Uskonnonopetus.fi:ssä kouluttajana toimiva Anna Saurama kokeili symbolididaktista menetelmää lukiolaisryhmän kanssa. Millaista oli käydä läpi profeetta Muhammadin ilmestyskertomusta tällä tavoin? Alla oleva teksti on muokattu Uskonnonopetus.fi-sivustolla joulukuussa 2019 julkaistusta blogikirjoituksesta. Uudelleenjulkaisu ja muokkaus kirjoittajan luvalla.
Kertomuksen ja kuvan yhdistäminen
Symbolididaktisissa menetelmissä kertoja luo tarinaa kertoessaan siitä samalla kuvaa esimerkiksi lattialle tai pöydälle erilaisten symboliesineiden avulla. Yleensä kuulijat kutsutaan osallistumaan kuvan muotoutumiseen joko kertomuksen aikana tai sen jälkeen. He peilaavat omaa elämysmaailmaansa kuulemaansa ja näkemäänsä ja tuovat sen esille symboliesineitä käyttäen ja mahdollisesti samalla mietteistään ja tunnoistaan puhuen.
Parhaimmillaan symbolididaktinen työskentely vahvistaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja, kehotietoisuutta sekä katsomusten välistä dialogia. Symbolididaktinen kertomustyöskentely, jossa koko ryhmä rakentaa yhteisen kuvan, ja jokainen tulee osalliseksi (kuitenkin niin, ettei ketään pakoteta esimerkiksi sanallistamaan omaa osuuttaan ääneen) tukee yhteishenkeä ja opiskelijoiden välisten suhteiden muodostumista. Varaamalla työskentelyyn aikaa ja panostamalla yhteiseen rauhoittumiseen tuetaan kiireettömyyden kokemusta, joka saattaa usein olla kortilla lukio-opintojen työntäyteisessä ja hektisessäkin arjessa.
Menetelmä käytännön opetustyössä
Ennalta huomasin jännittäväni tätä itselleni uutta työtapaa aika paljon. Jokin siinä, miten mielsin kertomuksen kertomisen konkreettisia symboleita hyödyntäen, sai minut kokemaan, että työskentely vaatisi aivan erityistä heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista. Pohdin myös sitä, miten noin 16-vuotiaat mahtaisivat suhtautua tähän oppimismenetelmään, joka hyödyntää niin vahvasti leikkiä ja luovuutta? Aiheensa puolesta valittu kertomus, Muhammadin ilmestys, nivoutuu kyllä hyvin lukion uskonnon ensimmäisen kurssin / moduulin ”Uskonto ilmiönä – juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jäljillä” keskeisiin sisältöihin.
Kertomus kuvaa, kuinka Jumala ilmestyi ensimmäisen kerran Muhammadille ja valitsi tämän profeetakseen ja sanansaattajakseen. Yhteisvoimin rakentuvaa lattiakuvaa varten mukana oli muun muassa erivärisiä kankaita, erilaisia luonnonmateriaaleja kuten pieniä keppejä ja käpyjä, tekokukkia, lasihelmiä ja led-kynttilä
Hieman ihmetellen ja osa hihitellenkin kolmisenkymmentä lukiolaista kävivät piiriin istumaan, eikä hiljaisuus meinannut ihan heti laskeutua. Tilanteen asetuttua pidin johdantosanat tarkoituksella lyhyinä, tärkeintä oli korostaa, että tänään meillä ei olisi oikeita tai vääriä vastauksia, vaan juuri se, mikä kultakin sisimmästä nousisi, olisi merkityksellistä yhteisen pyrintömme kannalta. Oma jännitykseni hälveni heti alkuun päästyämme. Tästä työskentelyohjeesta voit katsoa, miten kertomus ja lattiakuva etenevät: kertomus, liike, kuvan rakentaminen ja keskustelu vuorottelevat sopivassa suhteessa toisiinsa.
Lukiolaisryhmän yhdessä tekemä lattiakuva Muhammadin ilmestyskertomuksesta. Kuva: Anna Saurama.
