Harhaoppisena kuolemaantuomittua Giordano Brunoa (1548–1600) on pidetty tieteen ja ajattelunvapauden marttyyrina, salaperäisenä maagikkona sekä vaarallisena harhaoppisuuden levittäjänä. Bruno kuitenkin karttaa helppoja luokitteluja. Maailmankaikkeutta koskevat päätelmänsä hän teki ilman havaintoja. Maagisina pidettyjen ajatusten takana oli järjestelmällinen filosofinen maailmankuva ja hänen harhaoppisuutensa todistaminen kesti inkvisitiolta liki yhdeksän vuotta. Brunon ajatusten keskiössä oli hänen kehittämänsä muistikeino, jonka juuria ja taustoja tutki FM Heikki Kråkström pro gradu -tutkielmassaan, jolle myönnettiin Suomen Uskontotieteellisen Seuran gradupalkinto keväällä 2023.
Pienessä italialaisessa Nolan kylässä vuonna 1548 syntynyt Giordano Bruno eli monivaiheisen elämän. Nuoruutensa Bruno opiskeli Napolin dominikaanisessa luostarissa, josta hän valmistui teologian lehtoriksi. Opintojensa aikana Bruno osoitti erityistä kyvykkyyttä muistikeinojen käyttäjänä ja munkkinoviisina hänet lähetettiin esittämään taitojaan paaville, jolle Bruno lausui ulkomuistista osia Raamatusta hepreaksi väärinpäin.
Lahjakkuutensa lisäksi Bruno oli tunnettu teräväkielisyydestään ja kapinallisesta luonteestaan. Jäätyään kiinni kiellettyjen kirjojen lukemisesta Bruno joutui pakenemaan Italiasta ja jättämään taakseen elämänsä dominikaanina. Pakomatkallaan pitkin Eurooppaa Bruno teki töitä eri yliopistoissa sekä opetti muistikeinoaan Ranskan kuninkaalle. Työt päättyivät usein potkuihin ja kerran erään verisesti loukkaantuneen rehtorin toimesta lyhyeen vankeuteen.
Hankalasta luonteestaan huolimatta Bruno onnistui keräämään innostuneita oppilaita. Erityisesti hän opetti muistikeinoaan, jonka kehittämiseen hän omistautui koettuaan mystisen kokemuksen 30-vuotiaana. Kokemus vaikutti Brunon maailmankuvaan laajemminkin ja hän käsitti maailmankaikkeuden rakenteen äärettömänä. Lisäksi Bruno uskoi tähtien olevan kaukaisia aurinkoja, joiden ympärillä kiersivät vieraat planeetat.
Kuva: Wikimedia Commons.
Muistin mestari
Muistikeinot olivat jo antiikin aikana kehitettyjä tekniikoita, joita käytettiin asioiden muistiinpanemiseen. Keskiajalla muistikeinoja käyttivät hengelliset oppineet ja erityisesti dominikaaninen veljeskunta.
Kirjojen ollessa harvinaisia tuli niiden sisältö muistaa mahdollisimman hyvin. Brunon aikana kirjapainotaito oli jo kehitetty, mutta muistikeinoja opetettiin ja harjoitettiin edelleen ja dominikaanina Bruno oli saanut koulutusta niiden käytössä.
Kirjojen ja tekstien sisältämä ymmärrys painettiin muistiin erilaisina kuviteltuina kuvina. Nämä kuvat järjestettiin erilaisiin kuvittelulla luotuihin tiloihin, kuten huoneisiin ja rakennuksiin. Muistikeinon harjoittaja saattoi näin luoda mielessään erilaisia tiloja, jotka sisälsivät tietoa eri asioista.
Keinoja ei kuitenkaan käytetty vain vanhan muistamiseen vaan myös uuden tiedon luomiseen. Tämä tapahtui kuvia mietiskelemällä ja luomalla niiden pohjalta uusi kuva, joka sisälsi suuremman tai tarkemman ymmärryksen mietiskelyn kohteena olevasta aiheesta. Tämä kokemus oli usein hengellinen ja hyvin tunteellinen.
