Suomessa tyttöjen sukuelinten silpominen on kriminalisoitu rikoslainsäädännössä, mutta tieto toimenpiteen laittomuudesta ei ole aina saavuttanut niitä yhteisöjä, joissa silpomista esiintyy. Viime vuosikymmeninä onkin käyty yhteiskunnallista debattia silpomisen eksplisiittisesti kieltävän erityislainsäädännön säätämisestä muiden Pohjoismaiden tapaan. Myös poikien ympärileikkauksen perusteita käyvää keskustelua on käyty silpomiskeskustelun rinnalla. Silpomista ja ympärileikkausta käsittelevä eduskuntakeskustelu tuo esiin uskontoon liittyviä, osittain piiloisiakin, käsityksiä ja lähtökohtia poliittisessa päätöksenteossa, kirjoittaa Helsingin yliopiston LegitRel-tutkimushankkeen tutkijatohtori Talvikki Ahonen.
Sukuelinten silpominen Suomessa
Tyttöjen ympärileikkaus tai silpominen (engl. female genital mutilation, FGM) tarkoittaa ulkoisten sukupuolielinten osittaista tai kokonaista poistamista tai sukuelinten haavoittamista ei-lääketieteellisten syiden vuoksi. Silpomisella on ikivanhat perinteet, jolla ei ole varsinaisia teologisia perusteita, vaikka silpomiskäytäntöjä saatetaankin legitimoida uskonnolla. Silpominen on kielletty kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, ja se tulkitaan yhdeksi tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan muodoksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan Suomessa asuu noin 10 000 naista, jotka ovat läpikäyneet silpomisen.
Keskustelua tyttöjen silpomisesta on käyty sekä poliittisissa elimissä että kansalaiskeskusteluna pari vuosikymmentä, asian tultua Suomessa esille kansainvälisen siirtolaisuuden seurauksena. Lakialoitteita on tehty useita viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2018 keskustelu tyttöjen silpomisesta eteni asiaa koskevan kansalaisaloitteen edettyä eduskuntakäsittelyyn. Eduskunta tuki kansalaisaloitetta osittain, ja päätyi rikoslain säännösten selkiyttämiseen varsinaisen erillislain säätämisen sijaan.
Kansalaisaloitteesta virinnyt eduskuntakeskustelu tuo esiin puheenvuoroja käyttäneiden kansanedustajien käsityksiä uskonnoista ja uskonnollisten perinteiden asemasta ja roolista yhteiskunnassa. Vuoristoratamaisessa täysistuntodebatissa keskusteltiin muun muassa siitä, mikä on “suomalaista uskonnollisuutta” ja mikä ei, onko tyttöjen silpominen rinnastettavissa suoraan poikien ympärileikkaukseen, ja mistä ylipäätään pitäisi keskustella puhuttaessa silpomisesta.
Useissa silpomisen rangaistavuuden selkiyttämistä kannattavissa lakialoitteissa ilmaistaan, että mikään uskonnollinen perinne ei edellytä tyttöjen silpomista. Silpomista tavataankin uskonnollisesta taustasta riippumatta useissa Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maissa. Toisaalta valiokuntakäsittelyyn kutsutuissa tahoissa on mukana kahden uskonnollisen perinteen edustajia, juutalaisuuden ja islamin.
Kuultujen asiantuntijatahojen valinta siis heijastelee joko tietoisia tai tiedostamattomia oletuksia siitä, että (tietyillä) uskonnoilla on yhteys silpomisen harjoittamiseen. Vaikka silpomista tapahtuu myös kristillisten yhteisöjen piirissä, suomalaisessa kontekstissa kristinusko saatetaan mieltää niin tutuksi ja läheiseksi, että sitä ei mielikuvissa liitetä Afrikan tai Lähi-idän uskonnolliseen kenttään ja alueiden kulttuurisiin tapoihin.
Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan uskontotieteen oppiaineen piirissä toteutettava, Suomen Akatemian rahoittama LegitRel-hanke tutkii uskonnon ja politiikan suhdetta suomalaisessa eduskuntapolitiikassa. Hankkeen tulosten mukaan uskontoon liittyvää puhetta esiintyy täysistuntokeskusteluissa melko vähän. Sukuelinten silpominen ja ympärileikkaus ovat kuitenkin täysistunnoissa eniten edustajia puhuttaneita uskontoon kytkeytyviä aiheita, minkä vuoksi hankkeessa tarkastellaan käytyä keskustelua lähemmin.
