Ortodoksikristillisyys tavataan ymmärtää uskonnoksi, jonka piirissä kauneudella on erityinen arvonsa. Myös kirkkoon liittyneiden kuvauksissa jumalanpalveluselämän kauneus näyttäytyy vahvuutena. Samanaikaisesti sitä ei kuitenkaan pidetä riittävänä syynä kääntymiselle. Estetiikan roolia kääntymisprosesseissa tarkastelee uskontotieteen dosentti Helena Kupari, joka on tutkinut aihetta Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa.
Kauneuden viehätys
Musiikkia, resitaatiota, ikoneita, suitsutuksen tuoksu, tuohuksia, lampukoita… ihan täysipainoinen esteettinen kokemus.
Kaikki on niin konkreettista ja aisteihin ja myöskin esteettiseen tajuun vetoavaa.
No kyllä mä omakohtaisesti koen sen kauneuden ylistämisen, että sehän houkuttaa, se maailma siinä.
Kaikki tämän tekstin sitaatit ovat tekemistäni ortodoksiseen kirkkoon aikuisiällä liittyneiden suomalaisten haastatteluista. Näissä haastatteluissa jumalanpalvelusten moniaistimellinen estetiikka korostui, erityisesti suhteessa toiseen, evankelis-luterilaiseen kansankirkkoon. ”Kaunis” oli yleisin tutkittavieni ortodoksisista palveluksista käyttämä adjektiivi. Onko siis niin, että ortodoksiseen kirkkoon liittyvät ihmiset, joiden henkilökohtaista kauneuskäsitystä palvelusten rikkaus vastaa luterilaisten kirkkojen pelkistetympää tyyliä enemmän? Vai kuinka kauneus tulisi tässä yhteydessä ymmärtää?
Kauneus väylänä pyhään
Kirkon moniaistinen kauneus ja sen kautta mielen suuntaaminen ylös on itselle luontevaa.
Jotenkin se esteettinen kokemus on koko se kirkon olemus, ikään kuin aistimaailman, havaittavissa olevan todellisuuden taustalla.
Ortodoksisessa teologisessa ajattelussa kauneudella on paitsi aistinvarainen myös hengellinen sisältö. ”Kauneus” liturgisen elämän ominaisuutena kuvastaa aineellisen maailman kykyä toimia välittäjänä suhteessa jumalalliseen todellisuuteen. Viitteitä tästä todellisuudesta siivilöityy osaksi inhimillistä kokemusta erityisesti tradition sanelemien muotojen lävitse. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä näistä ovat ikonit.
Myös ortodoksiseen kirkkoon liittyneillä jumalanpalvelusten ”kauneus” kytkeytyi kokemukseen pyhän läsnäolosta. Tutkittavilleni olennaista tässä kokemuksessa oli yhtäältä erilaisten aineellisten muotojen käsinkosketeltavuus, joka mahdollisti huomion keskittämisen johonkin konkreettiseen. Toisaalta tärkeää oli kokemuksen kokonaisvaltainen, sanat ylittävä kehollisuus, joka jätti tilaa mystiikalle. Käytännön tasolla merkittäväksi nousi ortodoksisen estetiikan erityislaatuisuus. Arjen ylittäminen mahdollistui, koska kirkko aistimellisena ympäristönä poikkesi muista rakennetuista tiloista. Se otti monien aineellisten muotojensa kautta etäisyyttä nykyhetkeen, rakentaen sen sijaan kytköksiä vuosisatojen taakse.
Estetiikan kautta avautuvalla suhteella pyhään oli myös eettinen ulottuvuutensa. Se auttoi haastateltaviani tarkastelemaan omaa toimintaa jumalallisen todellisuuden valossa ja tuki heidän oman hengellisyytensä työstämistä. Kaikille tutkittaville aineellisten muotojen lähestyminen kumarrusten, ristinmerkkien ja suudelmien saattelemana ei kuitenkaan tuntunut luontevalta, ainakaan aluksi. Materian virittämä yhteys inhimillisen ja jumalallisen välillä saattoi siis vaatia totuttelua.
Kuva: Evtropios-samuel, Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0).
Kauneuden ulkokultaisuus
Se ei tietysti saisi koskaan olla ainoa syy vaihtaa kirkkoa, että on hienommat jumalanpalvelukset.
Tietysti kaikki nämä tämmöiset elementit, mitä kuuluu ortodoksiseen uskon harjoittamiseen, niin totta kai ne on mulle läheisiä, koska ne on mun mielestä esteettisesti kauniita. Mutta se ei ole se sisältö. En ole liittynyt ortodoksiseen kirkkoon sen takia et siellä on niin kiva tunnelma, ja siellä tuoksuu niin kivalle.
Mutta kuinka pitkään se kantaa sitä ihmistä, se aistimaailma? Vai pääseekö se sitten syventymään omassa elämässään, ja johdattaako se ihmisen sellaiselle rukouksen tielle?
Tekemiini haastatteluihin sisältyi mielenkiintoinen ristiriita. Samanaikaisesti, kun tutkittavani ylistivät ortodoksisen kirkon estetiikkaa, monet heistä vähättelivät sen merkitystä.
Ortodoksisten palvelusten juhlallinen ja loistelias tyyli kantaa vaikutteita Bysantin keisarikunnan hoviseremonioista. Sen on tulkittu heijastavan taivaallisen valtakunnan kauneutta. Joillekin tutkittavilleni kirkon taipumus suureellisuuteen aiheutti kuitenkin haasteita. Toiset eivät kantaneet niinkään huolta kirkon ”hienostelevasta” tyylistä kuin aineellisille muodoille annetusta roolista. He painottivat, että aisteja miellyttävä ulkokuori ei sellaisenaan ollut hyväksyttävä syy liittyä kirkkoon. Ensisijaista oli kauneus pyhän välikappaleena ja kilvoittelun apuvälineenä.
Kauneus haasteena
Kaiken kaikkiaan haastatteluissa kuvastuu ortodoksisen kauneuskäsityksen poikkeavuus suhteessa sekulaariin tulkintaan. Tutkittavat itse arvioivat estetiikkaa vuoroin hengellisiä sisältöjä, vuoroin ulkoisia puitteita korostavassa viitekehyksessä. He saattoivat esittää oman viehtymyksensä ortodoksisten palvelusten aistimellisiin ulottuvuuksiin hieman häpeillen, ikään kuin kyse olisi paheksuttavasta asiasta. Samassa hengessä he saattoivat epäillä joidenkin pinnallisia motiiveja liittyä kirkkoon. Haastatteluissa ortodoksisen kirkon kauneus näyttäytyikin samanaikaisesti sekä vahvuutena että haasteena: se mahdollisti syvällisen kokemuksen pyhän läsnäolosta, mutta houkutteli myös väärää kauneuden palvontaa.
Kirjoittaja on uskontotieteen yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Teksti perustuu artikkeliin “The Ambiguous Role of Materiality in Transitions to Orthodox Christianity in Contemporary Finland”, joka on kirjoitettu osana Suomen Akatemian tutkijatohtorin projektia Conversion to Orthodox Christianity and Class Culture among Finnish Cultural Professionals (2019–2022). Maaliskuusta kesäkuuhun 2023 kirjoittaja tutki ortodoksiseen kirkkoon liittymistä Suomen Akatemian rahoittamassa akatemiahankkeessa Learning from New Religion and Spirituality (hankenumero 325148).
Lue myös Helena Kuparin aiempi teksti Mitä on uskonnollinen kääntyminen?