Kuvat siis kätkivät sisälleen ymmärryksen jostakin asiasta. Kuva oli vihje sen sisältämästä ymmärryksestä niin kuin sana on vihje asiasta, johon se viittaa. Usein toistettu esimerkki on rohkeutta koskevan ymmärryksen painaminen muistiin Akilleen kuvana. Ymmärrys oli siis ikään kuin kätketty kuvaan ja ymmärryksen kokeminen itsessään oli kuvaamaton kokemus.
Koettuaan mystisen valaistumisen 30-vuotiaana, Bruno kirjoitti kuuluisimman muistikeinoaan käsittelevän teoksen De Umbris Idearum (1582), eli Ideoiden varjoista. Teosta seurasivat Brunon myöhemmän elämän aikana useat muut, ja niiden lisäksi Bruno luennoi runsaasti keinostaan.
Kuva: Wikimedia Commons.
Luennot ovat todennäköisesti täydentäneet merkittävästi Brunon kirjoituksia. Luentojen sisällöistä ei ole kuitenkaan jäänyt kirjoitettua materiaalia, joten Brunon luennoilla välittämä tieto keinosta on nykytutkimuksen saavuttamattomissa. Kirjoitetuista teoksista käy kuitenkin ilmi, että Brunon keino perustui samaan kuvittelulla luotujen kuvien ja paikkojen luomiseen, mutta se oli huomattavasti keskiaikaisia keinoja laajempi ja monimutkaisempi.
Kristillinen keskiaika, maaginen renessanssi
Brunon muistikeinoa, kuten muitakin sen kaltaisia uuden ajan alussa syntyneitä harjoitteita ja ajatussuuntia on usein pidetty ratkaisevasti erilaisina verrattuna keskiajan hengellisiin harjoitteisiin ja filosofioihin. Usein kristillisen skolastiikan nähdään vaihtuvan renessanssin maagiseen maailmankuvaan, jossa kuvittelulla oli voimallinen rooli.
Brunon kohdalla hänen muistikeinoaan on tutkimuksessa monesti pidetty jonkinlaisena magiana. Lisäksi keinoa on usein pidetty erillisenä Brunon filosofisista ajatuksista, joihin on suhtauduttu huomattavasti vakavammin.
Muistikeinon maagisuus tai mystisyys kumpuaa kuitenkin enemmän Brunon käyttämästä kielestä kuin sen varsinaisista periaatteista. Bruno viittaa esimerkiksi keinoon liittyvän valaistumisen kokemuksen kohdalla Jumalan sijaan uusplatonisesti Yhteen tai Yhtenäisyyteen.
Pohjimmiltaan Brunon muistikeinon juuret ovat tiukasti kiinni keskiajan harjoitteissa ja filosofiassa, joissa kuvittelu ja sillä luodut sisällöt toimivat filosofisena ja hengellisenä näyttämönä. Esimerkiksi keskiaikaisissa evankeliumimeditaatioissa kuviteltiin Jeesuksen elämän vaiheita ja edettiin hengellisellä polulla samaan tapaan kuin muistikeinoja harjoittamalla lähestyttiin Jumalaa tavoittelemalla suurempaa ymmärrystä ja tietoa.
Kuvittelu oli sekä keskiajan että uuden ajan ajattelijoille välittäjä maallisen ja taivaallisen välillä. Se oli keskeinen menetelmä tiedon käsittelyyn ja muodostamiseen. Brunon keinossa kuvittelu oli silta maallisen ja metafyysisen välillä. Sen avulla saattoi löytää ja kokea kuvien taakse kätketyn korkeamman ja kaikkea yhdistävän todellisuuden. Muistikeino oli Brunon filosofian menetelmä, jolla hän pystyi tarkastelemaan ääretöntä maailmankaikkeutta ja sen kaikkia osia.