Arvojen ja katsomusten siirtyminen sukupolvelta toiselle edellyttää avoimuutta, turvaa ja joustavuutta. Kaikenlainen etäisyys, ankaruus, tuomitsevuus ja staattisuus etäännyttävät ihmisiä vanhempiensa arvomaailmasta, kirjoittaa käytännöllisen teologian tutkijatohtori Laura Kallatsa Itä-Suomen yliopistosta.
Uskonnollisuus on 2000-luvun aikana heikentynyt läntisessä maailmassa nopeammin kuin tutkijat aiemmin olettivat. Myös Suomessa yhä useampi ihminen jättäytyy uskontojen ulkopuolelle tai ei ole koskaan sosiaalistunutkaan mihinkään uskontoon. Kuitenkin osassa suomalaisperheistä uskonnollisuus – tai muunlaiset katsomukset – siirtyvät seuraaville sukupolville. Miksi osa suomalaisista seuraa vanhempiensa arvomaailmaa, kun taas moni elää uskonnottomampana kuin vanhempansa? Millä mekanismeilla arvot ja katsomukset siirtyvät sukupolvelta toiselle? Näitä kysymyksiä olemme tutkineet kansainvälisessä tutkimushankkeessa Uskonnon välittyminen sukupolvelta toiselle, jota rahoittaa John Templeton Foundation.
Mahdollisuus puhua uskonnosta
Tutkimushankkeessa olemme keränneet laajan edustavan kyselylomakeaineiston (N=8404) viidessä eri maassa. Suomen lisäksi mukana ovat olleet Saksa, Italia, Unkari ja Kanada. Lisäksi olemme haastatelleet perheitä niin, että saman pöydän äärellä ovat olleet kolme sukupolvea samasta perheestä: isovanhempi, vanhempi ja lapsi, joka on ollut vähintään 15-vuotias. Suomessa olemme haastatelleet 61 ihmistä 17 eri perheestä.
Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisia on yleisesti pidetty pidättyväisinä ja hiljaisina. Pohdimmekin tutkimushankkeen alussa, miten saamme suomalaiset perheet keskustelemaan keskenään omasta uskostaan, omista arvoistaan ja katsomuksistaan – aihepiiristä, josta ei välttämättä ole tapana avoimesti keskustella edes kaikkein lähimpien ihmisten kanssa. Vaikka haastateltavien perheiden löytäminen olikin aluksi haastavaa, haastattelut olivat antoisia niin tutkijoille kuin haasteltavillekin. Moni haastattelemistamme ihmisistä kertoi, että haastattelutilanne todella oli ensimmäinen kerta, kun he kuulivat mitä heidän oma lapsensa tai oma vanhempana ajattelee elämän perimmäisistä kysymyksistä.
Avoimuus luo turvaa
Suomalaisissa perheissä puhutaan uskonnosta, ja ylipäänsä itselle tärkeistä asioista, vähemmän kuin muissa tutkimuksen maissa. Suomalaiset myös tietävät huonommin vanhempiensa ja isovanhempiensa uskonnollisuudesta kuin muiden maiden edustajat. Kuitenkin avoimesti asioista keskusteleminen edesauttaa arvojen ja katsomusten siirtymistä sukupolvelta toiselle. Niissä perheissä, joissa katsomusasioista puhutaan, vanhempien arvomaailma siirtyy paremmin lapsille kuin niissä perheissä, joissa näistä asioista ei puhuta. Niissä perheissä, joissa vanhempien arvomaailma poikkeaa toisistaan, uskonnottomampi vanhempi onnistuu yleensä siirtämään arvojaan tehokkaammin lapsille kuin uskonnollisempi vanhempi.
Suomalaisnuoret puhuvat katsomusasioista avoimemmin kuin vanhemmat sukupolvet. Moni haastattelemistamme nuorimman sukupolven edustajista haluaa jopa tiedostaen olla rikkomassa perheessä vallinnutta puhumattomuuden kulttuuria. Nuoret ovat usein vanhempiaan avoimempia erilaisia katsomuksille, mikä voi antaa rohkeutta puhua myös omasta henkilökohtaisesta arvomaailmasta avoimesti.