Ryhmän jäsenet osallistuivat eriasteisella pieteetillä lattiakuvan muotoiluun, mutta kaikki osallistuivat, mikä parasta. Ikävaihe on herkkä, puhumattakaan siitä, että on juuri aloitettu uudessa porukassa lukio-opinnot – ei ole välttämättä helppoa heittäytyä luovaan toimintaan koko ryhmän edessä. Samoin ihmetellessämme kertomuksen jälkeen pyhää erilaisten kysymysten avulla, ei avoin kysymys koko ringille tuottanut puheenvuoroja, mutta turvallisemmat pariporinat löysyttivät kielenkannat.
Kertomuksen pääkohdat ja tunnelmat kirjattiin lapuille. Kuva: Anna Saurama.
Lopuksi jakauduimme pienryhmiin muistelemaan kertomuksen päävaiheita ja tunnelmia. Kiertelin ryhmissä ja etsiskelin nuorten kanssa vastauksia heiltä nousseisiin spontaaneihin kysymyksiin, kuten: “Mihin uskontoon tämä nyt liittyikään?” “Oliko Gabriel siis se profeetta?” “Mikä tunne se on, jos sulta kerta toisensa jälkeen pyydetään jotain sellaista, mitä et osaa tehdä?” Tuntui siltä, että edeltävä työskentely oli saanut ainakin osan lukiolaisista avoimeksi pohtimaan kysymyksiä ääneen heille tuntemattoman aikuisen kanssa, mistä iloitsin.
Kertomustyöskentelyn pohjalta on luontevaa jatkaa kurssin islamiin liittyvien sisältöjen käsittelyä. Kertomuksen eri kohtiin palaamalla voi lähteä tutkimaan esimerkiksi profeetta Muhammadin elämää, Koraania tai resitaation merkitystä.
Opiskelijapalautetta ja omaa pohdintaa
Jäin vielä innolla odottelemaan, millaista palautetta opiskelijat mahdollisesti antaisivat työskentelystä omalle opettajalleen jälkikäteen. Semminkin, kun eräs nuori lausahti vielä ringissä istuessamme: “Ihan kivaahan tällainen on, mutta pakko kysyä, että mitä tässä on oikein tarkoitus oppia?” Tuolloin vastasin, että tämän kurssin asioita, mutta että oppimisen näkökulmasta voimme ehkä paremmin arvioida menetelmän toimivuutta hieman myöhemmin.
Muutaman viikon päästä arviointitilaisuuden yhteydessä opiskelijat saivat antaa palautetta mistä vain koskien kurssia, ja jotkut olivat nostaneet lattiakuvatyöskentelyn erikseen esiin myönteiseen sävyyn. Erityisesti seuraava palaute kuvastaa nähdäkseni hyvin menetelmän hyödyllisyyttä sisältöjen oppimisen näkökulmasta: “.. tunti oli hyvällä tavalla erilainen, koska silloin pääsi konkreettisesti tekemään. Tekemällä eri tavalla auttoi minua muistamaan paremmin joitakin asioita.”
Kertomuksia on aina hyödynnetty tiedonvälittämisen muotona ja kerronnallinen rakenne auttaakin meitä muistamaan paremmin. Yhdistettynä keholliseen tekemiseen, visuaaliseen kuvaan ja omakohtaiseen sekä yhteiseen pohdintaan kyseessä onkin jo aika tehokas yhdistelmä oppimisen kannalta. Itselleni puhuttelevinta symbolididaktiikassa on kuitenkin se, kuinka se vahvistaa osallisuutta ryhmässä. Kuva rakentuu yhdessä ja jokainen vie kuvaan vähintäänkin yhden symboliesineen, jollei muuta. Avoimet symbolit voivat kantaa monenlaisia merkityksiä käyttäjästään riippuen, ja oman symbolinsa saa sanallistaa, muttei ole pakko. Metodi huomioi näin paitsi erilaisia oppijoita, myös erilaisia temperamentteja ryhmässä. Työtapa toteuttaa siten hyvin myös turvallisemman tilan periaatteita, joihin uusi lukion opetussuunnitelma meitä uskonnossa velvoittaa.