1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kerrottiin ja huhuttiin paikallisista noidista ja tietäjistä, joiden luokse saavuttiin pitkienkin matkojen päästä parannusta varten ja joita pelättiin naapurustossa. Suomenkielisiä tietäjiä on tutkittu useita vuosikymmeniä, mutta ruotsinkielisistä rituaalispesialisteista ei ole aiemmin tehty kattavaa tutkimusta. Millaisia toiseuttavia tarinoita tietäjä- ja noitamaineisista henkilöistä kerrottiin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin? Mitä noituustutkimus voi kertoa sosiaalisesta vuorovaikutuksesta? Näihin kysymyksiin vastaa Oulun yliopiston post doc-tutkija Karolina Kouvola.
Tutkin helmikuussa 2023 Helsingin yliopistossa tarkastetussa uskontohistoriaa käsittelevässä väitöskirjassani Cunning folk as other: Vernacular beliefs about magic users in premodern Swedish-speaking Ostrobothnian rural community ruotsinkielisen Pohjanmaan magianharjoittajista kertovia uskomustarinoita toiseuttamisen näkökulmasta. Magianharjoittajalla tarkoitan henkilöitä, joita kutsutaan aineistossa noidiksi (ruots. esim. trollkarl, trollgumma) tai tietäjiksi (ruots. kloka folk). Toiseuttamisella tarkoitan sosiaalista toimintaa, jonka seurauksena yksittäinen ihminen tai ihmisryhmä leimataan ”toiseksi” meihin ”muihin” nähden. Toiseuttaminen on usein syrjivää, mutta se voi olla myös kohteeseen eksotisoivasti ja jopa ihaillen suhtautuvaa, kuten perinteenharjoittajien ylistämistä näiden loitsutiedoista perinteenkeruun yhteydessä.
Tavoitteenani oli selvittää, miten ruotsinkielisen Pohjanmaan tarina-aineistossa toiseutettiin henkilöitä, joiden kerrottiin harjoittavan magiaa. Tutkimustulosten myötä käsitys noitamaineisten henkilöiden roolista ja asemasta yhteisössä monipuolistuu toiseuttamisen näkökulman kautta. Noita- ja tietäjämaineisella henkilöllä tarkoitan yksilöitä, joiden kerrotaan harjoittavan noituutta tai tietäjyyttä ottamatta kantaa siihen, harjoittiko kyseinen henkilö todellisuudessa näitä toimia. Tutkimus myös laajentaa käsitystä nykyisen Suomen alueella harjoitetusta kansanomaisesta uskosta ottaen huomioon ruotsinkielisen alueen aineiston.
Arkistoaineisto kertoo tietäjä- ja noitamaineisten henkilöiden yhteisöllisestä roolista
Svenska litteratursällskapetin (lyh. SLS) hallinnoimasta arkistoaineistosta nousee esille monipuolinen tutkimusaineisto, joka on luonteeltaan vaihtelevaa osan kertomuksista ollessa pitkiä ja monivaiheisia, osan taas ollessa lyhyitä kuvauksia. Näiden lyhyiden kuvausten mukaan hampaiden tuli esimerkiksi olla suussa tai oppi tuli saada itseään vanhemmalta tietäjältä. Pidemmissä arkistoaineistoissa kerrottiin, miten esimerkiksi tietty nimeltä mainittu henkilö oli saanut taitonsa tai miten hän auttoi varkaudenuhria saamaan takaisin anastetun tavaran.
Ajallisesti tarina-aineisto kattaa vuosisadan 1850-luvulta 1960-luvulle. Täydensin tätä arkistoaineistoa sanomalehtiaineistolla. Sanomalehtiaineiston käyttäminen rikastuttaa jo valmiiksi monipuolista aineistoa ja tarjoaa folkloristiseen aineistoon sosiologisen ja historiallisen näkökulman, joka ei muutoin olisi saavutettavissa. Tutkimuksen teon aikana kävin läpi arkistoitua tekstiaineistoa uudelleen ja uudelleen syventäen lukukokemusta joka kerta, kunnes aineistosta nousi esille analyysiosiolle valmiita teemoja. Teemojen lisäksi tutkin sitä, millä tavoin loitsujen ja rituaalien avulla parantamisesta on puhuttu aikakauden lehdistössä ja millaisia merkityksiä sille on annettu.
Tietäjä- ja noitamaineisen henkilön pääasiallisena tehtävänä oli tautien parantaminen. Aineistosta piirtyy esiin kuva henkilöstä, jonka luokse tullaan pitkienkin matkojen päästä hakemaan helpotusta mielenterveyden ongelmiin tai fyysisiin sairauksiin erityisesti silloin, kun ne on aiheutettu noitumalla tai yliluonnollisilla keinoilla kuten kuoleman väellä. Kuoleman eli kalmanväkeä uskottiin olevan kuolleiden kanssa kosketuksissa olleissa esineissä sekä jäänteissä, joita koskettamalla ja juoman mukana nauttimalla voitiin tartuttaa tai parantaa sairauksia.