Avoin keskustelukulttuuri luo turvallisuuden tunnetta perheisiin. Katsomuksilla on paremmat edellytykset siirtyä sukupolvelta toiselle sellaisissa perheissä, joissa vallitsee turvalliset kiintymyssuhteet eri sukupolvien välillä ja joissa on vakaa ja avoin tunneilmapiiri. Turvallisuuden tunnetta on omiaan lisäämään se, että perheenjäsenet hyväksyvät toistensa ajatukset ja tavat, vaikka ne poikkeaisivatkin omista.
Joustavaa kuulumista ja henkilökohtaisia merkityksiä
Avoimen keskusteluilmapiirin ja turvallisuuden tunteen lisäksi uskonnollinen perinteensiirto edellyttää joustavuutta katsomusasioissa sekä yhteisöön kuulumisen ja henkilökohtaisten merkitysten olemassaoloa. Puhumme tutkimuksessamme käsiteparista rakenne ja sisältö. Rakenteilla tarkoitamme uskonnolliseen yhteisöön kuulumista ja niiden toimintaan osallistumista, uskonnonopetusta, seurakuntien ja kotien uskontokasvatusta sekä erilaisten perinteiden tai sääntöjen mukaan elämistä. Sisältö taas tarkoittaa henkilökohtaisia kokemuksia ja tunteita, jotka ovat paitsi hengellisiä, usein myös vahvasti kehollisia. Uskonnollisilla kokemuksilla on erittäin iso merkitys kaikenikäisille ihmisille.
Parhaiten uskonnollista perinteensiirtoa tapahtuu silloin, kun rakenteelliset ja sisällölliset tekijät ovat läsnä. Mikäli uskontoon liittyy vain rakenteita, tuloksena on kulttuurikristillisyyttä. Jos ainoastaan sisällölliset tekijät ovat läsnä, uskonto rakentuu henkilökohtaisten merkitysten varaan, jolloin kokemukset ja valinnat eivät ole jaettuja eivätkä ne siirry seuraaville sukupolville.
Uskonnollisen perinteensiirron kannalta tärkeää on joustava suhtautuminen uskontoon. Mikäli perheessä vallitsee joustava ja dynaaminen tapa suhtautua esimerkiksi uskonnolliseen yhteisöön kuulumiseen tai toisten perheenjäsenten tekemiin valintoihin, vanhempien katsomuksilla on paremmat edellytykset siirtyä seuraaville sukupolville kuin niissä perheissä, joissa vallitsee hyvin joustamaton ja staattinen ajattelutapa. Joustavuus näkyy perheissä esimerkiksi haluna keskustella uskosta avoimesti, myös kyseenalaistaen ja tulemalla kyseenalaistetuksi.
Jatkuvuus ei edellytä kriisittömyyttä
Arvoilla ja katsomuksilla on parhaat edellytykset siirtyä sukupolvelta toiselle silloin, kun perheessä vallitsee avoin keskusteluilmapiiri, perheessä jokaisella on turvallista olla, uskonnollisuus koostuu sekä rakenteellisista että sisällöllisistä tekijöistä ja kun katsomuksiin suhtaudutaan joustavasti. Katsomusten jatkuvuus perheissä ei edellytä kriisittömyyttä. Kaikenlainen etäisyys, ankaruus, tuomitsevuus ja staattisuus karkottavat ihmisiä tehokkaasti pois vanhempien sukupolvien arvomaailmasta, mutta täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella. Tärkeintä on, että kun perhe kohtaa erilaisia kriisejä, niihin suhtaudutaan avoimella, läheisellä ja turvallisella asenteella.
Kirjoitus perustuu Kati Tervo-Niemelän, Laura Kallatsa ja Jenni Spännärin tutkimusartikkeliin Uskonnollinen jatkuvuus ja katkokset perheissä: Neljä metateemaa, joka on julkaistu Teologisessa aikakauskirjassa 3/2022.