Ateistisesta henkisyydestä väitellyt filosofian tohtori Mikko Sillfors tarkastelee uskonnottomia rituaaleja tämän päivän Suomessa.
Ihminen on monin tavoin rituaalinen eläin. Juuri päättyneet talviolympialaiset avattiin ja päätettiin massiivisilla rituaaleilla, joissa järjestäjämaa Etelä-Korean keskeisiä myyttejä toisinnettiin yhdessä olympiaihanteiden kanssa. Samoin yksilöiden elämän siirtymävaiheita syntymästä kuolemaan merkitään erilaisin seremonioin. On kyse sitten urheilusta, politiikasta, uskonnosta tai ihmisen siirtymävaiheista, näihin liittyviä keskeisiä arvoja tuodaan esiin rituaaleilla. Rituaalit luovat tunteita ja merkityksiä sekä vahvistavat ihmisten välisiä yhteyksiä. Juuri kyky ryhmähenkeä vahvistavaan toimintaan on todennäköisesti ollut eräs olennainen tekijä, joka on auttanut ihmislajia selviämään ja menestymään. Rituaalit ovat siis ihmiselle hyvin tyypillistä toimintaa ja niillä on tärkeitä yksilöpsykologisia, yhteisöllisiä ja kulttuurin jatkuvuuteen liittyviä merkityksiä.
Monet rituaalit ovat luonteeltaan uskonnollisia. Myös valtiollisia rituaaleja ovat kautta historian sävyttäneet uskonnolliset käytänteet. Tämä heijastelee uskonnon ja poliittisen vallan pitkään jatkunutta yhteenliittymää. Suomessakin tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivottaa uudenvuodenpuheessaan Jumalan siunausta ja valtiopäivien avajaisten viralliseen ohjelmaan sisältyy Helsingin Tuomiokirkossa pidettävä jumalanpalvelus. Viime vuonna jumalanpalveluksen vaihtoehtona järjestettiin ensi kertaa myös tunnustukseton tilaisuus. Tämä Suomen Humanistiliiton ja Vapaa-ajattelijain liiton pitämä seremonia on tarkoitettu niille kansanedustajille ja eduskunnassa työskenteleville henkilöille, jotka haluavat juhlistaa valtiopäivän avajaisia ilman uskontoa.
Olin havainnoimassa tätä tunnustuksetonta tilaisuutta, joka pidettiin 6.2.2018 Helsingin Musiikkitalolla. Järjestäjät ovat yrittäneet saada tilaisuuden osaksi virallista valtiopäivien avajaisohjelmaa, mutta eduskunnan puhemiesneuvoston vastaus pyyntöön on ollut kielteinen. Ehkä osaksi tästä syystä tilaisuuteen saapui yhteensä vain viitisentoista ihmistä, ja heistäkin ainoastaan muutama oli kansanedustaja.
Tilaisuuden avasivat Suomen Humanistiliiton puheenjohtaja Irma Peiponen sekä Helsingin seudun vapaa-ajattelijain varapuheenjohtaja Binar Mustafa. He toivat esiin halunsa laajentaa kansanedustajien uskonnonvapautta järjestämällä vaihtoehtoista ohjelmaa jumalanpalvelukselle.
Tilaisuuden ensimmäinen puhuja oli emeritusprofessori Anto Leikola, joka käsitteli Suomen historiaa ja itsenäisyyttä. Hän muistutti, ettei Suomi täyttänyt vuonna 2017 sataa vuotta, vaan kyse oli Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta – Suomi on ollut sekä maantieteellinen että valtiollinen kokonaisuus jo ainakin Kustaa Vaasan ajoista asti.
Toisena puhunut uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho korosti katsomusten välisen dialogin luovan pohjaa suvaitsevaisuudelle ja keskinäiselle yhteisymmärrykselle. Avainasemassa on kulttuurisensitiivisyys, joka tarkoittaa kulttuurisen erilaisuuden kohtaamista ja ymmärtämistä. Silti on olennaista nähdä myös yksilö kulttuurin takaa ja se, että ihmisen identiteetti rakentuu paljosta muustakin kuin uskonnosta.
Puheiden välissä entinen kansanedustaja ja kulttuuriministeri Claes Andersson soitti pianolla suosikkikappaleitaan, kuten jazz-standardin ”Django”.
Kuvaaja: Seppo Toikka
Eduskunnan avajaisten yhteydessä järjestetty tunnustukseton juhlatilaisuus heijastelee 2000-luvun yhteiskunnallista kehitystä, jossa uskonnottomuus on jatkuvassa kasvussa. Siten Suomessa ja yleisemminkin länsimaissa näyttää olevan kasvava tarve myös tunnustuksettomille rituaaleille. Uskonnottomille ja ateisteille on kuitenkin olemassa vain vähän valmiita seremoniallisia kaavoja. Suomessa tätä puutetta korjaamaan on perustettu Pro-Seremoniat -palvelukeskus, joka tarjoaa neuvontaa sekä järjestää muusikko- ja puhujapalveluita uskonnottomiin nimiäisiin, häihin, hautajaisiin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Seremonioissa puhuja keskittyy yleisinhimillisiin asioihin. Käytänteet voivat silti vaihdella paljonkin seremonian tilaajan tarpeiden mukaan, koska valmista ”jumalanpalveluskaavaa” ei ole.
Uskonnottomien keskeinen haaste on se, kuinka luoda tunnustuksettomia ja yleispäteviä – mutta silti ylevöittäviä – käytänteitä erilaisiin juhlatilanteisiin. Vaihtoehtoja on lukuisia, sillä uskonnottomat voivat ammentaa aineksia seremonioihinsa hyvin erilaisista ihmiskunnan katsomusperinteistä.
Lisää teemasta “ateistinen henkisyys” löytyy esimerkiksi Mikko Sillforsin Vieraskynä-artikkelista Aeiropagi-lehdestä.