Musliminaisten huivin käyttö on herättänyt keskustelua eri Euroopan maissa. Yksi kiistanaiheista on ollut sen käyttäminen osana työasua. Helsingin yliopiston uskontotieteen väitöskirjatutkija Katri Karhunen on tutkinut aihetta haastattelemalla musliminaisia.

Suomessa julkinen keskustelu lähti kunnolla liikkeelle vuoden 2013 jälkeen toisesta uskonnollisesta päähineestä, sikhimiesten käyttämästä turbaanista, jota linja-auton kuljettajana työskentelevä mies olisi halunnut käyttää myös töissä. YLE:n toimittajat lähtivät selvittämään työpaikkojen käytäntöjä uskonnollisia päähineitä kohtaan, ja selvisi, että käytännöt eroavat suuresti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun terveydenhuoltosektorilla työnantaja on tarjonnut huivin osaksi työasua jo 2000-luvun alusta, kun taas poliisi on kieltänyt kaikenlaisten uskonnollisten asusteiden käytön.

Photo by mentatdgt on Pexels.com

Työpaikoilla vallitsevat erilaiset käytännöt johtuvat siitä, ettei Suomessa ole varsinaista lainsäädäntöä uskonnollisista asusteista, ja käytännössä työnantaja voi tehdä päätöksen niiden käyttämisestä. Näiden päätösten pitää kuitenkin perustua voimassa oleviin lakeihin. Varsinaiseen työpukeutumiseen liittyvät lait kohdistuvat lähinnä vaatteiden hygieenisyyteen ja turvallisuuteen (työehtosopimukset, työsopimuslaki, alakohtaiset lait), mutta näiden lisäksi on otettava huomioon myös lait ja säädökset, joissa säädetään yhdenvertaisuudesta, uskonnonvapaudesta ja syrjinnästä (Suomen perustuslaki, rikoslaki, yhdenvertaisuuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset). Näitä lakeja sovellettiin käytännössä linja-autokuljettajan tapauksessa, mutta myös samoihin aikoihin käräjäoikeudessa käsitellyssä tapauksessa, jossa vaateliikkeessä työskennellyttä kiireapulaista oli kielletty käyttämästä huivia. Molemmissa tapauksissa kiellot todettiin syrjiviksi.

Kuten jo edellä on mainittu, uskonnollisten päähineiden käyttö ei ole kuitenkaan sallittua joka paikassa. Elokuussa 2014 Poliisihallitus antoi virallisen kannanoton uskonnollisten asusteiden käytöstä ja siinä kiellettiin niiden käyttö kokonaan poliisin työssä. Poliisihallitus perusteli päätöstään sillä, että asusteet voivat olla turvallisuusriski (niillä voidaan esimerkiksi kuristaa), ne voivat provosoida ihmisiä käyttäytymään väkivaltaisesti poliisia kohtaan, ne vaikuttavat negatiivisesti poliisin maineeseen neutraalina viranomaisena ja ne voivat johtaa lisävaatimuksiin uskonnon perusteella. Vaikka Suomen poliisi onkin kieltänyt uskonnollisten asusteiden käytön, esimeriksi Englannissa ja Ruotsissa poliisin on mahdollista käyttää uniformunsa kanssa esimerkiksi huivia tai turbaania.

Väitöskirjassani tutkin huivia osana työasua, ja mielenkiintoisen näkökulman tähän luovat sosiaali- ja terveysalat, koska näillä aloilla huivia on voinut käyttää jo kauan, ja sitä kautta voidaan nähdä käytännössä, miten huivi toimii osana työasua. Väitöskirjaani varten olenkin haastatellut pääkaupunkiseudulla asuvia, terveys- tai sosiaalialalla työskenteleviä musliminaisia. Haastateltavien naisten ammattien joukko on kirjava ja työasuihin liittyvät määräykset vaihtelevat. Esimerkiksi sairaanhoitajien työvaatetukseen liittyy tiukempia sääntöjä, terveydenhoitajat pystyvät pukeutumaan hieman vapaammin ja toisaalta taas sosiaalialalla työskentelevillä rajoituksia ei ole juurikaan. Kaikilla työpaikoilla hiukset peittävän huivin käyttö on sallittu ja sairaanhoitajia lukuun ottamatta myös muunlainen peittävämpi vaatetus. Musliminaisten pukeutumissäännöt eivät rajoitu vaan hiusten peittämiseen, mutta se, mitä peitetään ja kuinka paljon, vaihtelee.

Vaikka työnantajan puolelta huiviin suhtaudutaan positiivisesti, huivi muokataan työtehtävään sopivaksi ja huivi ei vaikuta työntekoon millään lailla, haastatteluissa kävi ilmi, että monet asiakkaat näkevät huivin ongelmallisena. Ongelmia ei ole yhtä paljon kaikilla aloilla, mutta lähes päivittäin ongelmallisiin asiakkaisiin törmäävät etenkin terveyskeskuksissa tai vanhusten kanssa työskentelevät. Ongelmia aiheuttavat ennen kaikkea mielikuvat, joita ihmisillä on huivista ja tätä kautta musliminaisista. Ensinnäkin naiset kokevat, että huivin ja älyn ei ajatella mahtuvan samaan päähän. Huivipäisten naisten ajatellaan olevan kouluttamattomia, ammattitaidottomia ja kykenemättömiä ajattelemaan itse. Toiseksi, naisia luullaan usein ulkomaalaisiksi, ja myös tähän liittyy ajatus siitä, etteivät he voi olla täysin ammattitaitoisia. Naiset kokevat nämä mielikuvat epäreiluiksi, sillä he ovat kaikki oman alansa ammattilaisia, ja sen lisäksi he ovat yhtä lukuun ottamatta joko syntyneet Suomessa tai asuneet Suomessa lähes koko ikänsä: he ovat käyneet peruskoulun ja valmistuneet ammatteihinsa Suomessa, sekä puhuvat sujuvaa suomea.

Photo by mentatdgt on Pexels.com

Huiviin liittyvät mielikuvat koetaan epäreiluksi myös siksi, että vaikka huivilla toki on useita merkityksiä ja sen käytön syy on pohjimmiltaan uskonnollinen, useat haastattelemistani naisista korostavat huivin olevan työpaikalla ”vain vaatekappale”. Pari naisista vertasi esimerkkinä huivia housuihin, ja kysyi minulta, haluaisinko minä mennä töihin ilman housuja? Työpaikalla huivi koetaan siis lähinnä osaksi siveellistä pukeutumista, ja vaikka uskonto on heille erittäin tärkeä osa elämää ja heidän identiteettiään, he siitä huolimatta haluaisivat tulla työpaikallaan kohdelluksi ennen kaikkea oman alansa ammattilaisina. Tämä näkyy myös siinä, että pukeutumissääntöjä, joilla on hyvät perusteet esimerkiksi hygienian tai turvallisuuden takia, noudatetaan ongelmitta ja ne ymmärretään, vaikka ne eroaisivatkin naisten vapaa-ajalla noudattamasta pukeutumisesta. Naiset kokevat, että tekemällä kompromisseja ja etsimällä uusia ratkaisuja, uskonnolliset asusteet voitaisiin saada osaksi myös monien muiden alojen työvaatetusta. Naiset nostavat esille myös huivikieltojen huonon puolen: niiden takia työelämä menettää monia ammattitaitoisia ihmisiä.