Huivikeskustelua suomalaisessa mediassa

Tasa-arvo ja uskonnonvapaus ovat teemoja, jotka toistuvat musliminaisten pukeutumisesta käydyssä mediakeskustelussa. Huivi liitetään diskursseissa naisten alistamiseen, mutta myös oikeuteen pukeutua oman uskonnon tai kulttuurin mukaisella tavalla, kirjoittaa yhteiskuntatieteiden maisteri, uskontotieteen opiskelija Tia-Maria Lehto.

Islamia ja mediaa koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että islamin harjoittamisesta arjessa on puhuttu mediassa melko vähän. Sen sijaan islam esiintyy mediateksteissä usein muun muassa poliittisten konfliktien yhteydessä. Keski-Euroopan ja esimerkiksi Ranskan huivikeskustelut ovat johtaneet erilaisiin pukeutumista koskeviin rajoituksiin ja kieltoihin. Tutkimusten mukaan huiviin pukeutuvia musliminaisia on kuultu päätöksiä tehtäessä vain vähän.

administration articles bank black and white

Photo by Pixabay on Pexels.com

Teemoina tasa-arvo ja uskonnonvapaus

Keväällä 2019 valmistuneessa kandidaatintutkielmassani tarkastelin, millaisia diskursseja eli puhetapoja suomalaisessa huivi- ja burkinikeskustelussa on nähtävissä. Toteutin tutkimukseni etsimällä aihetta käsitteleviä tekstejä suomalaisten tiedotusvälineiden verkkojulkaisuista. Rajasin aineistoni siten, että valitsin tutkimukseeni neljä erilaista tapausesimerkkiä, jotka keskittyivät Suomessa asuvien musliminaisten pukeutumiseen.

Analyysimenetelmänä käytin Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysiä. Fairclough’n keskeinen ajatus on, että kieli, valta ja ideologia liittyvät toisiinsa. Menetelmän avulla voi tarkastella esimerkiksi sitä, millaiset diskurssit hallitsevat keskustelua tai mistä ei ehkä puhuta lainkaan.

Kiinnostuin aiheesta mm. siksi, että siitä esitettiin hyvin vastakkaisia näkemyksiä. Toiset argumentoivat, että huivit liittyvät naisten alistamiseen ja puolsivat rajoituksia pukeutumiseen. Julkisuuteen tuli myös musliminaisia, jotka perustelivat, että heillä on oikeus pukeutua oman uskontonsa tai kulttuurinsa mukaisella tavalla. Keskustelussa toistuivat teemat, jotka liittyivät sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja uskonnonvapauteen.

Joissakin musliminaisten kommenteissa kritisoitiin länsimaista feminismiä. Kritiikin voi paikantaa feminismin toiseen aaltoon, joka syntyi 1960-luvulla. Sen ongelmaksi on nimetty puhuminen keskiluokkaisen, valkoisen naisen äänellä. Erilaisten etnisten tai uskonnollisten ryhmien äänet eivät ole tulleet kuulluiksi.

Analysoimani mediatekstit ovat tapausesimerkkejä eikä tuloksia voi yleistää laajasti. Niissä oli kuitenkin nähtävissä samankaltaisia diskursseja kuin eurooppalaisissa huivikeskusteluissa.

 

Alistetun naisen diskurssi

Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissa korostui diskurssi, joka rinnasti huivin vahvasti naisen alistamiseen. Argumenttina oli myös, ettei huiviin pukeutuminen edistä uskonnonvapautta. Johtopäätöksenä oli, että päähuivi saattaa joskus olla aikuisen naisen oma valinta, mutta kasvot peittävä huivi ei.

Kolumnissa kritisoitiin puhetapaa, jossa musliminaisten huivit rinnastetaan isomummin lypsyhuiviin tai nunnien asuihin. Tekstin pohtiessa näiden eroja siihen syntyi vertailuja, jotka olivat hankalia uskonnon- ja kulttuurintutkimuksen näkökulmasta. Esimerkiksi nunnaksi ryhtyminen esitettiin tekstissä omana valintana ja henkilökohtaiseen vakaumukseen perustuvana asiana. Puhetapa ei jättänyt sijaa mahdollisuudelle, jossa nainen on valinnut islamin uskon. Isomummin lypsyhuivista kerrottiin, että sen tehtävänä oli suojata käytännön työssä. Näin toki on ollut, mutta huivi saattoi olla myös osa isomummin asua, jos hän kuului esimerkiksi herännäisyysliikkeeseen.

