tekstin, mutta lyhyesti voidaan sanoa, että samanismi liitetään usein primitivistiseen ajatustapaan, jossa sen ajatellaan animismin eli luonnon elollistamisen ohella kuuluvan alkuperäiskansojen tai muiden kehittymättömiksi nähtyjen kulttuurien uskontoelämään. Kehittyneisiin kulttuureihin nämä magiaan tai alkukantaiseen uskontoon liitetyt uskomukset tai käytänteet eivät tässä mallissa kuulu – ajattelutavasta kertoo jo Eliaden ”arkaainen”-sanan käyttö.
Kuten Castrénille ja Eliadelle, myös monille nykypäivänä samanismi-sanaa käyttäville tarkoittaa se jonkinlaista vanhaa, alkukantaista tai primitiivistä uskonnon muotoa. Se liitetään usein alkuperäiskansoihin ja nähdään jonkinlaisena näiden ”luonnonuskontoja” yhdistävänä tekijänä. Ajatusmalli voidaan nähdä alkuperäiskansoja eksotisoivana ja toiseuttavana. Tosiasiassa on haastavaa puhua mistään alkuperäiskansojen yhtenäisestä uskonnosta tai perinteestä, edes saamelaiskulttuurista kertovien tekstilähteiden sisällä. Siksi kannattaa olla tarkka siitä, millaisia assosiaatioita haluaa sanavalinnoillaan välittää.
Teksti perustuu tekijän vuonna 2020 valmistuneeseen väitöskirjaan ”Contextualising Descriptions of Noaidevuohta: Saami Ritual Specialists in Texts Written until 1871”.