Wäinö Aaltosen patsaat Eduskunnan istuntosalissa, peruskorjauksen jälkeen v. 2017.
Rajattu Tiina Tuukkasen alkuperäiskuvasta veistosten esittämistä varten. Kuva: Tiina Tuukkanen via Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0
Tyttöjen silpominen, poikien ympärileikkaus
Tyttöjen silpomista selkeämmin ilmaisevaa lainsäädäntöä kannattivat eduskuntakeskustelussa kaikki tahot, mutta ristiriitoja edustajien kesken syntyi siitä, pitäisikö poikien ympärileikkaus kriminalisoida samassa yhteydessä. Keskustelussa poikien ympärileikkauksen tuomittavuudesta hyödynnettiin käsitteellistä sumentamista: osa edustajista rinnasti poikien ympärileikkauksen tyttöjen silpomiseen puhumalla ympärileikkaus-käsitteen sijaan systemaattisesti silpomisesta.
Keskustelussa poikien ympärileikkauksen uskonnollista perustetta ja juutalaista taustaa pidettiin mielivaltaisena ja satunnaisena. Eduskuntakeskustelu tempoili aina kysymyksiin siitä, onko poikien ympärileikkauksen vastustaminen antisemitististä. Poikien ympärileikkauksen kriminalisointia kannattanut perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen otti omalta osaltaan kantaa asiaan:
“Olette syyttänyt antisemitistisistä lähtökohdista. – – Voin kertoa – – kuinka paljon rakastan Israelia, kuinka se on oikeasti yksi minun lempimaistani.“
Kommentissaan hän rinnasti juutalaisuuden Israelin valtioon. Juutalaisuuden rinnastaminen Israelin valtioon tuli esille kristillisen sionismin muodossa myös poikien ympärileikkaukseen hyväksyvästi suhtautuneiden kristillisdemokraattisten edustajien puheenvuoroissa. Eduskuntakeskustelun monitahoisuus kuvastaa osaltaan sitä, kuinka laajalle ja syvälle vakaumuksiin, näkemyksiin ja tulkintoihin tietty uskontoon kytkeytyvä aihepiiri voi ulottua.
Tynkkysen puheenvuoroissa ei tule esille hänen uskonnollinen vakaumuksensa, mutta hänen näkemyksensä uskontojen ja uskonnollisten yhteisöjen asemasta lainsäädännössä ja yhteiskunnassa tulee ilmeiseksi. Tynkkysen puhetta voikin kuvailla ennen muuta voimakkaan sekularistiseksi. Eduskuntapuheessa nousi esille myös kansanedustajien oman uskonnollisen vakaumuksen vaikutus heidän kantaansa. Muun muassa kristillisdemokraattien Antero Laukkanen ilmaisi lähtökohdakseen kristillisen vakaumuksensa ja Jeesuksen juutalaisuuden, joiden vuoksi hän vastusti poikien ympärileikkauksen kriminalisointia.
Erikoistuvatko edustajat uskonnollisiin teemoihin?
Vaikka tyttöjen silpomisen kriminalisoivaan erityislainsäädäntöön tähtäävä kansalaisaloite sai taakseen tarvittavat 50 000 kansalaisten allekirjoitusta ja eduskunnassa aihe herätti kiivasta ja laajaa keskustelua, täysistuntokeskusteluun osallistui vain kourallinen kansanedustajia. Täysistuntokeskustelussa puheenvuoroja käyttäneet kansanedustajat ja oletettavasti osittain myös heidän puheenvuoronsa ovat samoja kuin valiokuntatyöskentelyssä. Keskusteluun osallistui ennen muuta perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja edustavia kansanedustajia. Nämä kaksi puoluetta tuottavat LegitRel-hankkeen tulosten mukaan suurimman osan uskontoon liittyvästä eduskuntapuheesta. Voidaankin kysyä, miten ongelmallista kahden puolueen erikoistuminen uskontoon liittyviin ilmiöihin on, ja tulisiko herkkiä ja moniulotteisia sukupuoleen, kulttuuriin, seksuaalisuuteen ja uskontoon liittyviä ilmiöitä kyetä käsittelemään mahdollisimman laajasti yli puoluerajojen. Silpomista ja ympärileikkausta käsittelevät eduskuntadebatit nostavat näyttämölle uskonnon identiteettipoliittisen merkityksen, vaikka aiheet ansaitsisivat laajan ja monipuolisen arvokeskustelun.