Tautien parantamisen lisäksi noita- ja tietäjämaineiset henkilöt kykenivät muun muassa paikantamaan kadonneita eläimiä ja ihmisiä, tunnistamaan varkaita sekä ennustamaan tulevaa. Tämä tapahtui usein paloviinan avulla, jota parantajan kerrottiin joko itse juovan ja/tai juottavan sairastuneelle. Aikakauden lehdistössä magiaa käyttäviä parantajia leimattiin alkoholisteiksi, jotka ovat ensisijaisesti kiinnostuneita kartuttamaan omia alkoholivarastojaan.
Arkistoaineiston mukaan tietäjä- ja noitamaineiset henkilöt myös uhkasivat yhteisön jäsenten terveyttä ja onnea. Se, joka osasi parantaa sairauden, osasi uskomuksen mukaan aiheuttaa sen. Oppiakseen loitsut kokelas joutui todistamaan rohkeutensa ja kovan luontonsa. Tähän liittyi usein yhteisön normien rikkomista, kuten vierailemalla kirkossa yöaikaan, pukemalla päälleen kuolleella olleen paidan tai syömällä yhdeksän syntymättömän lapsen sydämet. Toisin sanoen, tekemällä jotakin, joka ei ollut yleisesti hyväksyttyä toimintaa. Kirkot ja hautausmaat olivat kaiken kaikkiaan pyhinä pidettyjä paikkoja, joiden käyttöä säätelivät sosiaaliset ja kulttuuriset normit. Sen takia niiden käyttöä maagisiin tarkoituksiin paheksuttiin.
Toiseuttaminen kertoo suhtautumisesta yhteisön poikkeuksellisiin hahmoihin
Toiseuttaminen tapahtuu ihmisyhteisöissä ennen kaikkea sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mikäli henkilö käyttäytyy poikkeavalla tavalla, aletaan häneen liittää hänen käytöstään selittäviä, tässä tapauksessa toiseuttavia, selitysmalleja. Esimerkiksi jos henkilö eli normeista poikkeavalla tavalla kuten käytti alkoholia juopumiseen tai osasi parantaa loitsurituaaleilla, alettiin häneen liittää vaikkapa noituuteen liitettyjä piirteitä. Näillä selitysmalleilla hänet erotetaan muun yhteisön sosiaalisesta toiminnasta. Taustalla on oltava jokin malli, jolla henkilön poikkeava käytös selitetään. Tutkimuksessani tämä malli oli yhteisöllinen käsitys siitä, miten noita tai tietäjä käyttäytyy. Mikäli tällaista mallia ei yhteisössä olisi ollut, poikkeavaa käytöstä ei olisi selitetty noituudeksi tai tietäjyydeksi.
Tutkimuksessani ruotsinkielisen Pohjanmaan magianharjoittajista havaitsin, että heihin liitettiin toiseuttavia käsityksiä liittyen aikakauden sukupuolinormeihin, uskonnolliseen taustaan ja sosiaalisiin normeihin koskien parantamista. Aikakauden lehdistö leimasi maagisen parantamisen vastakkaiseksi koululääketieteelle, jolloin sosiaalinen leima ulottui myös parantajien asiakkaisiin. Heidän kirjoitettiin olevan hyväuskoisia ja altistuvan jopa hengenvaarallisille hoitotoimenpiteille kansanparantajien käsissä. Sosiaalinen leima ei rajoitu pelkästään henkilöön tai henkilöryhmään, josta puhutaan, vaan ulottuu heidän lähipiiriinsä.
Tutkimusaineistosta nousee analyysin kautta esille erilaiset kategoriat, joihin magianharjoittajia on luokiteltu. Yhteisön ulkopuoliset hahmot, kuten stereotyyppisesti esitetyt vähemmistöryhmät, on koettu yhteisön tasapainoa uhkaaviksi. Yhteisön rakenteissa toimivat hahmot ovat olleet vuotuisjuhla-aikoina liikkuvat trullit, kun taas yhteisön onnen tasapainoa säätelevä sisäryhmä ovat noita- ja tietäjämaineiset henkilöt, jotka pystyivät vahingoittamaan ja jopa surmaamaan yhteisön jäseniä taidoillaan. Jaottelu osoittaa tarina-aineiston sisäisen ristiriidan: vaikka noita- ja tietäjämaineisia henkilöitä tarvittiin parantamiseen ja yhteisön jäsenten auttamiseen, koettiin heidät uhaksi sen jäsenille.