 

Puhtausdiskurssi rajoitusten perusteluna

Kahdessa aineistoni tekstissä korostuivat hygieniaan ja turvallisuuteen liittyvät asiat, joilla perusteltiin pukeutumisrajoituksia. Nimesin puhetavan ”puhtausdiskurssiksi”.

Satakunnan Kansan julkaisemassa jutussa käsiteltiin työpaikkapukeutumista. Tekstissä päähuivin käyttö näyttäytyi hyväksyttävänä kouluavustajan työssä, mutta ei sairaalassa. Sairaaloissa pukeudutaan työnantajan antamiin vaatteisiin, mutta tekstissä ei pohdittu mahdollisuutta, voisiko huivi olla osa työnantajan järjestämää hoitajan asua? Teksti myös puolusti moniarvoisuutta sekä nosti esiin kysymyksen uskonnonvapaudesta. Juttuun oli haastateltu huiviin pukeutuvaa naista, mutta hän asemoitui tekstissä roolin, josta oli vaikeaa vastata työnantajien esittämiin argumentteihin.

woman in blue hijab and long sleeved dress standing near body of water

Photo by Engin Akyurt on Pexels.com

Burkini-uimapuvun käyttöä haluttiin rajoittaa hygienia- ja turvallisuussyistä Lahden uimahalleissa. Juttu oli julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa. Burkini rinnastui tekstissä isoihin hameisiin ja huppuihin, jotka voisivat tarttua altaisiin kiinni. Teksti korosti peseytymisen tärkeyttä: suihkussa tulisi käydä ilman asua eikä Lahden uimahalleissa ole erillisiä suihkutiloja  burkinin käyttäjille. Tällä viitattiin epäsuorasti tiloihin, joissa voisi peseytyä yksityisesti, muiden naisten näkemättä. Tekstissä mainittiin, että joissakin pääkaupunkiseudun halleissa on suihkuverhoja tai -koppeja. Jäin pohtimaan, miksi näitä ei voisi olla Lahdessa.

 

Huivi naisen valintana

YleX:n toimittamassa jutussa kaksi musliminaista kertoi, miksi huiviin pukeutuminen on heille tärkeää. Tekstissä oli vastadiskursseja, jotka kyseenalaistivat puhetavan alistetuista naisista. Haastateltavat painottivat, että he pukeutuvat huiviin vapaaehtoisesti. Jutussa naiset puhuivat myös rukoilemisesta ja Ramadan-paastokuukaudesta. Teksti korosti Koraanin oppien noudattamisen tärkeyttä, mutta siinä ei kerrottu tarkemmin, mitä kaikkea tällä tarkoitetaan. Haastateltavat edustivat jutussa yleisesti musliminaisia, tekstissä ei käsitelty islamin monimuotoisuutta. Tekstin diskursseissa huivi liitettiin vahvasti uskontoon, perustelut olisivat voineet liittyä myös identiteettiin tai kulttuuriin.

 

Lopuksi

Kielenkäyttö ja tapa esittää asioita vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme maailmaa. Puhetavat myös heijastavat erilaisten ryhmien tai instituutioiden ajattelua sekä ideologiaa. Median puhetavoilla, diskursseilla, on merkitystä esimerkiksi siinä, millaisia mielikuvia yleisö muodostaa musliminaisten pukeutumisesta.

photography of a person reading newspaper

Photo by rawpixel.com on Pexels.com

Mediaan tarvitaan tekstejä, joissa huiviin pukeutuvien naisten oma ääni pääsee selkeästi esiin. Mediakeskustelulla voi olla hyvinkin konkreettisia vaikutuksia naisten arkeen: Suomessa laaditaan esimerkiksi linjauksia työpaikkapukeutumiselle.

Uskontoon, kulttuuriin ja identiteettiin liittyviä asioita tulisi pohtia pukeutumista käsittelevissä jutuissa nykyistä laajemmin.  Uskonnonvapaus on teema, jota varmasti on myös tarpeen käsitellä teksteissä nykyistä enemmän.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Huivikeskustelua suomalaisessa mediassa

  1. Heikki Hakala sanoo:

    Hei,
    kiintoisa artikkeli, etenkin siksi että Turun Sanomissa oli jokin aika sitten mielipidekirjoitus, jossa huivin käyttöä pidettiin naista alistavana. Alla oli muutama allekirjoitus, joilla selvästi pyrittiin antamaan mielikuva siitä, että kirjoittajat ovat feministejä ja naisten aseman asiantuntijoita.

    Tykkää

    • Johanna Konttori sanoo:

      Huivi jakaa myös feministien näkemyksiä, osan ollessa puolesta ja osan vastaan. Johanna / Katsomukset päätoimittaja

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.